
Meidän perheen piparit ovat valkoiset ja resepti on alkujaan anopiltani. Häneltä olemme saaneet aikaisemmin aina ison laatikon pipareita mutta nyt olemme jo tehneet useana jouluna itse piparit hänen reseptillään. Tästä ohjeesta tulee monta pelillistä ja tottakai piparien määrään vaikuttavat myös mitä muotteja käyttää.
500g sokeria
5 kpl kananmunia
500g voita
1 kg vehnäjauhoja
1 tl soodaa
Sekoita huonelämmin voi, sokeri ja kananmunta keskenään monitoimikoneella. Lisää joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu sooda joukkoon. Laita taikina yön yli jääkaappiin tekeytymään. Paista pipareita 175 C ja n. 8 minuuttia.
Koristelun teimme perinteisellä, jäykemmällä pikeerimassalla. Laitan reilusti tomusokeria (4 dl) yhden kananmunan valkuaisen kanssa. Minulle on helpompaa tehdä kuvioita, kun massa on todella jäykkää.
Jouluisin pipariterveisin 🎄


Onpa herkullisen näköisiä! Olisikin ihanaa vaihtelua, tulee nimittäin syötyä perinteisiä pipareita vähän liikaa, että suorastaan kyllästyttää. Hyvää joulunaikaa!
Meillä nämä ovat Mummun piparkakut. Resepti on kymmeniä vuosia vanha, mummukin on kuollut jo 70-luvulla. Niin parhaita! Pelkkää voita, sokeria, vehnäjauhoja ja kananmunaa olus hieman soodaa. Ei mitään tirhia mausteita eikä höysteitä.