poimintoja viikon varrelta 17/2020

//yksityiskohdat, jotka tekevät tyylin// Asusteilla ja kenkillä viimeistelet tyylisi. Kauniit kengät ja laukut antavat aina oman pikantin säväyksensä asukokonaisuuteen. Kengillä tyyli muuttuu hetkessä naisellisesta tyylilyytistä sporttiseen mimmiin. Itse suosin paljon lenkkareita monessa asujutussa ja oma valintani housujen kanssa on luonnollisesti sneakerit.…

Jaa:

Näistä en luovu pukeutumisessa

Inspiraation postaukseen sain Kristiinan blogipostauksesta, jossa hän listasi viisi asiaa mistä ei hevillä luovu. Olen tehnyt joskus postauksen samalla teemalla kosmetiikan ympärille. Kristiinan postauksessa olla mökkitunnelmissa mutta minulle se luontainen valinta on vaatteet. Samalla saan helmikuun lopussa otetut asukuvat vihdoinkin eetteriin (kera…

Jaa:

pienet sitruunaiset juustokakut (vhh/keto)

Mukavaa viikonloppua murut ja terveiset tuulannelin keittiöstä. Olen jo pitempään halunnut kokeilla juustokakkujen tekoa muffinsivuokiin. Edellisessä leivontapostauksessa tein uunissa pieniä juustokakkusia ja ne pikkasen läsähtivät, joten siitä se idea lähti kokeilla perinteisiä juustokakkuja näin. Ennen tätä koronahässäkkää minulta tilattiin juustokakkuja…

Jaa:

Looking for Something?