Etusivu » se on se rusetti!

se on se rusetti!

Heipparallaa kaikille! Toivottavasti viikonloppusi on sujunut hyvin. Me ollaan otettu todella rennosti aika hektisen viikon jälkeen. Keitin aamupuuroni vasta kello kymmenen tienoilla, joten aamu oli todellakin hidas. Tälläinen kunnon vanhanaikainen pyjamapäivä on vaan parasta. Ensi viikolla on taas monta asiaa tehtävänä ennen joulua. Meidän joulu on rauhallinen aikuisten joulu mutta siltikin on muutama jouluhomma vielä rästissä, ennen kuin voi ottaa rennosti.


Löysin aivan kertakaikkiaan ihastuttavan paitapuseron. Mitäs sanotte tästä SLEEK atelierin rusettipaitiksesta? Itse asiassa ihastuin tähän paitikseen jo muutama kuukausi sitten, kun näin sen ensimmäisen kerran Karismassa. Silloin ajattelin, että en tarvitse yhtään uutta valkoista paitista kuitenkin paitis jäi kummittelemaan mieleen. Se on Se RUSETTI – joka on paitiksen juju! Näissä kuvissa olen tuonut rusetin esille tarkoituksella mutta se istuu kauniisti jakun tai lyhyemmän neuleen alle. 

Shirt // SLEEK atelier *(Karisma Vaasa), Jacket // Noolan *, Scarf // By Malene Birger
Googlailin vähän tästä mielenkiintoisesta ruotsalaisesta brändista. SLEEK atelier on kahden ruotsalaisen nuoren suunnittelijan paitismerkki. Paitis on meidän naisten perusvaate, joka pelastaa meidät monelta pukeutumisongelmalta. SLEEK atelier haluaa valmistaa meille eri tilanteisiin sopivia paitapuseroita. Heidän mielestään paitiksen tulee olla asennetta yhdistettynä ajattomuuteen, mukavuuteen ja jänniin yksityiskohtiin.

Paitiksissa on kaksoisvahvistetut kaulukset ja hihansuut, jotka tekevät vaatteesta todella ryhdikkään. Rusetti pysyy myös hyvin paikoillaan, koska sitä ei solmita vaan pujotetaan leveän kangaslenkin läpi. Pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia, jotka varmistavat helpon päivän paitiksen kanssa.

Otimme Hansin mukaan myös kuvailemaan. No meidän vintiötä kiinnosti kaikki muu ympärillä, joten vähän säheltämiseksi tämä kuvaussessio meni. Meidän koirahauveli täyttää tulevalla viikolla yhden vuoden! En tiedä missä tämä vuosi on mennyt mutta hauskaa se ollut tämän kaverin kanssa.



Kivaa joulunodotusta kaikille 💗

-tuulanneli
* saatu blogin kautta

26 Comments

  1. Marjukka / Fab Forty Something
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 18:11

    Aivan ihana paitis! Minunkin silmäni tarttuvat aina valkoisiin paitiksiin, joissa on jokin juju, ei mahda mitään!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 06:52

      Kiitos Marjukka,

      valkoinen paitis on todellakin meidän pukeutumisen kulmakiviä, joka pelastaa monelta pukeutumisongelmilta. Odotan innolla kun pääsen pitämään paitista farkkujen kanssa keväällä.

      Kivaa joulunodotusta sinulle <3

  2. Marjo
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 18:59

    Ihana paitis 🙂 ja sopii sinulle äärimmäisen hyvin. Onpas Hans kasvanut!
    Mukavaa joulunalusviikkoa ihainen!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 06:58

      Kiitos Marjo,

      Hans on jo iso poika, joka täyttää jo yhden vuoden. Aikamoinen vintiö!!!!

      Kivaa joulunodotusta myös sinulle ihanuus <3

  3. Belladonna
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 19:10

    Tosi kiva paitis, rusetti on ihana "juttu". Onnittelurapsut Hansille näin ennakkoon.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:01

      Kiitos Belladonna 🙂

      Tuo rusetti hurmasi minut kyllä heti ensi silmäyksellä.

