Etusivu » Tyylini 20-, 30-, 40- vuotiaana ja entäs tästä eteenpäin?

Tyylini 20-, 30-, 40- vuotiaana ja entäs tästä eteenpäin?

Oma tyyli ja sen löytäminen on meille naisille se ikuisuus kysymys. Allekirjoittaneen tyyli on vaihdellut paljon eri vuosikymmenillä. Joskus tuntuu, että olen ollut sen kanssa todella metsässä, varsinkin jos katsoo vanhoja valokuvia. Tänä päivänä huomaan jo pientä seestymistä ja tuntuu, että nyt olen tyytyväinen siihen mitä olen. Enää ei tarvitse juosta kaikkien kotkotuksien perässä. Se on tämän keski-ikäisyyden hyviä puolia.

Inspiraation tähän postaukseen sain ihanan Marjukan Fab Forty Something – blogista (klik) Tässä mietteitä tyylistäni menneiltä vuosikymmeniltä.

20 – vuotiaana olin opiskelija ja ompelin kaikki vaatteeni itse. Olin saanut jo 13- vuotiaana ompelukoneen lahjaksi ja siitä lähtien olin harjoitellut vaatteiden ompelua. Halusin koko ajan jotain uutta ja ainut keino tähän oli itsetekeminen. Tuohon aikaan ei ollut meillä kansainvälisiä muotiketjuja, jotka olisivat mahdollistaneet viimeisten muotijuttujen hankinnan edullisesti. 

Farkut olivat ainoat hankinnat mitkä tein farkkukaupasta. Muistan aikoinaan tehneeni valkoisen toppatakin itse, kun en mistään löytänyt haluamaani. Niin ja tähän aikaan olivat myös ne olkatoppaukset aika muhkeat. Muistan, kun niitä irtotoppauksia laitettiin ihan muutamat päällekkäin, että saatiin vähän nostoa olkapäille. Joskus tänä päivänä harmittelen sitä, kun ei ole aikaa ompelulle. Varsinkin juhlavaatteiden kohdalla itsetekemällä pystyisi saamaan aikaan erilaisia luomuksia.




30 – vuotiaana aloin siirtyä valmisvaatteisiin. Työelämä ja lapsiperheen arki täyttivät päivät ja ompeluun ei ollut enää aikaa. Tutustuin kivoihin uusiin vaatemerkkeihin ja tuohon aikaan oli jo muodikkaampaa ostaa vaatteet. Tyylini oli tuohon aikaan aika klassinen ja minulla oli tarve jotenkin näyttää aikuisemmalta vaatteiden kautta. Suosin housupukuja ja olin todellinen jakkujen suurkuluttaja. Perusjakkuja löytyi kaikissa väreissä ja alle laitettiin valkoinen paitapusero. Tämä 30+ aika on minulle jotenkin harmaa alue, eikä minulla ole erikoisia vaatemuistoja tältä ajalta. 

40 – vuotiaana löysin skandinaaviset merkit ja tyylini muuttui vähän nuorekkaamaksi ja naisellisemmaksi. (ainakin omasta mielestäni.) Tähän aikaan tulivat muotiin mekot ja niiden alle puettiin ne legginsit. Silloin se oli todella muodikasta mutta tänä päivänä se tuntuu ihan hullulle. Tästä ajasta minulle tulee mieleen myös kulutushysteria. Tällöin shoppailtiin ja tehtiin niitä heräteostoksia.

Hyvä ystäväni Carola opetti minut ensin pukeutumaan Benettonin vaatteisiin ja sitten hänen uuden liikkeensä kauttaa löysin By Malene Birgerin, Tiger of Sweden ja FilippaK:n. Nämä edellä mainitut brändit ovat edelleenkin vaatekaappini peruspilareita. Minulla on muutama By Malene Birgerin alkuaikojen mekkoja tallella. Niistä en raaski luopua, koska ne ovat todella hyvin valmistettuja. 


