Etusivu » kiitos joulukuu 2018

kiitos joulukuu 2018

Kiitos joulukuu, kohtelit minua todella hyvin. Kuukausi oli rauhallinen ja kaiken kruunasi seesteinen joulu yhdessä läheisten kanssa. Latasin akkuni omassa hiljaisuudessani viettäen pyjamapäiviä.

joulukuun TOP 3 SUOSITUINTA POSTAUSTA

Piipahdin joulukuun alussa Lindexin ja Adtractionin vieraana tutustumassa Lindexin uuteen showroomiin. Samalla hypistelin Lindexin uutuuksia. Tilaisuus oli lämminhenkinen ja nautimme herkullisen juhladinnerin syksyllä avatussa Nude ravintolassa. Tämän todella suositun postauksen löydät täältä (klik).

Joulukuulumiset ja vilukissan unelmaliivi -postaus syntyi ihan hetken mielijohteesta. Kävimme testaamassa uutta kameraani ja aluksi pidin kuvia vähän liian sinisenä. Tottakai tähän aikaan vuodesta luonto on joko sininen pakkassäässä tai keltainen auringonpaisteessa. Olin jo ajatellut luopuvani järkkäristä mutta joulupukki oli ajatellut toisin. Sain itselleni uuden rungon ja nyt minun vanhat objektiivit ovat ihan huippuja!

Tykkään tehdä erilaisia haastepostauksia. Niiden avulla tulee mietittyä/analysoitua erilaisimpia asioita tai kerrottua henkilökohtaisempia asioita kuitenkaan paljastamatta liikaa. Samalla saa vähän syvyyttä asupostauksiin kuten suositussa postauksessa kolme asiaa nyt ja vähän joulunpunaista! 


KUUKAUDEN OMAT SUOSIKIT

Vuoden kohokohtiini kuului ehdottamasti tekemäni radiohaastattelu Ylen kanssa. Tämän pohjalta toimittaja teki jutun nettiin joulukuun alussa. Pieni bloggari oli  ymmällään eräänä sunnuntaina, kun kävijämäärät hyppäsivät. Aluksi luulin, että hakkerit olivat iskeneet blogiini ennen kuin oma lapseni lähetti viestin, että mamma on Ylen sivuilla. Kiitos ammattitaitoisella toimittaja Terhi Varjoselle, juttu oli ihan minun näköiseni. Voit käydä lukemassa jutun täältä (klik)
Oma kuukauden suosikkini oli pari päivää sitten tekemäni postaus vuodesta 2018. Olen tehnyt jo kolmena vuotena peräkkäin postauksen samoilla kysymyksillä. Vuosikoostepostauksissa on kiva analysoida mennyttä vuotta. Muutama yhteenvetopostaus on  vielä tulossa. 10 suosituinta postausta oli tänä vuonna mielenkiintoinen listaus. Kannattaa olla kuulolla! Vuosikoosteeni 2018 voit lukea täältä (klik)

TERVETULOA mielenkiintoinen tammikuu


Uusi vuosi ja uudet puhtaat sivut! Tervetuloa tammikuu, olenkin jo odottanut sinua jo into piukassa.


-tuulanneli




12 Comments

  1. Kaisa
    Kirjoittaja
    31.12.2018 / 20:01

    Ihanaa alkavaa vuotta 2019!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:19

      Kiitos samoin sinulle mukavaa uutta vuotta 2019 🙂

  2. Melissa
    Kirjoittaja
    1.1.2019 / 08:43

    Oikein ihanaa uutta vuotta 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:19

      Kiitos samoin Melisa 🙂

  3. JohaNna / Arjen miljonääri
    Kirjoittaja
    1.1.2019 / 08:57

    Itsekin luin silloin tuon jutun Ylen sivuilta. 🙂 Tykkään blogistasi, pidä tuo tyyli! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:57

      Kiitos Johanna 🙂

      Ylen juttu oli todella huippu! Kiva kun viihdyt täällä!

  4. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    1.1.2019 / 09:51

    Ihanaa vuotta 2019 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 17:57

      Kiitos samoin Mira 🙂

  5. Tuula's life
    Kirjoittaja
    1.1.2019 / 10:19

    Kivat joulukuun postaukset. Ja olipa mukava olla itsekin mukana tuossa Lindexin ja Adtractionin ihastuttavassa tilaisuudessa. Ja tuo Ylen juttu on mielenkiintoinen. Olit just oikea nainen haastateltavaksi!
    Ihanaa alkanutta vuotta 2019 Sinulle!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 18:09

      Kiitos Tuula 🙂

      Joulukuu oli kyllä todella kiva kuukausi ja meidän juhladinneri todella kiva tilaisuus. Nyt on kiva suunnata energiat kohti uutta vuotta ja uusia tavoitteita!

      Ihanaa uutta vuotta myös sinulle ihanainen 🙂

  6. Marita
    Kirjoittaja
    1.1.2019 / 13:29

    Hyvää ja valoisaa uutta vuotta sinulle ja blogillesi!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      1.1.2019 / 18:10

      Kiitos Marita 🙂

      Samoin sinulle kivaa alkanutta uutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Looking for Something?