Etusivu » Vuoden 2018 suosituimmat (asu)postaukset

Vuoden 2018 suosituimmat (asu)postaukset

Otetaan tänään vielä katse taaksepäin menneeseen. Tässä kooste vuoden 2018 suosituimmista postauksista. Tänä vuonna asupostaukset olivat suosituimpia, joten otsikkona voisi hyvinkin olla vuoden 2018 asupostaukset. Kirjoitin viime vuonna 187 postausta ja niille kertyi melkein 500 000 klikkausta. Takana siis aivan huikea vuosi! 
1. Tulikohan tehtyä hutiostos /  täältä (klik).
Vuoden 2018 suosituimmassa postauksessa mietin hutiostostani, joka todellakin osoittautui nimensä veroiseksi. Olin päiväreissulla isolla kirkolla ja olin pukeutunut liian kevyesti. Ostin nopeasti itselleni pitkän paitamekon. Koko kesä siinä meni, kun katselin paitamekkoa kaapissa. Syksyllä se oli myynnissä parissakin kirpparitapahtumassa huonolla menestyksellä. Mitä tästä opimme? Säätiedotukset kannattaa lukea tarkasti ennen reissua ja miettiä pukeutumistaan pahimman skenaarion mukaan.
2. Näin valehtelen somessa /  täältä (klik).
Keväällä kiersi blogeissa mielenkiintoinen haastis. Mietin pari viikkoa ennen kuin tartuin aiheeseen. Minusta tuntui, että minulla ollut mitään uutta annettavaa aiheeseen vaan kaikki oli jo sanottu. Lukijoita sen sijaan aihe kiinnosti. Postauksessa päädyin siihen, että me somevaikuttajat silotellaan elämää kuvissa mutta sehän on täysin luonnollista. Tehän tulette vierailulle tänne blogiin ja kuka nyt tahtoisi esitellä sotkuisia nurkkiaan. 
3. Pienissä häissä – uutta ja vanhaa /  täältä (klik)
Viime kesän ihastuttavin tapahtuma oli meidän hyvien ystävien tyttären häät. Oi mitä muistoja se herätti! Miedät vihittiin samassa kirkossa 25 vuotta sitten. Muutama kyynel tuli tirauttetua, kun Maria käveli isänsä saattelema alttarille saman kappaleen tahtiin. Voi sitä tunteiden määrää. 
4. Syntisen makee nahkatakki /  täältä (klik)
Yksi viime kesän makeimmista hankinnoista oli tämä punainen nahkatakki. Harmi, että meidän kesä oli vain niin kuuma ja käyttö jäi vähille. Nahkatakit ovat ajattomia ja niille löytyy aina käyttöä. Viime kesän yllättävin hankinta kuosikammoiselle oli kukkamekko. Olin jo parin sesongin ajan etsinyt sopivaa kuosia ja viime kesänä se löytyi. Kukkamekko yllätti minut täydellisesti sopivuudellaan niin juhlaan kuin arkeen.
5. Rento mekkopaitis /  täältä (klik)
Tästä mekkopaitiksesta tuli yksi kesän suosikkivaatteista. Olen aina tykännyt oversize paitiksista ja neuleista. Rennot käyttövaatteet eivät saa kiristää mistään. Olen sinisten paitisten suurkuluttaja ja syksyllä käytin tätä mekkopaitista isojen neuleiden alla.
6. Housutytön helppo juhlavaate /  täältä (klik)
Usko tai älä! Tämän jumpsuitin kanssa menin vähän epämukavuusalueelle. Loppujen lopuksi haalari osoittautui aivan loistavaksi juhlavaatteeksi. Joulukuussa pikkujouluaikaan tekoturkin kanssa se muuntautui talven juhliin Monikäyttöinen vaate, jolle annan ison peukun. Haalarista tuli juhlapukeutumiseni kulmakiviä.
7. Monikäyttöinen neulemekko  /  täältä (klik)
Toinen ikuinen klassikko on musta neulemekko. Tämä yksinkertainen kaunotar on myös monen asukriisin pelastaja. Asustamalla mekko taipuu niin juhlaan kuin arkeekin. Minulle tärkeä kriteeri vaatteiden kanssa on juuri tämä monikäyttöisyys. En halua ostaa vaatetta vain yhtä käyttötarkoitusta varten. Joskus arjessa on kiva leikitellä juhlaan tarkoitettujen materiaalien kanssa. Näin syntyy yllättäviä asukokonaisuuksia.
8. Kun kiire muuttaa arkeesi / täältä (klik)
Tästä olin iloinen, kun tämä postaus pääsi listoille. Alkukesästä minulla oli ajanhallinta hukassa. Postauksen avulla priorisoin ajankäyttöäni. Joskus asioiden laittaminen paperille auttaa näkemään ne laajemmalla skaalalla. Tällöin usein huomaa sen mistä kaikki kiikastaa. Itselleni tämä oli tärkeä postaus. 
9. Neljä asiaa minusta ja muistoja elämän varrelta / täältä (klik)
Tämä haastepostaus oli yksi vuoden mukavimmista. Kysymyksissä muisteltiin tärkeitä tapahtumia elämän varrelta. Samalla lukijani oppivat taas uusia asioita allekirjoittaneesta. Itsekin havahduin kuinka paljon kivoja asioita on tapahtunut elämänpolulla ja kuinka ne ovat vaikuttaneet elämänrytmiin. 
10. Viisi viikon parasta + unelmien sormus / täältä (klik)
Alkuvuodesta tein säännöllisesti näitä viisi viikon parasta -postauksia. Näihin on kiva koota viikon varrelta tärkeitä sekalaisia asioita. Täytyykin jatkaa näitä nyt vuoden vaihteen jälkeen vaikka joka toinen viikko. Olinkin yllättänyt, että yksi näistä viikkokoosteista ylti tähän listaukseen. Otsikon unelmien sormus kiinnosti lukijoita. Sormus on mieheni upeaa kultasepän ammattitaitoa parhaimmillaan!

