joulukuun #lempivaate – klassinen neulemekko

Voi sitä riemun määrää keskiviikkona, kun aamulla avasin ikkunan säleiköt! Yön aikana valkoinen lumi oli peittänyt mustan maan. Kyllä tätä on odotettu pitkän pimeän jakson jälkeen. Tänään ensi kerran sain pikkasen kiinni joulun tunnelmasta lumen myötä.  Pääsimme vihdoinkin myös kuvailemaan.…

Jaa:

Atopik uutuus aikuiselle iholle

//tuotteet saatu testiin pr-näytteenä // Kotimainen Atopik on yksi suosikeistani luonnonkosmetiikan saralla. Atopik on kohtuuhintainen ja vaikuttavat aineosat ovat meidän omasta luonnosta peräisin. Samoin tuotesarjan raaka-ainekoostumukset ovat yksinkertaisen tehokkaita. Minun herkälle iholle ainakin liian monimutkaiset kasviuutesekoitukset saattavat aiheuttaa herkistymistä. Viimeisempinä olen…

Jaa:

Blusbar merinovillaneule – monikäyttöinen matkavaate

// Sisältöyhteistyö Blusbar ja Wandante // Toimivat matkavaatteet ovat tärkeitä niin työ- kuin lomamatkoilla. Eihän kukaan halua ottaa liikaa vaatteita mukaan. Itselläni on tapana ennen matkaa suunnitella sängyn päällä asukokonaisuudet matkalle. Siltikin niitä vaatteita tulee otettua liikaa mukaan matkalle. Onneksi…

Jaa:

Looking for Something?