Etusivu » Suolaisia tarjottavia juhlapöytään

Suolaisia tarjottavia juhlapöytään

Tänään herkullisia suolaisia tarjottavia kesäpöytään. Näiden tarjottavien pohjaraaka-aineena toimii limppu. Olen aina rakastanut perhejuhlien järjestämistä ja siksi oli vaihteeksi kiva väkertää suolaista tarjottavaa vaikkapa juhlapöytään.


Kolmioleivissä käytin omaa suosikkitäytettä voileipäkakuista eli paprikan, kinkun ja tuorejuuston yhdistelmää. Voileipäkupit olivat minulle uusi tuttavuus, jonka reseptin löysin Maalahden Limpun kotivuilta. Tästä tuli kertaheitolla oma suosikkini. Enpä olekaan tehnyt koskaan tuorejuuston ja kerman yhdistelmää liivatteella. Seos oli todella jämäkkä ja lievänmuruset antoivat pikantin lisän.

KOLMIOLEIVÄT
Paprika/kinkkutäyte;

1 paprika150g kinkkua oman maun mukaan

200g  maustamaton tuorejuusto

savustettu paprikajauhe

sitruunapippuri

basilika


Pilko ja murskaa paprika & kinkku tasaiseksi tahnaksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja mausteet. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Annostele leipien päälle tahna ja koristele oman maun mukaan esimerkiksi basilikalla, herneeversoilla, sitruunamelissalla tai puoliksi leikatuilla kirsikkatomaateilla.


Vaaleassa täytteessä on käytetty vain voileipäkinkun ja tuorejuuston tahnaa. 

VOILEIPÄKUPPI (10 annosta)
(alkuperäinen ohje; Hellapoliisi)


150g Maalahden Limppua

2 dl kuohukermaa

400g tuorejuustoa

1 ruukku persiljaa

(200g fetajuustoa)

2 rkl sitruunamehua

mustapippuria

4 liivatelehteävettä

Laita Maalahden Limpun viipaleet tehosekoittimeen ja jauha hienoksi muruksi. Jaa muruseos juomalasien pohjalle. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kuohukerma ja vatkaa joukkoon tuorejuusto.


Hienonna persilja ja halutessasi fetajuusto seokseen. Kuumenna sitruunamehu kiehumispisteeseen ja liota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste täytteeseen ja jaa seos juomalaseihin leipämurujen päälle. Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi.


Koristen annokset yrteillä, leipämuruilla, tomaateilla ja halutessasi fetajuustolla.
Itse jätin pois fetajuuston kokonaan. Siltikin voileipäkupeista tuli todella ruokaisat.

Limpusta saa aikaan todella hyvät suolaiset tarjottavat kesäpöytään. Limppu on käyttötavoiltaan erittäin monipuolinen, koska se sopii niin alku-, pää- kuin jälkiruokien valmistukseen. Esimerkiksi Maalahden Limppu on maultaan hapanmakea ja rakenteeltaan tiivis eli ihan loistava raaka-aine juhlapöydän tarjottaviin. Se on myös laktoositon, maidoton, runsaskuituinen ja juureen leivottu eikä sen valmistuksessa käytetä säilöntä- tai lisäaineita.


Onko sinulla omaa suosikkireseptiä suolaisiin tarjottaviin?

1 Comment


Looking for Something?