Viikko sitten teimme päiväretken Svedjehamniin. Olemme asuneet yli viisitoista vuotta Vaasassa, joten oli jo korkea aika tutustua meidän ihastuttavaan ja ainutlaatuiseen saaristokohteeseen. Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa matala Merenkurkun saaristo muodostaa parhaan…
Toukokuussa olen nauttinut suurella sydämellä kevään heräämisesta. Minulle toukokuu on yksi lempparikuukausista. Jokaiseen aamuun on ollut superkiva herätä ja nauttia siitä, että vihreys lisääntyy päivä päivältä. Toukokuu on myös meidän prinsessan syntymäkuukausi. Minulla on ollut etuoikeus olla mummina nyt tasan…
Tervetuloa mukaan toukokuun aikamatkalle. En ole ihan varma onko tämä aiheena niin kiinnostava lukijoille mutta allekirjoittaneelle näiden koostepostauksien teko vuosien varrelta on hauskaa. Yksi tärkeimmistäni syistä aikoinaan blogin aloittamiseen oli juuri päiväkirjan pitäminen. Nyt vanhojen postauksien lukeminen on superkivaa ja…