Strömsö – verkligheten är inte allt här i världen

Instaseuraani näkivät jo pari päivää sitten kuviani Stömsöstä. Olin tutustumiskäynnillä siellä yrittäjänaisten kanssa. Olen käynyt Strömsössä ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten ja silloin paikka teki minuun vaikutuksen. Joten oli päivänselvää, että osallistuisin tähän tähän mielenkiintoiseen iltaan.  ”Kun kaikki ei…

Jaa:

syksyn ykkösneule ja otsikko hukassa!

Heippa kaikille ja kiva ollaan jo taas viikonlopussa. Olen viime aikoina lukenut muutaman postauksen liittyen blogipostauksien otsikoitiin. Kaikissa näissä postauksissa on teroitettu otsikon tärkeyttä. Arvatkaapas mitä se minulle aiheutti? Latasin nämä asukuvat eilen tähän postaukseen mutta nyt olen sitten melkein…

Jaa:

Rooma – tuulannelin silmin

Heipparallaa kaikille! Tänään terkkuja meidän Rooman matkalta. Tämä kohde on ollut meidän suunnitelmissa jo pitemmän aikaan ja varsinkin allekirjoittanut oli innoissaan. Olen vannoutunut Italian fani ja tämä oli minun eka reissu Etelä-Italiaan. Työmatkojen puitteissa olen käynyt useasti pohjoisessa ja täytyy…

Jaa:

Looking for Something?