Tässä kooste suosituimmista postauksista. Näytöspostaukset ja yhteistyöpostaukset jätin pois, koska niissä usein myös ao.yritys jakaa postausta. 

???

Sydämellinen kiitos teille kaikille ihanille lukijoille tästä kuluneesta vuodesta. Ilman teitä ei tätä blogia olisi olemassa. Tykkään kirjoittaa ja valokuvata näitä juttuja, josta saan niin paljon positiivista energiaa, jota haluan jakaa teidän kanssa. Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista kommenteista. Tervetuloa mukaan vuoden 2019 seikkailuihin!

-tuulanneli



14 Comments

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    3.1.2019 / 14:19

    Täytyy sanoa, että sinä olet tyylikäs nainen 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 14:47

      Kiitos Mira kauniista sanoistasi 🙂 Tässä ihan häkeltyy!

  2. Sonja
    Kirjoittaja
    3.1.2019 / 14:46

    Ihania asuja. Tuo missä on mustat väljät housut ja nahkatakki on minun makuuni! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 14:57

      Kiitos Sonja 🙂

      musta jumpsuit on todella helppo juhlavaate ja mustalla nahkatakilla se on ajaton!

  3. HENNA
    Kirjoittaja
    3.1.2019 / 15:48

    Oi mitä asuja! 🙂 Ja WAU minkä postaus määrän oot saanut viime vuonna kokonaisuudessaan kasaan!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 15:21

      Kiitos Henna 🙂

      Itsekin yllätyin määrästä, kun olen postannut vähemmän kuin edellisinä vuosina!

  4. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    3.1.2019 / 18:09

    Voitko kuvitella, että muistin nämä kaikki postaukset!
    Ihanaa uutta vuotta sinulle <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 15:47

      Voikun ihanaa Outi 🙂 Sinä olet vaan niin ihana <3

      Samoin ihanaa alkanutta uutta vuotta.

  5. Diina-Maria
    Kirjoittaja
    3.1.2019 / 19:46

    Wau mikä chic! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 15:48

      Kiitos Diina-Maria 🙂

  6. Ei-Leen / Hempeät hepeneet
    Kirjoittaja
    4.1.2019 / 08:53

    Oi, kuinka upea kirkko teillä on ollut hääkirkkonanne. Kaunis oli meilläkin, muttei aivan noin jylhät seinät olleet meidän kirkossamme. Meille kävi sama juttu: muutamaa päivää ennen 20-vuotishääpäiväämme vihittiin kummityttöni samassa kirkossa. Se oli ensimmäinen kerta omien häittemme jälkeen, kun olin taas sisällä tuossa kirkossa ja tunne oli aika maaginen. Varsinkin kun olimme edellisenä iltana näyttäneet lapsillemmekin videon vihkimisestämme jossa kummityttöni oli morsiusneitonamme 🙂

    Mukavaa vuotta 2019!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 16:56

      Kiitos Ei-Leen 🙂

      Asukuvat on otettu meidän lähettyvillä olevilla Marian kirkon raunioilla. Hääkirkkomme oli Nurmossa ja siellä häät vietettiin. Muutimme aikoinaan heti häiden jälkeen tänne Vaasaan, joten olimme kirkossa kanssa ensimmäisen kerran häidemme jälkeen.

      Häät ovat kertakaikkiaan ihastuttavat juhlat! ja se tunteiden määrä on uskomaton.

  7. Marjo
    Kirjoittaja
    4.1.2019 / 20:46

    Erittäin tyylikkäitä asukuvia jälleen kerran – hyvä Tuulanneli!

    Tuo "hutiostos" on nähty ihan ostopäivänä ja edelleen olen sitä mieltä, että
    se sopii sinulle kuten sanoin jo silloin kun tapasimme lounaalla. Meillä isolla kirkolla tuulee usein joten kannattaa varautua 😉

    Ihanaa loppiaista ja toivottavasti nähdään pian <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2019 / 17:12

      Kiitos ihanasta kommentistasi Marjo 🙂

      Hutiostos on kyllä hutiostos. En ole saanut sitä millään muuttumaan lempparivaatteeksi. Nyt on se tuolla yläkerrassa kirppisrekissä ja kyllä minä se myyn seuraavassa tapahtumassa!

      Ollaan yhteydessä, kun tulen seuraavan kerran isolle kirkolle 🙂


Looking for Something?