Etusivu » Poimintoja brunssinäytöksestä

Poimintoja brunssinäytöksestä

Moikka, tervetuloa mukaan viime lauantain brunssinäytökseen. Pitkästä aikaa saimme kokoontua yhdessä ihanan brunssin ja kauniiden vaatteiden äärellä. Tässä postauksessa muutama oma suosikkini Karisma Vaasan osuudesta näytöksessä.

Pastellit ja Beige

Nyt Busnel yllätti kauniilla ja naisellisella pastellimallistolla. Näissä värisävyissä silmä lepää. Beige ja roosan väriyhdistelmä on niin kauniin seesteinen. Viimeisen kuvan beige nahkapusero puhetteli minua todella paljon.

Neulemekot

Yksinkertainen neulemekko on tänä päivänä todellinen klassikkovaate. Neulemekko sopii moneen menoon niin arjessa kuin juhlassa. Esimerkiksi matkavaatteena neulemekko on aivan loistava. Eipä kiristä mistään ja siinä on ihana liikkua ja olla.

Väriharmoniaa

Näissä asukokonaisuudessa kauniit maanläheiset sävyt hivelevät katsojan silmiä. Sävyt ovat klassikoita, jotka toimivat sesongista toiseen. Trendiväreillä on kiva piristää kokonaisuuksia ja saada vähän uutta twistiä pukeutumiseen. Itse tykkään silloin tällöin rikkoa värirajoja sitten on taas kiva palata takaisin harmoniseen värimaailmaan.

Punottu nahkakassi – Eikö olekin todella makee tuo By Malene Birgerin laukku. Käytännöllisyydestä en tiedä mutta todella upealta laukku näyttää.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Tästä upea muotisyksy 2022 lähtee käyntiin. Seuraava Muotia ja Brunssia tapahtuma on 12.11. mutta sitten ennen on muutama todella kiva tapahtuma. Ollaan kuulolla!

Näiden upeiden asukokonaisuuksien tiedot ja loput asukokonaisuudet löytyvät Karisma Vaasan Journalista täältä (klik)

Vaatteet, laukut ja kengät / Karisma Vaasa

Hiukset / Day to Day

Silmä- ja aurinkolasit / Iris Optikko-Optiker

Koreografia / Katriina Koskiniemi-Väisänen

2 Comments

  1. 3.10.2022 / 08:19

    Ihania asuja ja todella pehmeitä värejä.Heti jäi mieleen tuo villamekko
    ja ihanan värinen untuvatakki.
    Pitää poiketa Karismassa seuravalla Vaasan reisulla.

  2. Pastellit on aina varma valinta kaksikkovaatteisiin. Niitä on niin helppo stailata mihin vaan tyyliin koruilla ja asusteilla. Upeat leikkaukset näillä vaatteilla!


Looking for Something?