Etusivu » viikon parhaat räpsyt teemalla vastuullisuus

viikon parhaat räpsyt teemalla vastuullisuus


Viikon fiiliskuva – pääsin kurkistamaan Makia Clothingin tulevan syksyn 2018 mallistoon viime keskiviikkona. Makian yritystarina vaikeuksien kautta arvostettujen brändien joukkoon on mielenkiintoinen. Uskomalla omaan tekemiseen, esteet on tehty voitettavaksi.
Makian ”no sales policy” nousi otsikoihin Black Fridayn yhteydessä. Kulutushysterian keskellä nämä ovat rohkeita päätöksiä ja näitä uuden suunnan näyttäjiä me tarvitsemme tulevaisuudessa. Ekosysteemimme ei kestä kauan tätä kulutustahtia.  Jokainen toimenpide, jolla pystymme vähentämään edes vähän syntyvän tekstiilijätteen määrää, on tervetullut. Esimerkiksi Makian malliston  ”pure waste” – labelin alta löydät tuotteita, jotka on valmistettu 100 % kierrätetystä tekstiilistä. Samoin Makia on avoin kertomalla tuotteiden valmistusmaat ja he tuntevat oman tuotantoketjunsa sertifioimalla prosessit.



Viikon ahaa – elämykset liittyvät tähän koulutukseen. Olin keskiviikkona Suomen Tekstiili & Muoti ry:n järjestämässä päivätapahtumassa, jonka teemana oli ”Mistä tekstiilimme tulevat?”. Vierailimme Joutsenella, Makia Clothingilla ja Finlaysonilla. Yritykset kertoivat meille omasta arvomaailmastaan ja miten vaatteiden tuotanto tapahtuu konkreettisesti. 

Päivän anti oli minulle huikea ja ajatusmaailmaa avartava. Voisi myös sanoa, että aika mullistava ajatellen blogiani ja omaa kulutuskäyttäytymistäni. Palaan myöhemmin näihin teemoihin blogissani. Päivän anti oli niin antoisa, että nyt tässä raapaisen vain vähän pintaa. 

Viikon business filosofia – tulevaisuuden liiketoiminnan avainsanoja ovat avoimuus ja vastuullisuus. Finlayson on uusien omistajien myötä kirkastunut yrityksen visiot, missiot ja strategiat. Jukka Kurttilan tarina siitä, kuinka Finlaysonin brändi on noussut Suomen arvostetuimpien joukkoon avoimen vastuullistyön avulla, oli todella mielenkiintoinen ja avartava. 

Voi hitsi, että rakastan näitä yrittäjätarinoita! Nostan hattua näille rohkeille mainosmiehille, jotka näkivät pölyttyneen suomalaisen firman sykkivään ytimeen ja ostivat firman. Tätä tarinaa on mielenkiintoista seurata tulevaisuudessa.


Viikon kattaus – on kaunis ja eleetön. Nuo vanhat aterimet kertovat varmasti meille monta tarinaa!



Viikon alkupalat – kyllä viikkokatsaukseen kuuluu edes yksi ruokakuva! Vietimme työporukalla pikkujoulua perjantaina. Laitoinkin faceen päivityksen lätkäottelusta, jossa olimme alkuillasta. Täytyyhän sitä edes kerran vuodessa käydä matsissa ja mikä mahtavinta, Sport voitti Tapparan 4-0. YEAHH!!! Tässä Frans & Nicolen joulumenun alkupalassa oli todella hyviä makuja, mm. savuporoa, marinoituja kantarelleja, siianmätiä sekä Maalahden limppua.  Todella loistava combo.

Nyt toivotan kaikille kivaa joulunodotusta tämän söpön Aarikan tontun kera. Otetaan ihan rauhallisesti, kyllä se Joulu tulee ihan pienilläkin valmisteluilla. Tärkeintä on kuitenkin yhteinen aika läheisten kanssa ?


