Sunnuntain lista ja kuulumiset

Mikä on ollut parasta kuluneilla viikoilla? – Olen nauttinut sata lasissa tästä meidän takaisin tulleesta talvestamme. Ihanaa, että saatiin se takaisin. Talvinen luonto on niin kaunis ja kuvauksellinen. Meidän neljään vuodenaikaamme kuuluu kunnon talvi. Mikä on harmittanut viime aikoina? –…

Jaa:

Torstain lista ja kuulumiset

Mikä oli parasta menneellä viikolla? – Pitkä kolmen päivän viikonloppu oli kyllä aivan huippua. Vietimme loppiaisen ihan kahdestaan rennosti kotoillen. Iltapäivällä oli kiva ottaa pienet päikkärit ja suoratoistopalveluista löytyi kivoja elokuvia viihdyttämään päiviä. Tästä on helppo lähteä arjen kimppuun. Mikä…

Jaa:

Onko tavoitteiden asettaminen turhaa?

Olen pyöritellyt parin päivän ajan tätä postausta. Aloittanut pariin kertaan ja sitten deletoinut kaiken kirjoittamani mutta päätin palata aiheen ääreen. Näin vuoden vaihteessa useat meistä asettavat itselleen koviakin tavoitteita työ-, harrastus-, tai yksityiselämän puolelle. Lupaus vai tavoite? – Monet meistä eivät…

Jaa:

Looking for Something?