Etusivu » sokeriton ja treenitön tammikuu – entäs tästä eteenpäin?

sokeriton ja treenitön tammikuu – entäs tästä eteenpäin?

Moikka kaikille! Ajattelin ottaa jo tänään pientä yhteenvetoa kuluneesta kuukaudesta. Olenkin jo muutamassa postauksessa hehkutellut hyvin onnistunutta sokeritonta kuukautta lisättynä vehnättömällä lisäpanoksella. Tämä oli jo kolmas tammikuu peräkkäin tällä teemalla. Parastahan tässä on se, että jouluna alkanut hillitön sokerihimo katkeaa.

Meidän surullisen kuuluisa itsekuri on vaan niin kovilla joulun aikaan. Teemme ennen joulua päätöksen, että nyt tänä jouluna otetaan sitten kohtuullisesti. Joulun jälkeen sitten yhden jos toisen vyörärö kiristää. Minulle tämä sokeriton kuukausi näin vuoden alussa sopii hyvin, koska olen uusien alkujen ihminen.  




Treenitön ja vehnätön tammikuu

Entäs se treenitön tammikuu? Tätä ei oltu suunniteltu vaan tämä menee osastolle; ei mennyt niin kuin Strömsössä. Joulukuun alussa alkanut flunssa/yskä laittoi kaikki treenisuunnitelmat jäihin. Viime viikolla yritin salitreeniä sillä tuloksella, että olin seuraavana päivänä ihan rätti. Tänään olimme jo Hansin kanssa yli tunnin lenkillä ja nyt olo on loistava. Hitaasti hyvää tulee!

Tässä treenittömässä tilanteessa minun oli pakko lisätä muita panoksia, joten jätin näkyvän valkoisen vehnän pois. Tämä ei ollutkaan niin helppoa kuin sokerittomuus. Valkoista vehnää on joka paikassa. Minä olen todellinen pullahiiri, joka rakastaa leipää yli kaiken. Ensimmäisten päivien kärvistelyjen jälkeen alkoi leivän himo helpottaa. Varsinkin puntarin näyttäessä painonlaskua niin olo helpottui. 
Tammikuun plussat;

1. Olo on energinen huolimatta flunssasta. 
2. Olen rakastunut jälleen kasvisruokiin ja löytänyt uusia maukkaita reseptejä, joita olen tuunannut omaan makuun.
3. Iho voi todella hyvin ja couperosa ei ole ollut niin paha kuin yleensä talvisin. Tottakai minulla on käytössä laadukas luonnonkosmetiikka, joka pitää ihoni balansissa. Ravinnolla on kuitenkin iso merkitys ihon kunnolle ja hehkulle.
4. Turvotus on vähentynyt. 
5. Paino on laskenut kuukauden aikana neljä kiloa! Tämä on tullut ihan extrana. Vehnättömyys on nopeuttanut aineenvaihduntaani. 
6. Olen oppinut pienentämään annoskokoa ja huomaan nyt vatsani tulevan täyteen nopeammin.
7. Motivaatio on lisääntynyt.
8. Olen säästänyt ruokakuluissa ja ruokahävikki on pienentynyt.
9. Olen oppinut arvostamaan omaa kehoani ja kuuntelen sitä, mikä on parasta sille.
10. Olen oppinut syömään säännöllisesti hyvässä ruokarytmissä.

Miten tästä eteenpäin?


Nyt jatkan sokerittomuutta vielä eteenpäin muutaman viikon. Menen parin viikon jaksoissa eteenpäin. Huomenna minulla on uusi yritys kuntosalin kanssa ja uskon, että nyt sekin onnistuu paremmin. Helmikuusta tehdään jo treenikuukausi! Ensi viikolla meillä alkavat talvigolftreenit. Näitä golftreenejä odotan ihan into piukassa, koska nämä ovat meidän ensimmäiset yhteiset ohjatut golftreenit. Itse olen yksinäni osallistunut naisten treeniryhmiin.

Valkoista vehnää yritän välttää tulevaisuudessa ja opetella käyttämään  terveellisimpiä vaihtoehtoja. Olen löytänyt jo esimerkiksi kvinoan, linssit, täysjyväkauran ja maissijauhon. Suurin haaste vehnättömyydelle on erilaiset tilaisuudet ja ulkonaruokailu. Viime viikolla minulla tapahtui pieni repsahtaminen yhdessä tilaisuudessa, kun ei ollut muita vaihtoehtoja. Heti seuraava päivänä palattiin ruotuun. Ravintoloissa olen jo pitemmän aikaa suosinut kasvisvaihtoehtoja. Nyt vaan taitaa jäädä jälkkärit vähemmälle mutta sehän on vain hyvä juttu!



Kuinka sinun tammikuu on sujunut ja teitkö sinä muutoksia ruokavalioon?


-tuulanneli



20 Comments

  1. Reetta Niemi
    Kirjoittaja
    30.1.2018 / 16:45

    Wautsi wau, kuulostaa hyvältä kaikki nuo tulokset. Itse en osaa olla sokerittomalla, tai yhtään millään kuurilla. Mutta arvostan teitä, ketkä pystyvät ja saavuttavat hienoja tuloksia.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:17

      Heippa Reetta ja kiitos kannustuksesta!

