Etusivu » strassien lumoissa

strassien lumoissa

Kesällä piipahdin Fashion Center Finlandin avajaisissa. Tämä uusi moderni kohtaamispaikka palvelee muodin ammattilaisia ja kauppojen sisäänostajia. Saman katon alta löytyvät lukuisten muodin tavarantoimittajien showroomit sekä meille kuluttajille suunnattu outletmyymälä. 

Allekirjoittaneelle tämä oli mieluinen tilaisuus entiseen työmaailmaan ja tapasikin paljon tuttuja. Yksi mielenkiintoisimmista kohtaamista oli Petran tapaaminen Höglin showroomilla. Teimme Petran kanssa monta vuotta yhteistyötä ja Högl lukeutui sekä minun että asiakkaiden suosikkibrändeihin. 

Högl ei pettänyt odotuksia tämän tulevan syksyn osalta. Olin myyty postauksen eka kuvissa olevien strassikaunokaisten kanssa. Högl tekee yhteistyötä Swarovskin kanssa ja käyttää heidän kristallejaan kengissä. Näin syntyy yksilöllisiä malleja, jotka toimivat vuodesta toiseen.



Högl on ehkä tunnetuin avokkaistaan mutta mallistosta löytyy jokaiselle sesongille myös vähän rohkeampia kaavoja. Talvivapaa-ajan mallisto oli saanut inspiraationsa Kitzbühelistä, jonka logo oli koristeena kengissä. Tietenkin logossa olivat mukava Swarovskin kristallit. Yksi omista suosikeistani oli todella upeat tarrakiilalenkkarit (yläkuvassa) Yksinkertaisen linjakkaat ja nahkalaatu on aivan huippua!

Högl osaa valmistaa istuvat ja naisellisen kauniit avokkaat. Heidän perusavokkaansa lesti on huolella suunniteltu. Kaariholven istuvuus ja painopistealueet ovat kohdillaan. Näin korkeammallakin avokkaalla jaksaa sipsutella pitempään.  Avokkaiden mallit ovat todella ajattomia. Omat lemppariavokkaat ovat olleet jo käytössä useamman vuoden. Juhlien jälkeen putsaan ja laitan ne aina laatikkoon säilytykseen. Näin ne ovat aina valmiina käyttöön.



Postauksen loppuun vielä näitä naisellisia avokkaita. Ja onhan nuo marjapuuron väriset lenkkarit helmikoristeillakin aika makeet, vai mitä?



-tuulanneli




5 Comments

  1. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    17.8.2017 / 15:55

    Upeita kenkiä ja kyllä nyt joka naisella pitää vähän (tai vähän enemmän) olla blingiä elämässä 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.8.2017 / 16:34

      Olet ihan oikeassa! Olen taas ihan heikkona kaikkeen bling blingiin minimalistisen kauden jälkeen 😉

  2. Belladonna
    Kirjoittaja
    17.8.2017 / 20:29

    Ripaus blingiä piristää aina arjen tuoksinassa. Ihania kenkiä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      19.8.2017 / 16:34

      Kiitos Belladonna 🙂

      kauniit kengät ovat kuin koruja!

  3. Marjo
    Kirjoittaja
    27.8.2017 / 19:27

    Apua – miten ihmeessä minulta on mennyt tällainen ihana kenkäpostaus ihan ohi 🙂 Onneksi nyt huomasin. Ja arvaa myös harmittaako etten silloin tullut kanssasi näitä ihanuuksia katsomaan. Jos minulla on pakkomielle hopeanvärisiin brogue-herrainkenkiin niin arvaa vain haluanko nyt myös bling-bling kengätkin. Kivaa alkavaa viikkoa ihanuus 🙂


Looking for Something?