

Onpas kulunut viikko sujunut sukkelaan. Ihan vanhingossa tuli muutaman päivän virkistävä radiohiljaisuus blogissa. Asioiden tarkastelu vähän kauempaa antaa arjelle uutta ulottuvuutta. Huomasin itselläni pientä kasvavaa someriippuvutta, jonka halusin katkaista ennenkuin löydän itseni jostain blogikuplasta. Onneksi ihana perhetapahtuma, positiivinen työkiire sekä uudelleen rakastuminen golfiin tekivät viime viikosta mielenkiintoisen ja palauttivat hellästi takaisin arkirutiineihin.
Viime viikolla järjestimme aivan ihastuttavan After Work Beauty -tapahtuman. Tilaisuus tarjosi minulle mahdollisuuden tehdä juustokakkuja pitkästä aikaa. Oli todella kivan kokeilla vähän eri makuja. Yllätys oli, että suosituin kakku oli tällä kertaa mangojuustokakku mansikoilla ja pensanmustikoilla. Perinteinen pätkissuklaakakku jäi toiseksi.

Mangojuustokakku mansikoilla ja pensasmustikoilla
Suklaamokkapalataikinasta n. 2 cm pohja halkaisiltaan 20cm kakkupohjaan
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl mascarpone
1 dl tomusokeria
1 tlk mangoviipaleita (esimerkiksi Pirkka)
3 dl mansikoita
5 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä
Valmista suklaamokkapalataikina. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Ota taikinasta noin 2 cm pohja kakkuvuoan pohjalle ja paista yhdessä mokkapalojen kanssa ohjeen mukaan. Huomioi, että pohja nousee paistettaessa.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää mascarpone, tomusokeri sekä murskatut mangoviipaleet ja mansikat joukkoon.
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota liivatelehdet keihuvaan veteen. Kaada juokseva, tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte valmiin ja vähän jäähtyneen suklaapohjan päälle. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin. Anna hyytyä rauhassa.
Koristele juustokakku esimerkiksi valkosuklaaraasteella, mansikoilla ja pensasmustikoilla.
Suklaamokkakakun ohjeen löydät täältä (klik).
Suositun pätkissuklakakun ohjeen löydät täältä (klik).


Viime viikko on muistuttanut siitä kuinka paljon upeaa energiaa sitä saakaan aidoista ihmisten kohtaamisista. Viihdyn hyvin täällä somemaailmassa mutta tämä ei voi mitenkään korvata toisen ihmisen aitoa iloa, hymyä ja kosketusta. Olen saanut olla etuoikeutettu ja jakaa iloa meidän perheen iloisesta tapahtumasta. Kuinka paljon riemua ja suloisuutta voikaan pienen pieni prinsessa levittää ympärilleen.
Nyt katseet kohti loppuviikkoa. Elohopean on luvattu nousevan lämpimämpiin lukemiin ja sehän lupaa loistavia golfkelejä. Olen tänä vuonna päättänyt, että golf ja ulkoilu ovat kesällä pääosissa. Kilpailemisen jätän muille ja keskityn vain nauttimaan kauniista kesäilloista yhdessä murun kanssa.
Mukavaa viikkoa kaikille!
-tuulanneli
Kirjoittaja
Arki on parasta silloin, kun ihanat ja mukavat asiat pitävät sinut kiireisenä. Onnea pienen prinsessan johdosta. Isovanhemmuus on niin ihana asia. Olet tehnyt tosi ihania juustokakkuja. Kiitos, kun jaoit niiden ohjeet kanssamme. Minusta on kiva löytää välillä joitakin uusia makuja näihin juustokakkuihin. Pätkiskakku kuullosti kyllä tosi herkulta. Toivotaan, että tulevasta kesästä tulee oikein mukava ja lämmin golfkesä ♥
Kirjoittaja
Kiitos ihanasta kommentistasi Kristiina <3
Isovanhemmuus on todellakin upeaa, en osannut kuvitella mitä kaikkea ihanaa prinsessa on tuonut mukanaan. Enää muutama päivä ja sitten pääsen tuoksuttelemaan pientä tuhisijaa.
Pätkiskakkua suosittelen kokeilemaan. Makumaailma on hyvä!
Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle!
Kirjoittaja
Tunnistan niin tuon somesyövereihin joutumisen; sinne solahtaa huomaamatta eikä edes heti huomaa missä on… Olen itsekin ollut nyt vähemmän täällä ja kirjoittanut myös vähän verkkaisemmin, mikä ei ollut tarkoituksellista vaan sille ei ole ollut aikaa.
Olen kävellyt lähes joka päivä noin 5 km:n lenkkejä ja suuntaan niille heti aamusta. Sen jälkeen on niin paljon helpompi tehdä kaikkea muuta, kun lenkkeily on hoidettu 'pois alta' vaikka se tuottaakin suuren nautinnon sekä kropalle että sielulle.
Teillä on kivoja tapahtumia siellä Vaasan suunnalla ja niistä on mukava lukea – ihanaa piristystä ja puuhaa arkeen.
Ja sinulla on just hyvä asenne golfiin!
Päivä valkeni ihanan aurinkoisena ja tosiaan on luvattu vihdoin lämpimämpää! Mukavaa viikkoa Tuula <3
Kirjoittaja
Heippa Maarit, kuulostaa todella järkevältä! Se on jännä kuinka tänne somemaailmaan uppoaa ja sitten katoaa ote todelliseen arkielämään. Minulla kanssa kirjoitustahti harvenee kesällä. Meidän kesä on vaan niin lyhyt ja sitä en halua viettää koneen ääressä.
Olen itsekin onnellinen, että meillä on täällä kivoja tapahtumia. Helsinkiin tuleminen ei täältä kaukaa vaan mitenkään onnistu. Toisaalta tykkään kannustaa paikallisia yrityksiä.
Golfiin minulla on viha/rakkaussuhde. Olen jossain vaihdeessa kilpaillut todella paljon mutta nyt otan rauhallisesti. Parempi näin!
Leppoisaa ja rentoa viikonloppua sinulle 🙂
Kirjoittaja
Juustokakku on ihan super hyvää!
Ja mukava kuulla, että on ollut positiivisessa mielessä kiireitä. Somemaailmaan tuppaa helposti jumituttua, mutta olet oikeassa – kyllä ne aidot kohtaamiset ovat parhaita! Aurinkoista toukokuun jatkoa 🙂
Kirjoittaja
Juustokakun resepti näyttää ihanalta, paitsi, että siinä on liivatetta, jota vatsani ei juurikaan kestä. Voisikohan sen korvata jollakin? En muuten ole vieläkään koskaan maistanut pätkisjuustokakkua, vaikka varsinkin jokunen aika sitten se oli kovassa huudossa. 😀
Kirjoittaja
Oi vitsit kun on kesäisen näköistä <3 Itse en oikein innistu noissa juustokakuissa, kun meillä ei käytetä sikaperäisiä tuotteita ja en vaan opi käyttämään vegeliivatetta…
Kirjoittaja
juustokakut on niin ihania ja helppoja 🙂