      Minun on pakko olla välillä näillä kuureilla. Rakastan kaikkia uusia alkuja ja sitä, kun saavutat hyviä tuloksia. Edellisiin vuosiin verrattuna nyt on vähän toisenlaiset fiilikset, joten nyt mennään toivottavasti pitkälle!

  2. annu
    Kirjoittaja
    30.1.2018 / 17:16

    Hyvä sinä!
    Minulla ei sokerittomuus tähän aikaan vuodesta oikein onnistu… enkä ehkä oikeastaan sitä haluakaan. Ulkona on niin harmaata ja aika pimeääkin, siinä sitä kärsimystä jo kerrakseen! Ja varsinkin jos herkkulakkoa ajattelen, niin sitten repeää ihan totaalisesti ja vedän kaikkea kaksin käsin! Joten odottelen siihen että aurinko paistaa ja valon määrä lisääntyy – silloin voisin olla ilman kaikkea makeaa mitä maailmassa on tarjolla. 😉 Ja vehnättömyyteen en ala nyt, sieltähän tulee laskiaispullat! 😀
    Eli minä tankkaan ihan iloisesti (ja maltilla) hiilareita…ne kilot mitä tässä tulee, niin kyllä ne sitten lähteekin.
    Heh…tänään ajattelen näin, ja huomenna voikin olla ihan toinen ääni kellossa!
    Mahtavaa alkavaa helmikuuta sinulle ihanuus! <3 Ja toivottavasti flunssa jättää sut nyt ihan kokonaan!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:22

      Heippa annu ja kiitos tuhannesti kannustuksesta!

      Tuo treenittömyys laittoi minut suunnitelmat ihan uusiksi. En ole pystynyt treenaamaan ollenkaan täysteholla ja silloin on otettava suunnitelma B käyttöön.

      Sinähän treenaat, joten tarvitset hiilareita! Niin ja kyllä minuakin vähän tuo laskiaispulla-aika jännittää, että mitä tulee tapahtumaan.

      Nyt mennään näin ja toivottavasti helmikuu menee putkeen! Sinulle myös tsemppiä treeneihin ja kisoihin!

  3. Milla
    Kirjoittaja
    30.1.2018 / 17:21

    Voi kuinka ihana koira ?
    Itsekurini ei ole toiminut yhtään noin hyvin kuin sinulla. Suunnitelmissa oli luopua sokerista, mutta se ei ole onnistunut. Pitäisiköhän yrittää helmikuussa?! Olis lyhyempi kuukausi ?

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:25

      Kiitos Milla 🙂 Meidän Hans on sydäntenmurskaaja!

      Ilman muuta yrität sokerittomuutta helmikuussa, koskaan ei ole myöhäistä. Jokainen maanantai on myös uusi alku ihan siinä kuin jokainen uusi kuukausi. Itse olen monta asiaa aloittanut aina uudestaan ja uudestaan!

      Kivaa helmikuuta sinulle!

  4. AnniK
    Kirjoittaja
    30.1.2018 / 18:59

    Hienoa! Tarkkana saakin olla noiden tautien kanssa, ettei tule ikäviä jälkitauteja. Rakastan tuoretta leipää, mutta nykyisin tulee syötyä vain ruisleipää. Karkkeihin en meinaa sortua, vaikka nyt jo sallinkin itselleni viikonloppuisin jonkin makean kahviherkun. Annoskokoa täälläkin on pienennetty ja syöty paljon kasviksia. Olo on hyvä ja iloinen! Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä. Iloista viikonjatkoa!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:32

      Heippa Anni 🙂

      Arvaapas onko ollut vaikeaa pitää itseäni aisoissa tuon liikunnan suhteen mutta onneksi kroppa on sanonut "ei". Nyt otetaan todella rauhallisesti.

      Nuo karkit ovat minullekin se pahin juttu ja niistä yritän olla erossa mahdollisimman pitkään!

      Tämä olotila on hyvä nyt vaikka olenkin ollut kipeänä. Tästä on todella mukava jatkaa eteenpäin kohti helmikuuta!

      Tsemppiä sinullekin ja pidetään lippu korkealla!

  5. Maisa80
    Kirjoittaja
    30.1.2018 / 20:38

    Olen ollut laihdutuskuurilla 1.1.18 lähtien. Olen keventänyt syömistä ja laihtunut nyt 2.7 kg. Vielä tavoitteeseen 1.5 kg. Leipää ja makeeta olen syönyt tosi vähän. Olen kokkaillut erilaisia kasvissosekeittoja ja ne ovat olleet hyviä raejuuston kanssa! 🙂 Huomenna on työpaikan kehittämispv laivalla ja siellä en meinaa kaloreita laskea! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:37

      Heippa Marjaana 🙂

      Hienosti on sinullakin mennyt ja upeasti olet jo lähellä tavoitettasi. Kasvissosekeitot ovat myös herkullisia, täytyypä ensi viikkolla tehdä. Kivaa viikkoa ja laivaseminaaria sinulle 🙂

  6. Tuula
    Kirjoittaja
    31.1.2018 / 06:58

    Flunssat on kyllä omiaan repsauttamaan treenaamisen. Ja hyvä onkin, ettei lähde puolikuntoisena huhkimaan, tai voi käydä huonostikin.

