Inspiraation postaukseen sain Kristiinan blogipostauksesta, jossa hän listasi viisi asiaa mistä ei hevillä luovu. Olen tehnyt joskus postauksen samalla teemalla kosmetiikan ympärille. Kristiinan postauksessa olla mökkitunnelmissa mutta minulle se luontainen valinta on vaatteet. Samalla saan helmikuun lopussa otetut asukuvat vihdoinkin eetteriin (kera…
Mikä oli viikon paras juttu? – Alkuviikon keväiset säät antoivat lupauksen jo kevään tulosta. Aurinko on nostanut fiilikset isosti plussan puolelle. Yhteisöllisyyden lisääntyminen on ihailtavaa tässä ajassa. Se tuo itselle älyttömän hyvän mielen ja toivon tulevasta. Korona on muistuttanut meitä…
Mukavaa viikonloppua murut ja terveiset tuulannelin keittiöstä. Olen jo pitempään halunnut kokeilla juustokakkujen tekoa muffinsivuokiin. Edellisessä leivontapostauksessa tein uunissa pieniä juustokakkusia ja ne pikkasen läsähtivät, joten siitä se idea lähti kokeilla perinteisiä juustokakkuja näin. Ennen tätä koronahässäkkää minulta tilattiin juustokakkuja…