Etusivu » parasta juuri nyt – onnistunut nettiostos, lumi, ruokavalio

parasta juuri nyt – onnistunut nettiostos, lumi, ruokavalio

Parasta juuri nyt – sain vihdoinkin otsikon näille parin viikon takaisille asukuville! Joskus se otsikon löytäminen vaatii aikaa. Toisinaan kirjoitan postauksen ensin ja sitten vasta sen jälkeen tulee otsikko ihan luonnostaan. Pääsääntoisesti postaus lähtee liikkeelle ensin valokuvista ja otsikosta. Huomasin, että olin elokuussa viimeksi tehnyt postauksen tämän aiheen ympärillä. 

Parasta juuri nyt – lumi, jota olen hehkuttanut instassa muutaman päivän. Meille satoi alkuviikosta lunta ja se on ihme ja kumma pysynyt maassa. Tykkään talvesta juuri näin, muutama sentti lunta ja pakkasta pari astetta. Olemme lenkkeilleet Hansin kanssa ahkerasti ja ensi viikolla näyttää talvikelit aivan loistavalta, joten tiedossa reipasta ulkoilua.

Parasta juuri nyt – onnistunut nettiostos! Olen totaalisesti ihastunut tähän pitkään villakangatakkiin alkukankeuden jälkeen. Minulla ei ole aikaisemmin ollut näin pitkää ulkotakkia ja siksi vierastin sitä ensimmäisella sovituskerralla. Takki jäi postipakettilaatikkoon muutamaksi päiväksi, koska olin aluksi pettynyt takkiin. Vapaapäivänä otin takin uudelleen esille laatikosta, koska minun piti päättää, että palautanko nettiostokseni.

Puin vaaleat vaatteet päälle ja koetin villakangastakkia uudelleen. Housujen kanssa se toimi loistavasti ja päätin antaa takille mahdollisuuden. Olin niin kauan etsinyt kamelin väristä takkia, etten heti tajunnut löytäneeni loistoyksilön. Parasta oli vielä se, että minulla löytyy villakangashuivi täydellisesti sävy sävyyn villakangastakin kanssa. Samoin minun rakkaat karvavuoriset sneakerit mallaavaat täydellisesti kokonaisuuteen. 
Parasta juuri nyt – paluu ruotuun ruokavalion kanssa. Olen voinut hyvin ja energisesti viimeiset viikot. Olen palannut ketoilun pariin joulun repsahduksien jälkeen. Samalla olen löytänyt uutta intoa hääräillä keittiössä. Tänään kokeilin eka kerran ketovohveleita ja voi hitsi, kun niistä tulikin hyviä.

Olen seuraillut mielenkiinnolla netissä käytyä keskustelua tämän ketoilun ympärillä. Olen itsekin kirjoittanut siitä, että ketoilu ei välttämättä sovi kaikille. Minulle se sopi todella hyvin painonpudotukseen. Mietin tässä yhtenä päivänä ruokavaliota ja se taitaa kallistua pikku hiljaa VHH -puolelle. Vähähiilihydraattinen ruokavalio on ehkä helpompi pitää yllä jatkossa. Tällä hetkellä minulla ei ole tarvetta painonpudotukseen vaan minulle on tärkeintä pitää se balanssissa juuri tässä mikä se nyt on.
Lopuksi haluan vielä jakaa teille tämän runon, johon törmäsin muutama kuukausi sitten.

 Parasta juuri nyt – on juuri tämä hetki!

Mukavaa alkavaa helmikuuta kaikille!

-tuulanneli
”Älä suotta etsi neliapilaa kirjasi väliin.
Se kuivuu ja murenee
eikä se onni siitä tule.


Huomaa ne kolmilehtiset,
jotka täynnä voimaa

kurottelevat kanssasi aurinkoon.
Älä etsi neulaa heinäsuovasta
Osta mieluummin ne heinät,
kun löydät riittävän hyvälaatuista lehtevää
Osta ne mitkä kesälle tuoksuu.
Älä jahtaa harvinaista perhosta,
haaveile mahdottomasta.
Seuraa yhtä niistä ,jotka ympärilläsi parveilevat
Katso miten kauniita kukkia se löytää.
Älä luule ystävyydeksi yhteydenpitoa yksipuoleista.
Iloitse niistä,
joiden mielestä olet parasta seuraa.
Ja hymyile tuntemattomille,
jotka näkevät sinut
sillä elämä on yllätyksellisin seikkailu
vain niille jotka antavat sen olla.”

Johanna Niskanen

16 Comments

  1. Kristiina Kortelahti
    Kirjoittaja
    2.2.2020 / 19:30

    Samaa mieltä olen kanssasi otsikon keksimisen vaikeudesta. Sen pitäisi olla sen verran uteliaisuutta herättävä että lukijan olisi melkein pakko tulla lukemaan.
    Teillä on lunta, meillä ei , onneksi. Yleensä haluan että talvella on lunta, mutta nyt kun meillä on jo niin keväistä en millään enää haluaisi lunta.
    Takki on tosi ihana ja tuo runo täynnä viisauksia, mutta jotenkin kepeällä tavalla. Taidan kirjoittaa sen ylös itselleni.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      3.2.2020 / 06:28

      Heippa Kristiina 🙂

      Otsikolla on muuten suuri merkitys, sen olen huomannut. Joskus saattaa hyväkin postaus jäädä unholaan huonon otsikon takia.

