Etusivu » Tiistain lista ja kuulumiset

Tiistain lista ja kuulumiset

//postaus sisältää kaupallisia linkkejä ***//

Mikä oli parasta viime viikolla? – Viikonloppureissu isolle kirkolle yhdessä murun kanssa. Otimme ihan rennosti ilman mitään aikataulutusta. Perjantaina olin I Love Me -messuilla ja siinä olivat etukäteen sovitut jutut viikonlopulle. Kerrankin meitä onnisti myös sään suhteen ja näin nautimme kaupungin vilinästä kävellen.

Mikä yllätti kuluneella viikolla? – Oma jaksaminen joutui koetukselle perjantaina. Olen talsinut elämäni aikana monet isot eurooppalaiset messut usean päivän aikana. Nyt olin totaalisesti loppu perjantain messuilujen jälkeen.

Mikä aiheutti harmitusta viime viikolla? – En voi enää sulkea silmiäni kaikelta tältä mitä tapahtuu ympärillämme. Pieni ihminen ei voi ymmärtää kaikkea sitä raakuutta. Tuntuu niin uskomattomalta, että joudumme miettimään näitä asioita meidän rauhallisessa lintukodissamme.

//Ellos yhteistyö toteutettu Instagramin puolella//

Postauksen asuvalinta

Tänä syksynä olen löytänyt jälleen villakangastakit muutaman toppiskauden jälkeen. Villakangastakki tuo ihan omaa skarppia otetta tyyliin ja klassikkona se toimii lukuisissa erilaisissa tyyleissä.

Valitsin yhteistyön merkeissä Elloksen monipuolisesta takkivalikoimasta jotain vähän poikkeavaa eli tummanvihreän takin. Tämä on yhtä tyylikäs vaihtoehto kuin täysin musta takki. Väri ei ole kuitenkaan synkkä vaan kaunis yhdisteltävä maanläheisten värien kanssa. Täysin mustaa villakangastakkia olen aina vierastanut. Se vie värit ainakin minun kasvoiltani.

Takin alla on viimeisin season sale ostokseni kashmir neule, jonka löysin puoleen hintaan Arketilta. Näitä upeita aitoja villaneuleita löytyy silloin tällöin kivaan hintaan. Vilukissana arvostan aitoja villaneulemteriaaleja. Vuosien saatossa olenkin löytänyt kauniita villaneuleita Arketin mallistosta. Olen aivan innoissani, että Arketin myymälä tulee vihdoinkin myös Helsinkiin.

Elloksen yhteistyön merkeissä minulla on tarjota teille alekoodi TUULAOCT22, jolla saat -33% alennuksen kalleimmasta tuotteesta ja -5% lisäalennuksen jo alennetuista tuotteista 31.10.2022 asti.

Kuinka olet voinut? – Olen löytänyt ihan uudenlaista intoa syksyn myötä. Kesällä on lupa vähän ottaa rennommin ja laiskotella mutta itselleni se ei välttämättä ole se paras olotila pitemmällä aikavälillä. Näin syksyllä on kiva laittaa itsensä kuriin ja ottaa skarpimpi ote arkeen. Se on jännä kuinka uuden sesongin alussa on superkiva jälleen palata niiden unohtuneiden lupauksien ja tavoitteiden äärelle. Jokainen päivä on aina uusi startti!

Millä fiiliksellä tulevalle viikolle? – Takana kolme viikkoa kevyesti aloitettua salitreenia kera ryhmäliikunnan. Ihan pientä kehitystä on tapahtunut ja joogaliikkeet onnistuvat hítusen paremmin kuin pari viikkoa sitten. Maanantain fustra-tunnin jälkeen tuli eka kerran hyvä olo, siitä että olin lähtenyt tunnille vaikka väsytti. Nyt on tärkeintä edetä rauhallisesti omaa kroppaa kuunnellen. Säännöllisyys on kaiken perusta. Samoin olen yrittänyt lisätä arkiliikuntaa ja pyörällä hurauttelen töihin ainakin niin kauan kuin ei ole liukasta.

Iloa arkeesi, nautitaan syksyn kauniista hetkistä!

Villakangastakki Amina / Ellos***

Kashmir neule / Arket***

Sneakerit / Sketchers

Olkalaukku / &Other Stories***

Mekko / Day Birger et Mikkelsen

1 Comment

  1. Takin malli ja väri ovat aivan loistava valinta! Harmautta muutenkin riittää syksyn ja talven aikana.

    Olen käynyt katsomassa Arketin valikoima, ja nyt olen yhtä iloinen niiden Helsingin myymälästä kuten sinäkin. Ihana mallisto ja varsin edullinen, sanoisin.

    Maailmanmenoa on viime aikoina ollut tosi harmillista seurata. Ei aina riittänyt ymmärrystä kaikille ihmisten teoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Looking for Something?