Etusivu » Minun kesäni 2019

Minun kesäni 2019

Näin syyskuun alkupäivinä on vielä kerran kiva palata kesän tunnelmiin ja tapahtumiin. Löysin tämän kivan listauksen Saran blogista. Samalla on kiva kierrättää kesäkuvia ennen kuin siirrytään syksyn tunnelmiin.

Kesän 2019 mieleenpainuvin päivämäärä?

Tottakai se on meidän prinsessan syntymäpäivä. Se on meidän perheelle todella tärkeä päivä. Olen useammassa postauksessa hehkuttanut sitä, kuinka mummina on mukava olla! Oman elämän jatkumo pienessä suloisessa käärössä on jotain todella uskomatonta.
Kesän 2019 paras grillisafka?

Minun grilliruuat vaihtuivat tänä kesänä kasviksiin ja marjoihin. Toukokuussa aloitin rohkeasti Ketodiet49 -valmennuksen ja sille tiella olen jäänyt. Tiukan 5 viikon dietiin jälkeen olen opetellut ketogeenista ruokavaliota. Nyt minulla on 4 kuukautta takana ilman valkoista sokeria ja valkoisia jauhoja.
Kesän hymyilyttävin hetki?

Niitä oli tänä kesänä monta. Yksi liittyy tämän kuvan reissutapahtumiin. Illastimme Scandic Marskin uudessa ravintolassa Kuusi Palaa. Reissun yllätyksen aiheuti keittiön kokin terveiset. Miltä sinusta kuulostaa kuivattu ja friteerattu jäkälä suklaakuorrutteella? Jäkälä yllätys kirvoitti ainakin meidän nauruhermot mutta jätti makuhermot mauttomiksi. Meidän sisäinen what´s up ryhmä repesi täydellisesti kuvien ja juttujen kera.

Kesän itkettävin pettymys?

Onneksi tähän kesään ei liittynyt mitään suurempia pettymyksiä. Kesä meni rennolla otteella ja paljon mukavia muistoja kertyi elämän reppuun.

Kesän 2019 kaunein kesäkaupunki?

Meille se on ehdottamasti Tampere. Siellä me viihdymme ja tottakai siihen vaikuttaa myös, että se on meidän nuoren perheen kotikaupunki. Tampere on muutenkin meille se kaupunki, jonne muuttaisimme heti, jos se olisi vain mahdollista.

Kesän 2019 huikein roadtrip?

Tänä kesänä meidän roadtripit ovat jääneet aika lyhyiksi viikonloppureissuiksi. Meille molemmille kesä on kiireinen ja minun kesälomani on vasta marraskuussa. No silloin me sanomme heipat pimeälle kotimaalle ja suuntaamme kohti aurinkoa ja valoa! Matka on varattuna ja uusia seikkailuja on luvassa ihan uusilla hoodeilla.

Kesän 2019 iloisin kohtaaminen

Meillä oli kahdet mukavat perhejuhlat ja pitkästä aikaa näki omia sukulaisiaan. Päällimmäisenä olivat prinsessan tunnelmalliset ristiäiset. Kauniissa kirkossa herkistyn aina. Kaiken kruunasi prinsessän nimeäminen suvun isoäitien mukaan. Enkeliäitini nimi jatkaa eloaan hänen tyttärenpojantyttären nimessä.
Kesän 2019 kaunein auringonlasku?

Tämän kuvan otin Vaasa Festivaaleille juuri ennen kuin Apocalyptica nousi lavalle. Todella kaunis ja maaginen hetki. Nopea räpsy puhelimella. Tänä päivänä puhelimien kamerat ovat ihan huippuja. Olenkin uuden puhelimen myötä  pystynyt käyttämään näitä kuvia jopa blogissa.