      Hans kiittää onnitteluista 🙂

      Kivaa joulunodotusta sinulle 🙂

  4. Tuuli x Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 19:35

    Kiva yksityiskohta paidassa. Ja Hans on aina 💜💙💛

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:02

      Yksityiskohdat puhuttelevat aina <3

      Hans hurmaa kaikki!

      Kivaa joulunodotusta sinulle!

  5. Nimetön
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 20:29

    Hyvännäköinen lookki👌🏼✨✨- Tanja

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:03

      Kiitos Tanja, Hyvää joulunodotusta sinulle!

  6. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 21:12

    Aivan ihana paitis, pakkohan tuo olo saada. Sopii varmasti mo en erilaisen alaosan kanssa.
    Kivaa jouluviikkoa sinulle ❤️

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:07

      Kiitos Outi,

      Tässä paitiksessa oli jotain erilaista, ei voinut vastustaa!

      Kivaa joulunodotusta myös sinulle ihanuus!

  7. Laura
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 21:43

    Upea paita kyllä!😍 ja vitsit ihastuin tuohon pikku karvapalloon😍❤️

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:13

      Kiitos Laura,

      Hans on tämän vanhanparin rakkauspakkaus <3 pieni suloinen riiviö 😉

      Kivaa joulunodotusta sinulle!

  8. Ida
    Kirjoittaja
    17.12.2017 / 22:21

    No mutta onhan tuo kaunis! 😍 ja saboisin vielä että elegantti.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:14

      Kaunis kiitos Ida,

      valkoinen ja musta kombinaatio toimii aina.

      Kivaa joulunodotusta sinulle!

  9. Merikapteenin vaimo
    Kirjoittaja
    18.12.2017 / 05:35

    Kauniit kuvat ja ihana Hans <3
    Ihanaa jouluviikkoa <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 07:15

      Kiitos ja Hans on vaan ihana, vaikka itse sanokin!

      Kivaa joulunodotusta myös sinulle 🙂

  10. lilli
    Kirjoittaja
    18.12.2017 / 07:53

    Paitikset on aina niin rennon tyylikkäitä. Kuten tämäkin. Todella kaunis!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 09:26

      Kiitos lilli 🙂

      paitikset kuuluvat kyllä meidän peruspuvustoon! Itse en voisi kuvitella elämää ilman niitä. Hyvä businessvaate!

  11. Lady of the House
    Kirjoittaja
    18.12.2017 / 12:25

    Ihanat kuvat – ja mallit. Voisitomkertoa paitapuseron mitoituksesta? Minäkin olen haavellut siitä, mutta koko arveluttaa. kun en tykkää kittanoista vaatteista.
    Kiitos kivasta blogivuodesta.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 18:31

      Heippa 🙂

      Paitiksen mitoitus on reilu, minulla on koko M. Käytän normaalisti kokoa 42-44. Paitis tulee minulla juuri vyötärölle, kuten sen kuuluukin. Olen pitkäselkäinen. Tämän merkin paitikset ovat hyviä istuvuudeltaan.

      Kiva, kun olet viihtynyt seurassani ja toivottavasti viihdyt jatkossakin.

      Ihanaa joulun odotusta 🙂

  12. Sara S.
    Kirjoittaja
    18.12.2017 / 16:02

    Upea ousero, jossa on vähän jotain jujua 🙂

    Ihanaa joulun odotusta !

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 19:50

      Kiitti Sara 🙂

      pienet ykstyiskohdat ovat aina kivoja! Kivaa joulunodotusta myös sinulle 🙂

  13. Pirkko / Meriharakka
    Kirjoittaja
    18.12.2017 / 17:45

    Mielenkiintoinen, voisin innostua, jos olisin yhtään paitapuserotyyppiä 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      18.12.2017 / 19:52

      Niin Pirkko eihän sitä koskaan tiedä, koska sinä innostut paitapuseroista 😉

      Kivaa joulunodotusta sinulle myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Looking for Something?