Hyvinvoinnin aakkoset

Olen joskus tehnyt näitä aakkosjuttuja liittyen ihan kaikkeen omassa elämässä. Vuosi sitten rakensin joulukalenterin aakkosten ympärille. Nyt ajattelin listata minulle tärkeitä asioista hyvinvointiin liittyen.  Aamiainen – Minulle yksi päivän tärkeimmistä aterioista. Hyvällä aamiaisella lähtee päivä hyvin liikkeelle. Teinkin muutama päivä…

Jaa:

Pienin askelin kohti muutosta – The Book of You

Olen ollut muutaman päivän The Book of You – kirjan lumoissa. Tämä inspiroiva teos kertoo siitä kuinka pienillä asioilla ja askel kerrallaan voi kehittää omaa hyvinvointiaan. Kirjan teema on kohti onnellisempaa ja terveellisempää elämää päivittäisten mikromuutosten avulla. Jokaiselle päivälle on…

Jaa:

keskiviikon kuulumiset

Heippa kaikille ja otetaan tänään blogiin jälleen asukuvia. Tämän viikon teema on ollut kerrospukeutuminen. Olen vilukissa ja näin pakkasten tullessa, olen kaivanut esille kaikki paksu neuleet. Muistelin tässä, että viime vuonna käytin ihan muutaman kerran tätä todella paksu mustaa villaneuletta. Nyt…

Jaa:

Looking for Something?