-tuulanneli







12 Comments

  1. Pirkko / Meriharakka
    Kirjoittaja
    19.12.2017 / 11:28

    Tuo Black Friday -huumasta kieltäytyminen on yritykseltä selkeä kannanotto.
    Omalta osaltani tällä kertaa tuli ostettua muutama juttu Black Friday -tarjouksista: uusi lentolaukku, uusi matto, pieni reppu ja kaksi kotisiivousta yhden hinnalla, mutta viimeistä lukuunottamatta kaikki olivat olleet hankintalistalla jo ennen tuota useamman kuukauden, eli harkittuja ostoksia kuitenkin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.12.2017 / 19:46

      Itse otin kanssa Black Fridayn todella rauhallisesti, en lähtenyt hysteriaan mukaan, kun en kerran mitään tarvinnut. Tottakai tarjouksia pitää höydyntää silloin kun on tarve.

      Black Fridayn dissaaminen vaatii yritykseltä todella paljon ja siitä nostan hattua Makialle!

  2. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    19.12.2017 / 14:21

    Vastuullisuus on monilla -etenkin nuoremmilla yrityksillä- vahvasti arvoissa. Viime viikolla palaveroin mm. juuri Makian ja Vai-kon kanssa, joilla vastuullisuus on selkeä ohjenuora läpi tuotannon.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.12.2017 / 20:30

      Se onkin jännä kuinka nuoret firmat ymmärtävät ja panostavat näihin vastuullisuusasioihin ihan toisella lailla. Heille se ihan itsestään selvyys, että toiminta pitää läpinäkyvää ja tuotantoprosessit tsekattu.

      Se on ihan uskomaton määrä mitä syntyy esimerkiksi tekstiilijätettä päivittäin ja mihinkä se kaikki päätyy?
      Uusia vaatteita poltetaan, kun ne eivät mene kaupaksi ja siltikin vain tuotetaan uutta mallistoa toisen perään.

      No näihin asioihin palaan laajemmin joulun jälkeen. Koulutuspäivä oli todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava tapahtuma.

  3. Marjo
    Kirjoittaja
    19.12.2017 / 15:40

    Tätä vastuullisuus postaustasi olenkin jo odotellut. Pari vuotta sitten meidät havahdutti Bangladeshissa sortunut tekstiilitehdas, jonka raunioihin hautautui satoja ihmisiä halpojen t-paitojen takia. Muistan itse kirjoittaneeni silloin "Tiedätkö missä vaatteesi tehdään?" -postauksen omaan blogiisi. Itse en muuten ostanut mitään kun Black Friday.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.12.2017 / 20:47

      Tekstiili ja Muoti ry tekee todella hyvää työtä tietoisuuden lisäämiseksi vastuullisuudesta ja kiertotaloudesta. Tämä bloggareille järjestetty päivä tarjosi meille kaikille osallistujille muhkean tietopaketin asiasta. Tulen varmasti sivuamaan aihetta useasti seuraavissa postauksissa.

      Päivä avasi silmiäni ja antoi paljon ajattelemisen aihetta 🙂

  4. Melissa
    Kirjoittaja
    19.12.2017 / 15:40

    Ihanaa, vihreää <3 Nykyään on niin vähän vihreitä sävyjä vaatteissa…

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.12.2017 / 20:51

      Vihreä on kovassa nousussa ja nämä sävyt olivat kauniita!

  5. hannamaria
    Kirjoittaja
    19.12.2017 / 16:04

    Nostin hattua Makialle tästä BF -ajatuksesta. Muutenkin kiva teema tälläiseen viikon parhaisiin, harvemmin tulee tälläisiä ajateltua liiaksi!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.12.2017 / 21:00

      Kiitti hannamaria 🙂

      Teen viikottain aina yhden koosteen, johon on kiva kerätä irtotapahtumia viikon varrelta.

      Minusta kanssa Makian toimi hienosti Black Fridayn kohdalla ja on esimerkkinä monelle. Kuitenkin täytyy muistaa realiteetit sekä markkinavoimien vahvuus. Todelliset muutokset lähtevät vasta asiakkaiden ostokäyttäytymisen muuttumisesta!

  6. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    19.12.2017 / 16:09

    Muovipussiton Suomi kuulostaa oikein hyvältä!
    Mukavaa jouluviikkoa sinulle <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.12.2017 / 21:03

      Se olisi aivan upeaa, jos pääsisimme eroon turhista muovipusseista.

      Samoin sinulle kivaa jouluviikkoa <3


Looking for Something?