Kolme henkilökohtaista asiaa ja viime päivien kuulumiset!

Moikka kaikille, toivottavasti sinulla ja läheisilläsi on kaikki hyvin. Tällä hetkellä asiat tuntuvat muuttuvan nopeaan tahtiin, kun saat postauksen julkaistua niin jälleen on noussut uusia asioita pinnalle.  Olen ollut ällikällä lyöty itseni suhteen. Olen vuosien saatossa oppinut sietämään omasta mielestäni…

Jaa:

Kolme hyvää asiaa nyt

Pientä alakuloa ilmassa? Pakko myöntää, että olen viime päivinä ollut hakoteillä oman positiivisuuden kanssa. Jähmetyin viime torstaina koronauutisten mukana ja hautauduin läppärilleni seuraamaan uutisten eri käänteitä. Kysymys kuuluukin voiko uutisiin koukuttua ja kaiken tämän myötä lamaantua? Viimeisten päivien kokemuksella minusta…

Jaa:

perjantain parhaat poiminnat

//viikon herkutteluhetki // Halusin vähän herkutella ja kokeilin juustokakkua uunissa paistamalla. Sain inspiraation kakkuun Keto Kickstartin Annin videosta. Teen pääsääntöisesti juustokakut liivatteella mutta nyt halusin kokeilla tätä uunissa paistettavaa juustokakkua. Anni teki juustokakkunsa Philadelphia tuorejuustosta. Minä tein omani minulle tutummalla…

Jaa:

Looking for Something?