Pörrötakki // Andiata,  Valkoinen paitis ylipitkillä hihoilla  // Tiger of Sweden





Entäs tästä eteenpäin? Viimeisten vuosien aikana minusta on tullut todella harkitsevainen. Tänä päivänä tyyliäni kuvaa parhaiten sana ajattomuus. Pyrin pukeutumaan selkeisiin linjoihin ja välttelen kirkkaita sesonkivärejä. Minulta löytyy muutama kirkas paitis, jotka olen säästänyt hullulta kulutushysteriakaudelta. Tänään piipahdin Carolan luona ja Malenen mallistossa oli kirkkaita värejä tälle sesongille, joten taidanpa kaivaa esille oman turkoosin paitiksen. 

Vuosien saatossa olen huomannut, että laatuun kannattaa satsata. Vaikka se vähän kalliimpi ostos saattaa kirpaista aluksi, niin se yksinkertainen ja hyvin istuva vaate on usein se meidän lempivaate. Jos ostat monta halpaa tuotetta, niin ne saattavat jäädä kaappiin huonon istuvuuden ja materiaalin takia. Ainakin minulle on käynyt näin. 


Millaisia muistoja sinulla on menneiltä vuosikymmeniltä? 


-tuulanneli




14 Comments

  1. Marjo
    Kirjoittaja
    22.2.2017 / 15:39

    Ennenkuin edes luin postaustasi minun huomioini kiinnityi tuohon suloiseen koiravauveliin. Mikä katse ♥ ♥ ♥

    Muistoja on paljon eri vuosikymmeniltä. Olen aina ollut kova shoppailemaan vaatteita ja varsinkin kenkiä. Viime aikoina olen päättänyt selvitä vähemmällä ja tarkemmilla ostoilla. Olen aina myös kierrättänyt vaatteita kirpparien ja tuttujen kautta.

    Uskon, että tyylini on rennompi kuin joskus ennen. En tiedä osaisinko olla "jakkupuvussa" mutta sekin vaihe on elämässä koettu. Olen lähtenyt rohkeasti mukaan kaikkeen uuteen ja tehnyt joskus myös virheostoksia. Yltiöromanttiset vaatteet eivät ole minua varten. Pidän väreistä ja se näkyy varsinkin kesällä pukeutumisessani.
    Mustavalkoinen kausi on koettu joskus ja harmaalinjakin.

    Mukavaa viikkoa ja koiruudelle rapsuja ♥ ♥ ♥

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.2.2017 / 08:11

      Heippa Marjo 🙂

      Tämä minun kuvausassistentti pyöri jaloissa, kun yritin kuvailla. No pakkohan se oli ottaa syliin 😉 On se sellainen rakkauspakkaus. Eilen käytiin eka kerran autoajelulla, kun haettiin iskä töistä. Hyvinhän se sujui!

      Tämä on kivaa muistella omaa pukeutumistaan taaksepäin ja joskus se tuntuu ihan uskomattomalta mitä kaikkea sitä on pukenut päällensä. Ja sitä ollaan oltu niin muodikkaita!

      Jakkupuku / housupukukauden me ollaan varmasti kaikki käyty läpi. Olen myynyt aika monta jakkua jo kirpparilla ja aina vaan niitä löytyy kaapista!

      Katsotaan nyt kuinka innostun väreistä, koska ne ovat tulossa tänä keväänä vauhdilla takaisin.

      Mukavaa viikkoa sinulle ihanuus 🙂

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    22.2.2017 / 16:03

    20:senä pukeuduin löysiin farkkuihin ja isoo paitikseen, tyylistäni tuli vähän naisellisempi kun sain lapsia. 30:senä oli edelleen farkut kuvioissa ja jakut niiden kavereina. Nyt 40:senä päällä on mekkoja, tunikoita, leggareita ja sukkiksia 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.2.2017 / 08:13

      Moikka Outi 🙂

      Kuulostaa niin tutulta. Farkut ovat olleet minulle aina tärkeät lukuunottamatta sitä kautta, kun piti olla jakkupuku tai housupuku!

      Kivaa viikkoa sinulle Outi 🙂

  3. Taru
    Kirjoittaja
    22.2.2017 / 16:59

    Ihana postaus. MÄ olen huomannut saman, mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä alkaa hakeutua laadun äärelle, väritkin ovat tulleet tutummaksi. Ja mikä parasta se oma tyyli alkaa löytyä. Hurraa sille.