Laadukas puhelin helpottaa valokuvaamista todella paljon, eikä tarvitse aina olla järkkäri mukana. Siltikin minulla jäi valokuvaaminen tänä kesä harmittavan vähälle. Täytyypä sitten mrraskuun lomalla ottaa paljon kuvia.
Kesän 2019 henkeäsalpaavin luontohetki?

Hah haa, minun henkeäsalpaavat luontohetket rajoittuvat golfkentälle. Kesä hurahti vähän liiankin nopeasti ohi ja muutama suunniteltu juttu jäi toteutumatta. Toisaalta olemme menossa lomalle marraskuussa ja tiedossa on taas mielenkiintoisia retkiä vuoristoon.
Kesä 2019 yhdellä sanalla?

Energinen – eihän kesää voi kuvailla vain yhdellä sanalla! Lisäksi kesää kuvaa onnellisuus ja rento olo uusien elämäntapojen ansiosta!

Millainen sinun kesäsi oli? Millä sanoilla sinä kuvailisit kesääsi?

-tuulanneli


10 Comments

  1. Melissa
    Kirjoittaja
    5.9.2019 / 06:57

    Täytyy sanoa, että kesä oli aivan älyttömän ihana ja harmittaa kun se loppui niin nopeasti. Ihania muistoja ja paljon menoa ja meininkiä <3

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.9.2019 / 13:53

      Se on niin totta. Kesä ei vaan koskaan alkanut kunnolla ja sitten se oli vaan ohi! Kesään mahtui paljon kivoja juttuja! Onneksi on vielä kesäloma edessä.

  2. Niina / niinapaju.com
    Kirjoittaja
    5.9.2019 / 20:30

    Ketodietti on kyllä kesällä hieno suoritus kaikkien kesäherkkujen äärellä 🙂 Minä vietin pitkästä aikaa kunnon kesäloman ja reissattiin paljon perheen kanssa. Huikea kesä <3

    http://www.niinapaju.com

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.9.2019 / 13:57

      Kiitos 🙂 Tein alkukesästä päätöksen, että nyt tai ei sitten koskaan! Aloitin sen tiukalla ketodietiilla, jolloin sain aikaiseksi hyvän startin uudelle ruokavaliolle.

      Minulla on se kesäloma vasta edessä!

  3. HENNA
    Kirjoittaja
    6.9.2019 / 06:35

    Sulla on kyllä myös ollut todella ihanalta kuulostava kesä! 🙂 Ja hei, Tamperekin mainittu! Tää mun kotikaupunki on kyllä tosi monen mielestä ihana kesäkaupunki! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.9.2019 / 13:59

      Kiitos Henna 🙂

      Tampere on todellakin meidän suosikkikaupunki!

  4. Anna Valta / Kello neljän aamukahvi
    Kirjoittaja
    6.9.2019 / 13:35

    ihana kesä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.9.2019 / 13:59

      Kiitos Anna 🙂

  5. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    6.9.2019 / 14:23

    Kyllä puhelinten kamerat ovat kehittyneet! Hankin viime viikolla uuden puhelimen, ero on melkoinen edelliseen verrattuan. Pari kuvaa on päätynyt blogiinkin. Uudesta järkkäristäkin tosin haaveilen.

    Jäkälää on muutaman vuoden aikana ilmestynyt lautaselle pohjoisen eksoottisena yllättäjänä. Suolattuna ja kuivattuna se oli Suomen kokkimaajoukkueen valmistamana lisäkkeenä ihan maukasta, mutta eihän jäkälä sellaisenaan kovin kummoiselta maistu.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      8.9.2019 / 18:40

      Olin ensimerkiksi lauantain aamutapahtumassa ilman järkkäriä ja otin puhelimella kaikki kuvani. Puhelimien kamerat ovat todellakin ihan huippuja tänä päivänä!

      Tuo jäkälä ei todellakaan iskenyt meidän porukalle. Sille on naurettu koko kesä, kun olemme tavanneet! Se kokin tervehdys muistetaan varmasti!


Looking for Something?