
// Sisältää mainoslinkin//
Enpäs olisi vielä eilen uskonut kirjoittavani jääkiekosta täällä blogissani. Käsittelen kuvat valmiiksi sunnuntai-iltana ja sitten jäin pyörittelemään otsikkoa. Halusin kirjoittaa näistä ruskeista suosikkihousuistani sekä sen lisäksi jostain muusta. Suomen leijonat tekivät eilen jotain niin uskomatonta ja mieleenpainuvaa, että pakkohan siitä on jotain kirjoittaa.
Koko jääkiekkoturnaus oli huikea kehitystarina. Meille suomalaisille aika epätyypillinen mutta osoitus siitä, mitä hyvä johtaja saa aikaan porukalla, johon kukaan ei uskonut. Hyvä yhteishenki ja yhteenhiileen puhaltaminen tuovat uskomattomia tuloksia. Yhteisöllisyydellä kaadetaan ja ylitetään esteitä. Joka tapauksessa me tulemme jokainen muistamaan tämän mestaruuden siitä, että kaikki on mahdollista, jos vain uskomme itseemme ja siihen kaveriin myös. Otetaan se mörkö mukaan myös ja lähdetään rohkeasti piiriin, meissä kaikissa on potentiaalia!


Näissä housuissa ihastuin ensin malliin. Olin jo pidemmän aikaa etsinyt siistejä puuvillahousuja suoralla lahkeella. Vähän aikaa tuumailtuani sovituskopissa alkoi värikin kiinnostaa. Tottakai kyselin, että eikö näitä ole mustana? Jälkeenpäin ajateltuna onneksi värinä oli vain ruskea ja vedenvihreä. Päätin siis räväyttää ja niin ruskeat Lindexin pöksyt lähtivät mukaan. Ruskea on loistava värivalinta kesähousuiksi. Ne eivät ole liian tummat ja toisaalta ne eivät ole liian vaaleat.
Ruskean värin kanssa syntyy jännittäviä yhdistelmiä, kuten tämä kuvissa olevan vaalearaitaisen silkkipaitiksen kanssa. Repeatin silkkipaitiksen väri on vaaleanharmaa sopien loistavasti yhteen ruskean värin kanssa. Eipä minun vaatekaapissa ole kovinkaan montaa väriä, minkä kanssa housujen väri ei sopisi.



Toukokuu on taas osoittanut sen, että kaikkia neuleita ei todellakaan kannata pakata talvisäilöön. Kuvasimme torstaina nämä asukuvat Joensuussa hyytävässä tuulessa. Aika viileä olotila oli pelkällä silkkipaitiksella ja aika nopeasti vedin neuleen päälleni. Näissä kuvissa on ilmekin levollisempi. Tätä kerrospukeutumista rakastan yli kaiken. Tässä on varmasti tulevan kesän yksi suosikkiasuistani. Meidän kesäillat ovat vaan niin viileitä, että villaneuleelle on aina käyttöä.
Toivottavasti neuleita ei tarvita kovin pitkään. Olimme tänään viheriöillä ja pikkasen oli kylmä tuuli. Tätä kirjoittaessani posket ovat alkaneet hehkua sisätilan lämmössä. Toivotaan, että pohjoistuuli jättäisi meidät rauhaan ja pääsisimme nauttimaan kesän lämmöstä.
Mukavaa alkavaa viikkoa
-tuulanneli

Silkkipaitis // Repeat
Ruskeat housut // Lindex täältä (klik)*
Neule // Massimo Dutti
Nahkatakki // vintage
Sneakerit // Pavement
Laukku // By Malene Birger
Aurinkolasit // Celine
//* sisältää mainoslinkin //
Kirjoittaja
Nyt onkin jälleen ollut aika sateisia ja viileitä ilmoja. Toivottavasti pian päästään taas nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Ihanaa viikkoa <3
Kirjoittaja
Sama täällä odotan ihan pinto piukassa jo ensi viikkoa, koska ilma näyttää lämpenevän silloin!
Kirjoittaja
On tullut hiukan sellainen fiilis, että tuleeko kesää ollenkaan 🙁 Alku näytti lupaavalta…
Kirjoittaja
Toivotaan nyt, että kesä tulee. Meillä rannikolla kylmä kevät on hidastanut kukkimista 🙂
Kirjoittaja
Neule päällä täälläkin. Ihanat housut. Itsekin aina kyselen mustaa, mutta viimeaikoina olen yrittänyt päästä ainaisesta mustasta eroon. Nämä olisivat hyvä vaihtoehto. Ihanaa viikkoa, pilvistä huolimatta.
Kirjoittaja
Varsinkin näin keväällä ka kesällä on hyvä räväyttää! Ei kaiken tarvitse olla aina mustaa!
Kirjoittaja
Olen hieman pettynyt tämän kevään säähän. Toivottavasti se aurinko ilmestyy jossain vaiheessa takaisin. Erittäin onnistunut asu sinulla 🙂
Kirjoittaja
Voi kiitos Jasu 🙂
Nyt vain toivotaan ja odotetaan kesää 🙂 Kyllä se sieltä tulee!
Kirjoittaja
Tyylikkäänä olet taas ollut! 🙂 Ruskea ei kuulu millään muotoa omiin suosikkeihini, mutta saat sen näyttämään hyvältä.