    Ps. Teidän koiruus on niin SULO!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.2.2017 / 08:21

      Heippa Elisa 🙂

      Tämän keski-ikäisyyden hyviä puolia on todellakin, että ei tarvitse kaikkien muotioikkujen perässä juosta. Minullakin on joskus aika, ettei voinut laittaa päällensä edellisen sesonkin vaatteita! Siis ihan silkkaa turhamaisuutta ja hulluutta.

      Nyt on ihana nauttia kauniista ja rakkaista vaatteista useamman sesonkin ajan.

      Meidän rakkauspakkaus kiittää ja lähettää terkkuja, pus <3

  4. Tuija
    Kirjoittaja
    22.2.2017 / 20:00

    Kiva postaus ja suloinen vauveli <3

    Meidän ikäpolvesta kaikki ovat varmasti kokeneet tuon jakkupukuajan, jösses. Nyt ei meinaa millään saada jakkupukua päälle. Laukuissa ja kengissä suosin nykyään nahkaa, aikaisempien vuosien "kunhan on kivannäköistä" vastapainoksi.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      23.2.2017 / 08:23

      Kiitos Tuija 🙂

      Joo se jakkupuku kausi oli kyllä jotain mutta silloin oltiin todella muodikkaita ja tiukkoja tätejä.

      Minä olen aina suosinut nahkakenkiä, tottakai työurani on vaikuttanut siihen!

      Kivaa viikkoa sinulle 🙂

  5. Tuula
    Kirjoittaja
    23.2.2017 / 10:45

    Tätä oli kiva lukea. Muistan, kun täytin 18 ja pääsi ensimmäistä kertaa ravintolaan. Totta kai sinne puettiin kynähame sekä jakkupuku, jossa oli mahtavat olkatoppaukset. Alle röyhelöinen paitapusero. Tukassa oli permis ja näytin varmaan 4-kymppiseltä lookin puolesta 😀

    Täytyypä katsoa, jos saisin kaivettua muistilokeroitani ja tekisin itsekin tämän postauksen jossain vaiheessa 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2017 / 19:37

      Heippa Tuula 🙂

      Muistan kanssa tuon jakkupukukauden & röyhelöpaitis, voi hitsi kun sitä oltiin maikeita! Samoin tottakai se permis piti olla 😉

      Ilman muuta nappaat tästä inspiraation itsellesi ja teet postauksen. Näitä on kiva lukea.

      Mukavaa viikonloppua sinulle 🙂

  6. Lady of The Mess
    Kirjoittaja
    23.2.2017 / 13:43

    Ihana postaus – rönttäliisa täällä edelleenkin hakee tyyliään eikä taida maaliin päästä;)
    Kivaa loppuviikkoa sinulle!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2017 / 19:38

      Heippa Arja 🙂

      Äläpäs ole nyt turhan vaatimaton 🙂 Meillä jokaisella aikuisella naisella on oma upea tyyli!

      Suloista viikonloppua sinulle Lady <3

  7. Unknown
    Kirjoittaja
    25.2.2017 / 20:55

    Heippa!
    Taidetaan olla aikalailla samaa vuosikertaa! Niin tuttuja juttuja eri vuosikymmeniltä oli! Mieleeni muistuu niin
    80- luvun sähkönsininen täyspitkä neulemekko suurine olkatoppauksineen ja maalasin vielä spray- maalilla Nilkkuritkin samaan sähkönsiniseen sävyyn.. Vauuu:)
    Mari

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      26.2.2017 / 19:03

      Heippa Mari 🙂

      Kuulostaa niin tutulta! Olin ihan unohtanut tuon sähkösinisen buumin 😉 Muistan todellakin Dynastia lookin muhkeine toppauksineen ja ne röyhelöt!!!!

      Näitä on kiva muistella näin jälkikäteen ja hymy nousee huulille 🙂 Kivaa viikkoa sinulle Mari <3


Looking for Something?