Bloggaajan käsikirja

// Käsikirja on saatu arvostelukappaleena // Ihana bloggaajakamuni ja mentorini Rouva Sana / Minna Luoma julkaisi kuukausi sitten mielenkiintoisen oppaan bloggaajille. Kirja on tuhti paketti blogista haaveileville, aloitteleville ja jo blogia useamman vuoden kirjoittaneille. Kirjan pääpaino on tavoitteellisessa bloggaamisessa mutta…

Jaa:

viikon kuulumiset ja ensitreffit prinsessan kanssa

Moikka kaikille! Palataan viikkohuippuhetkiin tällä kertaa näiden kuulumiskysymyksien kautta. Mikä oli viikon paras juttu? Tänään tapasimme pienen prinsessan kanssa ensi kerran. En muistanutkaan kuinka pieni vauveli onkaan muutaman viikon ikäisenä. Silmät vetisenä puristelin eka kerran pienen pieniä sormia. Hivelin pehmeitä…

Jaa:

juustokakkuja sekä ajatuksenvirtaa kuluneesta viikosta

Onpas kulunut viikko sujunut sukkelaan. Ihan vanhingossa tuli muutaman päivän virkistävä radiohiljaisuus blogissa. Asioiden tarkastelu vähän kauempaa antaa arjelle uutta ulottuvuutta. Huomasin itselläni pientä kasvavaa someriippuvutta, jonka halusin katkaista ennenkuin löydän itseni jostain blogikuplasta. Onneksi ihana perhetapahtuma, positiivinen työkiire sekä…

Jaa:

Looking for Something?