VoimaNaiset -seminaari, lupa epäonnistua!

Osallistuin muutama viikko sitten inspiroivaan ja energiseen VoimaNaisetseminaari-tapahtumaan. Aamupäivän tilaisuuteen kokoontui 200 naista verkostoitumaan ja kuuntelemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja urakehityksestä, hallitustyöskentelystä, työpaikan psykologisesta turvallisuudesta, rohkeudesta ja kannustamisesta. Oli aivan upeaa nähdä iso joukko naisia meille tärkeiden asioiden äärellä. Olen aina tykännyt…

Jaa:

Sunnuntain lista ja kuulumiset

Mikä on ollut parasta kuluneilla viikoilla? – Olen nauttinut sata lasissa tästä meidän takaisin tulleesta talvestamme. Ihanaa, että saatiin se takaisin. Talvinen luonto on niin kaunis ja kuvauksellinen. Meidän neljään vuodenaikaamme kuuluu kunnon talvi. Mikä on harmittanut viime aikoina? –…

Jaa:

Torstain lista ja kuulumiset

Mikä oli parasta menneellä viikolla? – Pitkä kolmen päivän viikonloppu oli kyllä aivan huippua. Vietimme loppiaisen ihan kahdestaan rennosti kotoillen. Iltapäivällä oli kiva ottaa pienet päikkärit ja suoratoistopalveluista löytyi kivoja elokuvia viihdyttämään päiviä. Tästä on helppo lähteä arjen kimppuun. Mikä…

Jaa:

Looking for Something?