Etusivu » puolukkajuustokakku (vhh/keto)

puolukkajuustokakku (vhh/keto)

Heippa kaikille ja mukavaa syyskuun viimeistä viikonloppua. Lauantaina ehdin pitkästä aikaa vähän keittiön puolella loihtimaan herkkuja. Siitä lähtien kun sain puolukat kuukausi sitten, niin mielessä on pyörinyt juustokakun teko puolukoista. 

Olen aina ollut puolukoiden suurkuluttaja. Yksi parhammista välipaloista syntyy turkkilaisen jogurtin, myslin ja puolukoiden yhdistelmästä. Pakastan puolukat ilman sokeria ja olen tottunut niiden makuun ilman makeutta. Puolukka on hapan marja ja siksi sen pakastaminen onnistuu hyvin ilman sokeria. Olen aina tykännyt puolukasta juuri sen happamuuden takia. Puolukka sopii hyvin myös keventäjän ruokavalioon!

 

puolukkaJUUSTOKAKKU

Pohja;
2 munaa
1 prk rahka / creme fraiche
2 dl manteli/kookosjauhoja
1 tl leivinjauhe

Täyte;
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta 
2 dl Mascrpone / Philadelphia tuorejuusto
1 dl soseutettuja puolukoita
1 dl kreikkalainen jogurtti
4 liivatelehteä
(1 dl tomusokeria, mikäli haluat makeutta kakkuun.)

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Vuoraa n. 25 cm:n kokoisen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Lusikoi pohjaseos vuoan pohjalle ja paista uunissa 175 C noin 25 minuuttia. (Mikäli sinulle jää, niin ylimääräisen taikinan voit käyttää muffinsien tekoon.) Kakun pohjaksi riittää 1 cm taikinaa. Kakun pohjana käytetetyllä ohjeella olen tehnyt muffinseja silikonimuoteissa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike ja lisää vaahtoon mascarpone, kreikkalainen jogurtti ja puolukkasose. Vatkaa lopuksi seos vielä tasaiseksi. 

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota liivatelehdet kiehuvaan veteen. Kaada juokseva ja tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna kakun jäähtyä rauhassa ainakin pari tuntia jääkaapissa. 

Vatkasin kakun päälle kermavaahdon. Näin puolukat pysyvät  paremmin päällikoristeena.

Nyt katseet kohti jo syyskuun viimeisiä päiviä ja lokakuun alkua. Nopeasti tämä kuukausi sujahti jälleen ohitsemme. Nyt olen nauttinut täysin sydämin tästä syyslämmöstä, joka on hellinyt meitä. Jotenkin vaan tuntuu uskomattomalta nämä lämpötilat. Ihan putkeen eivät menneet tämän syyskuun suunnitelmat postauksien suhteen. Toisaalta päivätyöni on ykkösasia ja bloggaus vain harrastus. Tämä vaan meinaa joskus unohtua kun kehittelin stressinpoikasta tästä bloggaamisesta.

Onneksi tulevat viikot näyttävät jo rauhallisimmalta työrintamalla ja minulla jää enemmän aikaa harrastuksille. Se on jännä kuinka iän myötä oman ajan arvostus kasvaa aina vaan tärkeämmäksi. Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon!

Kakkuterveisin


-tuulanneli

6 Comments

  1. Lady of The Mess
    Kirjoittaja
    27.9.2020 / 18:31

    Kiitos – puolukka on minun suosikkimarjani ja juustokakku lempikakkuni, joten tässä reseptissä natsaa kaikki 🙂
    Upeita syyspäiviä edelleenkin, Tuula <3

  2. Kristiina Kortelahti
    Kirjoittaja
    28.9.2020 / 08:56

    Tämä tulee listalle seuraavalle tapaamiselle tätiporukassa! Kiitos reseptistä<3

  3. DML
    Kirjoittaja
    28.9.2020 / 15:05

    Ooh näyttää tosi hyvältä ja raaka-aineetkin hyviä, nam 🙂

  4. Pirkko / Meriharakka
    Kirjoittaja
    29.9.2020 / 13:43

    Mascarponea ja rahkaa oli minunkin sunnuntaina leipomassani puolukkakakussa. Tässä reseptissä minulle taas kerran tökkisi tuo liivate, jotenkin koen sen käsittelyn liian vaikeaksi. Mutta ainakin yksi mustikka- ja yksi puolukkaleivonnainen pitää alkusyksystä tehdä!

  5. petra
    Kirjoittaja
    30.9.2020 / 10:20

    Nää sun kuvat on kyllä kauniita! ? Ja kakku kuulostaa herkulliselta ? Me saatiin juuri ämpärillinen puolukoita jotka pitäis vielä pakastaa ?

  6. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    1.10.2020 / 05:37

    Näyttääpä herkulliselta, voisi itsekin kokeilla 🙂


Looking for Something?