Etusivu » luonnonkosmetiikan lomasuosikit

luonnonkosmetiikan lomasuosikit

Lomalle lähtiessä yritän olla järkevä mukaanotettavan kosmetiikan suhteen. Otan mukaan yleensä testereitä tai pieniä purkkeja mukaan. Mitään uutta en kokeile, ettei lomalla tapahdu mitään katastrofeja ihon suhteen. Onhan iho muutenkin kovilla erilaisen ilmaston, auringon ja veden suhteen.

Algamariksen sävyttävä päivävoide 30 kertoimella on jälleen ollut kovassa käytössä. Voide on ollut todella riittoisa, koska käytin koko kesän tätä ja nyt minulla on ollut sama voide vielä täälläkin käytössä. Biosolisin fysikaalinen aurinkosuoja on luottotuotteeni. Espanjan aurinko on jo tällä hetkellä vähän syysmoodissa mutta siltikin pitää muistaa käyttää aurinkosuojia. 

Green Peoplen itseruskettavaa Gradual Tan Moisturiseria käytin jo ennen lomalle lähtöä. Olen nuorempana polttanut decolteeni muutaman kerran, joten suojaan sen melkein vaatteilla nykyään ja siksi käytän sille alueelle itseruskettavaa. Tämä Green Peoplen tuote on 88% orgaaninen ja sopii herkälle iholleni hyvin. 


Nappasin mukaan lomalle Mossan Silky Yoghurt Moisturising kosteuttavan vartalovavoiteen. Voide on ihanasti iholle sulavan pehmeä voide, joka tuoksuu kivasti ruusuvedelle ja karviaismarjalle. Voide raikastaa ihon ja jättää kivan samettimaisen tunteen puhtaalle iholle. Näissä Mossan tuotteissa on hyvä hinta/laatusuhde ja tuotteet ovat ecosertifioituja. Olenkin löytänyt itselleni näistä hyviä perustuotteita.




En voinut lähteä lomalle ilman Essen Sensitive sarjan Toneria. Olen ihan koukussa tähän suihkutettavaan kasvoveteen, joka rauhoittaa ja tasapainottaa ihoa. Tätä kasvovettä voi myös suihkuttaa päivän mittaan virkistämään ihoa. Essen testerit ovat riittäneet loistavasti. Essen voiteet ovat sen verran riittoisia, että annosteluna vähempikin riittää. 


-tuulanneli




Looking for Something?