Etusivu » granolakupit siemennäkkärireseptillä brunssipöytään

granolakupit siemennäkkärireseptillä brunssipöytään

Moikka kaikille! Instaseuraajat näkivät nämä minun granolakupit jo viikonlopulla. Sainkin jo muutaman kyselyn reseptistä. No tässä tapauksessa viikonlopun instakuva ei kertonut koko totuutta. Ensimmäisten granolakuppien kanssa ei mennyt ihan kuin Strömsössä. 

Minua jäi vähän harmittamaan se viikonlopun epäonnistuminen. Tänään minulla oli aikaa vähän kokeilla uudelleen näitä granolakuppeja omalla tuunatulla reseptillä.

Alkuperäinen resepti on tämän vuoden ensimmäisestä Pirkka – lehdestä. Minä en onnistunut granolakuppien teossa tällä Pirkan ohjeella. Kupit hajosivat, kun otin ne pois muffinsivuoasta. Sidosseosta ei ollut riittävästi pitämään kuppeja kasassa tai sitten en sekoittanut sitä tarpeeksi hyvin taikinaan. 

Tänään tein sidosseoksen siemennäkkärissä käyttämistäni aineosista. Lopputulos oli hyvä, ehkä aavistuksen liian paksu mutta seuraavalla kerralla teen 12 kpl sijaan muutaman lisää.  



Granolakupit brunssipöytään
12 – 15 kpl
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
2 rkl chiansiemeniä
½ dl auringonkukansiemeniä
2 munaa
2 rkl perunajauhoja
½ tl kardemummaa
Täyte; kreikkalainen jogurtti, tuorepuuro, marjat
Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Sekoita kanamunat ja perunajauhot hyvin keskenään sauvasekoittimella. Sekoita kuivat ainekset ja sidosseos hyvin keskenään. 
Jaa massa muffinsivuokiin. Painele esimerkiksi lusikalla pohjalle ja reunalle huolellisesti. Paista 175-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. (tämä aika riippuu uunista.)
Laita haluamasi täyte granolakuppeihin juuri ennen tarjoilua. Näistä kupeista tuli niin tukevia, että ne voi syödä sormin. Kreikkalainen jogurtti yhdessä granolan kanssa oli maukas combo.
Kuten otsikossa mainitsin tämä sama resepti soveltuu myös siemennäkkäriin, jota itse teen tällä hetkellä viikottain. Siemennäkkäri on kiva välipala kahvin kanssa. Siemennäkkäriin laitan myös muitakin siemeniä riippuen vähän siitä, mitä kaapista löytyy.

Oletko sinä onnistunut aina valmisreseptien kanssa? Minulle tämä ei ollut todellakaan se ensimmäinen kerta. Muutama kokeilu on mennyt suoraan roskiin. Tuossa yläkuvassa on muuten viikonlopun instakuva ja ne kolme onnistunutta yksilöä. Murustunut granola oli todella hyvää kreikkalaisen jogurtin kanssa. Todellista superfoodia aaamiaspöytään!



-tuulanneli





18 Comments

  1. Elina // Vauhtihirmun elämää
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 16:51

    Voi nam! Niin herkullisen näköisiä :p Kyllä vaan kelpaisi 😀

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:00

      Kiitos Elina 🙂

      nämä ovat todella herkullisia ja täytteenä voi olla kaikkea kivaa!

  2. Teresa S
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 17:13

    Olen vähän nirso noissa resepteissä. Yleensä minulla on joku ajatus jo valmiina ja sitten etsin ajatuksiini sopivan reseptin..esim munien määrän, margariinin, maidon tai jonkun muun suhteen. Täytyy testata noita granolakuppeja tai vaikka siis siemennäkkärikuppeja. Olen niin siemennäkkärikoukussa.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:38

      Minullakin on tapana tuunailla reseptejä joskus hyvällä onnella joskus vähän huonommalla tuurilla!

      Nämä granolakupit ovat kivoja ja ne voi tehdä etukäteen valmiiksi.

  3. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 17:15

    Kylläpä ovatkin kauniita. Nyt kyllä alkoi tuoreita marjoja tekemään mieli. Nuo mustikat näyttävät niin hyviltä <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:39

      Kiitos Outi 🙂

      pensasmustikoilla saa aina kivaa hyvää jogurtteihin ja tuorepuuroihin!

  4. Koivulan emäntä
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 17:44

    Oooh, vaikuttaapa hyville! Näitä täytyy kokeille. Sopivat varmasti myös tällaiselle herkutonta helmikuuta viettävälle.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:43

      Kyllä juuri näin, nämä on sokerittoman kuukauden herkkuja!

      Marjat korvaavat hyvin makean ja kun ne ovat vielä ilman sokeria niin se on parasta!

  5. Julia / Kotiportailla
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 18:53

    Oi vitsit miten hyvän näköisiä! Minä en todellakaan onnistu aina, vaikka lukisin suoraan reseptistä. Esimerkiksi niinkin perusleivonnainen kuin pulla, ei ole onnistunut ikinä ?

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:46

      Joskus reseptit eivät kertakaikkiaan toimi tai niissä on sellaisia juttuja, jotka pitäisi tietää tai siis reseptin tekijä olettaa kaikkien tietävän!

  6. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 19:03

    Granolakakut, -leivokset ja -kupit ovat nyt in! Minullakin on tulossa resepti -tai itse asiassa linkki vanhaan reseptiin. Vähän erilainen kuin sinun reseptisi, täytyykin ottaa tästä koppi seuraavaan kertaan.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:51

      Granola on todellakin in tällä hetkellä.

      Ajattelin itsekin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja näistä granolakupeista. Tänään otin muutaman mukaan evääksi ja ne olivat todella täyttävä ja hyvä välipala!

  7. Kaura
    Kirjoittaja
    6.2.2018 / 22:03

    Ihana idea tämä. Pitää kokeilla joskus vaikka vkonlopun brunssihetkeen.:)

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      7.2.2018 / 17:52

      Näistä tulee todella kaunis ja herkullinen tarjottava brunssipöytään!

  8. Merikapteenin vaimo
    Kirjoittaja
    7.2.2018 / 17:32

    Niin herkullisen näköistä, NAM! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.2.2018 / 06:19

      Kiitos 🙂

      Eilen meni viimeiset tästä näistä, nyt pitää tehdä taas lisää granolakuppeja!

  9. Hanna H
    Kirjoittaja
    8.2.2018 / 17:49

    Näyttää hyvältä! 🙂 Ja blogisi ulkoasu on tosi makea. Wau! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.2.2018 / 19:40

      Kiitos Hanna 🙂

      Arvaapas olenko itsekin tyytyväinen tähän ulkoasuun 😉


Looking for Something?