viisi viikon varrelta – seepraraitaa, junasukkia ja ruokavalio

Kesän makein paitis – Lauantaina meillä on yo-juhlat, jossa pääsen uudistamaan viimeisimmän hankintani. Olen ihan lovena tähän By Malene Birgerin seeprakuvioiseen paitikseen. Tänä keväänä olen sananmukaisesti hullaantunut kuosien kanssa. Monta vuotta pidin vaatekaappini hyvin yksivärisenä. Nyt sinne on ilmestynyt peräti…

Jaa:

Bloggaajan käsikirja

// Käsikirja on saatu arvostelukappaleena // Ihana bloggaajakamuni ja mentorini Rouva Sana / Minna Luoma julkaisi kuukausi sitten mielenkiintoisen oppaan bloggaajille. Kirja on tuhti paketti blogista haaveileville, aloitteleville ja jo blogia useamman vuoden kirjoittaneille. Kirjan pääpaino on tavoitteellisessa bloggaamisessa mutta…

Jaa:

ne ruskeat suosikkihousut ja mörkömania

// Sisältää mainoslinkin// Enpäs olisi vielä eilen uskonut kirjoittavani jääkiekosta täällä blogissani. Käsittelen kuvat valmiiksi sunnuntai-iltana ja sitten jäin pyörittelemään otsikkoa. Halusin kirjoittaa näistä ruskeista suosikkihousuistani sekä sen lisäksi jostain muusta. Suomen leijonat tekivät eilen jotain niin uskomatonta ja mieleenpainuvaa,…

Jaa:

Looking for Something?