











Instaseuraani näkivät jo pari päivää sitten kuviani Stömsöstä. Olin tutustumiskäynnillä siellä yrittäjänaisten kanssa. Olen käynyt Strömsössä ensimmäisen kerran noin viisi vuotta sitten ja silloin paikka teki minuun vaikutuksen. Joten oli päivänselvää, että osallistuisin tähän tähän mielenkiintoiseen iltaan.
”Kun kaikki ei mene niin kuin Strömössä.” – on varmasti kaikille tuttu lause. Olen itsekin käyttänyt ostikkoa yhdessä postauksessa, kun sunnitelmat menivät vähän mönkään. Strömsö on Yle Femmalla tuleva lifestyleohjelma, joka täyttää tänä vuonna jo peräti 15 vuotta. Ohjelmaa tehdään idyllisessä vanhassa pitsihuvilassa, joka sijaitsee meren rannalla Vaasan Västervikissa. Päärakennus on rakennuttu jo 1852 ja sitä on asutettu kahden suvun toimesta kolmen sukupolven ajan, kunnes se siirtyi Mustasaaren kunnan omistukseen. Nykyään rakennuksen omistaa Vaasan kaupunki, joka on vuokrannut kiinteistön Ylelle.
Pitsihuvilan seinistä huokuu historia vaikka paikka on varustettu nykyajan ohjelmantekotekniikalla. Allekirjoittaneen kamera napsi paljon kivoja kuvia. Paikka pursusi yksityiskohtia, inspiraatiota ja positiivista hyvää mielta. Kulisseissa kulkiessa ymmärsit miksi sarja on niin suosittu. Strömsötä voit seurata Yle Femmalla sunnuntaisin klo 17.25.
Strömsössä sijaitsee myös kaupungin yleinen uimaranta ja puistoalue. Jos vierailet Vaasassa niin kannattaa käydä tutustumassa kauniiseen villan ympäristöön ja samalla voit aistia Strömsön rentoa tunnelmaa!
-tuulanneli



Kirjoittaja
Mun sunnuntai lemppari on Strömsö. Tuonne haluaisin itsekin päästä tutustumaan.
Ihanaa keskiviikkoa ❤️
Kirjoittaja
Strömsö on kyllä niin Strömsö :). Ihan selvästi paikka, jossa ei voi olla huonolla tuulella, vaikka kaikki ei aina meniskään niinkuin siellä..
Kuvat oli hauskoja, koska ne ei sisällöltään tavallaan olleet sulle ollenkaan tyypillisiä, mutta sensijaan taidokkuudeltaan kyllä.
PS. Pakko oli munkin vastailla Ystäväkirjaan 🙂
Kirjoittaja
Ohjelmaa katson aina sunnuntaisin. Koskaan en ole paikan päällä vieraillut vaikka Vaasassa usein vierailenkin. Kospa ehtisi tauonne vaikka ensi kesänä!
Kirjoittaja
Kiva kurkistaa kulissien taa. Strömsö on ihana! ❤️
Kirjoittaja
Strömsö on klassikko!
Kirjoittaja
Ihana<3 Niin paljon kaikkea historian siipien havinaa ja inspisjuttuja!