aamupala, arkiaktiivisuus ja treenikuulumiset

Muistitko syödä tänään hyvän aamiaisen? Itselleni aamupala on yksi päivän tärkeimmistä aterioista. Päivän aloitus saa tehoboostin vatsan täyttävästä aamiaisesta. Katselin tuossa vanhoja postauksiani ja aamiaiset lukeutuvat lemppariaiheisiin. Tuorepuurojen ympärille olen rakentanut  vuosien varrella useita postauksia.  Mitä syön sitten aamiaisella? Minulla on…

Jaa:

kahvifanin inspiraatioaamu – have a Lidl break

Tiistaina osallistuin todella kivaan kahvitapahtumaan yhdessä Lidlin kanssa. Meille monelle suomalaiselle kahvilla on erityinen paikka sydämessä. Kahvi myös herättää hyvin paljon tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Olenhan minäkin yrittänyt päästä joskus kahvista eroon yhden hyvinvointitempauksen yhteydessä. Lopputulemama minulla on kuitenkin…

Jaa:

granolakupit siemennäkkärireseptillä brunssipöytään

Moikka kaikille! Instaseuraajat näkivät nämä minun granolakupit jo viikonlopulla. Sainkin jo muutaman kyselyn reseptistä. No tässä tapauksessa viikonlopun instakuva ei kertonut koko totuutta. Ensimmäisten granolakuppien kanssa ei mennyt ihan kuin Strömsössä.  Minua jäi vähän harmittamaan se viikonlopun epäonnistuminen. Tänään minulla…

Jaa:

Looking for Something?