      Meillä on ollut nyt lunta yhtäjakkoisesti viikon verran, katsotaan kauanko pysyy maassa. Postaustasi lukiessani huomasin, että teillä ei todellakaan ole lunta!

      Runossa on paljon sanomaa! Luen sen melkein joka kerran erilailla 😉

      Mukavaa alkavaa helmikuuta!

  2. Melissa Laitakari
    Kirjoittaja
    3.2.2020 / 07:47

    Täällä ei lunta ole eikä näy…

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      3.2.2020 / 18:02

      Se on todella harmi, että teillä ei ole lunta !!!!

  3. Suvi Cederberg -blogi
    Kirjoittaja
    3.2.2020 / 08:24

    Hyvä, että annoit takille mahdollisuuden, se näyttää todella hyvältä päälläsi! Kaunis asukokonaisuus ylipäätään.
    Ja entäs tuo runo sitten… Minulta pääsi itku, kun luin sen. Olen tällä hetkellä elämäntilanteessa, jossa tavoitteeni saavuttaakseni fokukseni tulee olla tulevassa. Runo oli ihana muistutus siitä, että välillä pitää pysähtyä ihan vain olemaan tässä ja nyt <3
    Iloa ja hyvää mieltä viikkoosi!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      3.2.2020 / 19:17

      Heippa Suvi 🙂 ja kiitos aivan ihastuttavasta kommentistasi!

      Kirjoitit todella kauniisti tuosta runosta. Olen mutustellut sitä tässä kuukauden ja aina siitä avautuu uusi asia. Riippuu vähän päivästä ja mielialasta. Näinhän se on jokainen päivä on erilainen. Itselleni on tärkeää juuri tämä hetki – se on parasta juuri nyt!

      Rentoa ja mukavaa viikonjatkoa sinulle Suvi 🙂

    • Suvi Cederberg -blogi
      Kirjoittaja
      4.2.2020 / 07:46

      Päädyin lopulta kirjoittamaan tuon runon kalenteriini. Mielestäni on jotenkin kuvaavaa, että juuri nuo sanat löytyvät "kaiken kiireen keskeltä" eli sieltä, mihin kirjaan ylös kaikki menemiset ja tekemiset, dead linet sun muut. Runo saa sieltä muistutella siitä, mikä on tärkeää.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      4.2.2020 / 17:54

      Voi ihana sinä 🙂 Arvaas mitä? Itse asiassa minäkin kirjoitin runon ylös paperikalenteriin. Siellä se on nyt ylhäällä muistuttamassa, että se paras hetki on juuri nyt!

  4. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    3.2.2020 / 09:12

    Otsikointi on kyllä itselläkin se ainainen ongelma, en tiedä mistä siihen keksisi sen viisasten kiven 😀

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      3.2.2020 / 19:18

      Otsikko on joskus todella kimurantti homma keksiä, toisinaan se tulee ihan hetkessä! Päivät ovat vaan niin erilaisia 🙂

  5. Marjo
    Kirjoittaja
    3.2.2020 / 10:32

    Ihanaa kun teillä on lunta! Meillä pääkaupunkiseudulla sitä ei edelleenkään ole. Viime yönä oli satanut ehkä puolisenttiä joten sain kolmannen kerran tänä vuonna kaivaa lumiharjan esille aamulla.

    Tyylikäs takki ja sopii sinulle. Ihana myös tuo kaulahuivi osana takkia.

    Minulla kaikki lähtee kuvista ja otsikko tulee kyllä lähes aina kerralla
    postaukselle. Joskus harvoin voin vähän hioa sitä ennenkuin julkaisen.

    Ihana runo ja NIIN totta! Kivaa uutta viikkoa ja rapsuja Hansille <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      3.2.2020 / 19:36

      Kiitos Marjo, kyllä tästä lumesta nautitaan nyt täysillä!

      Villakangastakista tykkään joka päivä enemmän ja se valikoituu päälle joka kerran, kun lähden liikenteseen.

      Otsikko on tärkeä asia, usein minulla on näitä otsikoita kirjoitettuna muistivihkoon mutta sitten joskus se on vaan totaalisesti hukassa.

      Runolla on minulle oma erityismerkityksensä! Siinä on vain jotain 🙂
      Mukavaa alkanutta helmikuuta ja rapsut Minnielle 🙂

  6. Diina-Maria
    Kirjoittaja
    3.2.2020 / 11:26

    Ihana postaus taas. Täällä Turussa minä kovasti lunta odottelen! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      3.2.2020 / 19:37

      Voi kaunis kiitos ihanainen Diina-Maria 🙂

      Taitaa lumet jäädä tänä talvena vähiin! toivotaan, että teillekin tulisi vähän lunta!

  7. Minna M
    Kirjoittaja
    5.2.2020 / 11:30

    Takki näyttää hyvältä! Ei ollenkaan siltä, että sen palauttamista olisi pitänyt edes harkita. Minulla on haaveissa pitkä takki. Vielä en ole sellaista löytänyt.
    Runosta tykkäsin. <3
    Mukavaa keskiviikkoa!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      6.2.2020 / 17:11

      Kiitos Minna 🙂

      Olin kanssa pitkään etsinyt pitempää takkia ja ehkäpä siksi sen tutui aluksi vähän oudolta! Nyt takki valikoituu päälle melkein joka kerran, kun lähden liikenteeseen!


Looking for Something?