    Täällä oli tahmea alku tammikuulle, mutta pienin askelin rupesi kuntoilu taas maistumaan ja nyt on päällä ihan suhtkoht hyvä treenimeininki 🙂 Ruokavalioon en sen sijaan olen tehnyt muutoksia, vaikka sokerittomuus/viinittömyys varmaan tekisi ihan hyvää.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:40

      Moikka Tuula 🙂

      Flunssat ovat todella salakavalia ja voivat aiheuttaa vakaviakin jäkitauteja. Upeaa, että olet päässyt hyvin alkuun liikunnan kanssa. Ruokavaliotaan ehtii ja voi muuttaa ihan koska vain! Itse vaan motivoidn parhaiten näin vuoden alusta.

      Kivaa treeniviikkoa myö sinulle 🙂

  7. Annukka
    Kirjoittaja
    31.1.2018 / 08:39

    Peukut täältä hyvin menneelle sokerittomuudelle! Ja vehnä on kyllä mulle sellanen painajainen, että olenkin sanonut, että jos haluaa eliminoida mut pois päiviltä, niin kannattaa syöttää mulle pulla :D. Ei pysty muuta ajattelemaan kuin turvonnut vatsaa seuraavaan pariin viikkoon..

    Makeanhimoa mulla ei ole, mutta viinistä on näköjään vaikea luopua kokonaan. Piti olla miehen kanssa tipattomalla, mutta vain toinen meistä onnistui ja se en ollut minä :). Nooooo, jos vaikka huikaton helmikuu..

    Kyllä se treeni-into ja -kunto sieltä ihan varmasti tulee, kun alkaa valo lisääntyä. Vaikuttaa mieleen ainakin mulla niin paljon.

    Onnistumisista on kiva lukea <3. Tsemppiä jatkoonkin!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:46

      Heippa Annukka ja kiitos hyvästä kommentistasi!

      Valkoinen vehnä on minulle sellainen synti ja kaiken vararavinnon paha alkulähde. Ensimmäiset päivät ilman leipää olivat pikkasen vaikeita mutta nyt menee ihan hyvin. Kauhulla odotan mitä tapahtuu, kun eteeni tuodaan esimerkiksi laskiaispullia. huh, huh! meneekö 1 vaiko 10 ?

      Huikaton helmikuu kuulostaa aivan loistavalta!

      Tsemppiä myös sinulle ja katseet kohti reipasta helmikuuta!

  8. Pirkko / Meriharakka
    Kirjoittaja
    31.1.2018 / 09:42

    Ehkä nämä ehdottomat tyyliin "sokeriton tammikuu" toimivat, vaikka nyttemmin usein tavataankin neuvoa välttämään kuureja ja tekemään sellaisia muutoksia, joiden kanssa voi elää loppuelämänsä.
    Itse olen vähän alkanut kiinnittää huomiota lihajalosteisiin ja vähentänyt niitä ruokavaliossa punaisen lihan lisäksi vaikken ihan kasvisruokaan ajatellutkaan siirtyä.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      31.1.2018 / 14:50

      Heippa Pirkko 🙂

      Jokaiset pienetkin muutokset ovat tärkeitä meidän hyvinvoinnin kannalta. Mielenkiinnolla katson nyt kuinka pitkälle siivet kantavat. Toivotaan, että näistä minun muutoksista jostain tulee rutiineja sekä pysyviä muutoksia!

  9. Meikkiholisti
    Kirjoittaja
    31.1.2018 / 19:05

    Vautsi, hyvin on mennyt! Mun pitäisi kanssa jättää vehnä pois, mutta kun en millään raaski luopua leivästä 🙁 😀

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.2.2018 / 16:40

      Kiitos Mari 🙂

      Vehnä on minulle se pahin. Pikku hiljaa leivän himo on helpottanut!

  10. Kors and coffee
    Kirjoittaja
    1.2.2018 / 12:23

    Hei Tuula, eikö ole mahtava muutos miten vehnätön ruokavalio ja hyvä luonnonkosmetiikka näkyvät jo kuukauden jälkeen iholla. Iho on raikas ja harmaus on tiessään. Ihan saman olen kokenut kuukauden sisällä. Olo muutenkin on energisempi kuin tovi sitten. Kiva, että jaksat kirjoittaa blogia. Blogisi on yksi minun suosikeistani. Mukavaa helmikuuta sinne Vaasaan.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.2.2018 / 16:43

      Heippa Tuija ja kiitos ihanasta kommentistasi 🙂

      Vaikka olenkin ollut kipeenä niin olo on kuitenkin hyvä ja odotan mikä olotila on sitten, kun olen täysin terve. Vehnä on minun kropalle todella paha ja aineenvaihduntaan hidastuttava!

      Kiva, kun olet viihtynyt seurassani 🙂 Mukavaa ja sporttista helmikuuta myös sinulle!


Looking for Something?