Etusivu » Perjantain lista ja joulukuulumiset

Perjantain lista ja joulukuulumiset

/Postaus sisältää kaupallisia linkkejä***/

Mikä oli parasta kuluneella viikolla? – Tottakai tämä lomailu juuri nyt on vain kertakaikkiaan huippua. Olen ladannut akkujani, nauttinut hitaista aamuista ja ottanut pikku päikkärit tarpeen vaatiessa.

Mikä yllätti viikolla? – Stressitön suhtautuminen jouluun. Tänä vuonna olen ottanut todella rauhassa jouluun valmistautumisen. Niin hitaasti, että semmoinen kuin joulusiivous on vielä tekemättä. Eilen olin kaupungilla vähän tekemässä jouluostoksia. Yllättävän rauhallista oli kaupoissa. En ole varmasti ainut, joka ottaa rauhallisesti joulun. Oma kassini oli pieni paperikassi ja sinne sujahti ryhmä Hau -juttuja pikkutytöille eli siinä ne tärkeimmät jouluostokset.

Mikä harmitti viime viikolla? – En tiedä onko se harmituksen aihe mutta yksi aikakausi päättyi aamuradiossa. Olen kuunnellut aamuisin aamulypsyä, ja haikea olo tuli torstaina viimeisen Annin ja Jaajon lähetyksen myötä. Katsotaan miten uusi poppoo pärjää vuoden vaihteen jälkeen.

Postauksen asu – Melkein vuosi siihen meni ja nyt minulla on ensimmäinen pörrötakki. Olen katsellut näitä pörrömateriaalista tehtyjä hattuja, puseroita ja talvitakkeja jo pitemmän aikaan. Cellbesin -mallistosta yhteistyönmerkeissä valitsemani teddymäinen pörrötakki*** on todella kiva.

Malliltaan takki on se kaikkein helpoin ja käytännöllisin. Edessä on vetoketju kätketyllä napituslistalla. Näin takin silhoutetti on yksinkertaisen tyylikäs. Malli on oversized, joten alle voi lisätä kerroksia tarpeen mukaan.

Asustin takin tällä kertaa vaaleilla väreillä sporttiseen tyyliin. Ihana lumimaisema inspiroi, ja se tuntui niin luonnolliselta juuri nyt. Tyylikäs vaihtoehto kaupungilla ja businesskäyttöön muodostuu tummilla väreillä. Minulle tämä pörrötakki on myös loistava arkikäyttöön työmatkoilla. Vuoden vaihteen jälkeen kävelen taas reippaasti töihin.

Pikku vinkki tähän, että Cellbesin*** verkkokaupassa on nyt huimia tarjouksia. Alekoodilla TP22 saat -15% alennuksen normaalihintaisista Cellbes -merkin tuotteista 31.12.2022 asti.

Miten olet voinut viime aikoina? – Nyt on hyvä hetki olla rehellinen itselleen. Kuluneen vuoden aikana en ole pitänyt itsestäni hyvää huolta vaan työ on mennyt edelle. Havahduin asiaan nyt lomalla hidastaessani tahtia ja tottakai kroppani myös ilmoitti, että kaikki ei ole hyvin. Onneksi vielä ei ole kyse vakavasta vaan tapojani muuttamalla pääsen oikealle raiteelle. Tässä minulla on apuna paras coach eli oma muru.

Millä fiiliksellä ensi viikkoon? – Positiivisella mielellä. Joulun vietämme murun kanssa rauhassa kahdestaan. Pikkutytöt tulevat sitten mummilaan uutena vuotena. Vanhemmille on hommattu joululahjana hotelli- ja ravintolalahjakortit, joten meillä on kivaa tuohua keskenään pikkutyttöjen kanssa.

Nyt rauhoitun joulun fiilikseen. Ehkäpä otan tuon imurin viimein käteen.

Toivotan teille kaikille rauhallista joulunaikaa. Muistetaan pitää huolta itsestämme ja läheisistämme!

Beige pörrötakki / Cellbes***

Vaalea pooloneule / Ellos Collection***

Vaaleat farkut / Lindex

Vaaleat lumikengät / Áhkká Nilkkurit Gold Tignes WP***

1 Comment

  1. 26.12.2022 / 18:00

    Hyvää ja rauhallista joulun jatkoa ja tulevaa vuotta.


Looking for Something?