Etusivu » lenkkareita, lenkkareita, lenkkareita

lenkkareita, lenkkareita, lenkkareita

// Sisältöyhteistyö Spartoo.fi //
//kuvat: Spartoo.fi nettikauppa //

Hei, kevät tulee ja kohta me saadaan astella kaduilla kevyemmillä lenkkareilla. Sain mielenkiintoisen yhteydenoton Spartoon nettikaupalta ja minulle annettiin vapaat kädet tehdä postaus heidän valikoimistaan. Waude, mikä valikoima minulle lävähti eteeni lenkkarien, sneakerien ja vapaa-ajan kenkien kohdalla, joten postauksen aiheen valinta oli itsestäänselvyys. Kuvakollaasit oli todella helppo rakentaa ja paljon kivoja lenkkareita jäi vielä ”rannalle”. 

Ensimmäisen kuvakollaasin teemaksi valitsin siistit citylenkkarit. Tänä päivänä lenkkarit ovat käyttökelpoiset rentoon citylookiin ja siten edustuskelpoiset. Olen itse tykännyt aina yhdistää lenkkareita myös vähän siistimpään pukeutumiseen. Asukokonaisuudesta tulee skarppi yhdistämällä lenkkarit hameen, mekon tai jakkupuvun kanssa.
Syksyn Espanjan lomamatkalla olin pähkinöissä glitterlenkkareista. Murun mielestä niistä muodostui ihan pakkomielle ja halusin kokeilla melkein jokaista eteen tullutta mallia. Yhdet glitterlenkkarit kotiutin matkalta. Spartoon valikoimasta löytyi myös todella kivoja vaihtoehtoja. Ehkäpä tänä keväänä pitää hankkia vielä toisetkin glitterlenkkarit.

Lenkkarien merkeistä Nike on ollut viime vuosina minulle se ykkönen. Heidän valikoimastaan olen löytänyt paljon kivoja juttuja. Pohjamalleista AirMax on ollut se paras, joka sopii kuin nakutettu jaloilleni. Lestin istuvuus on täydellinen ja iskunvaimentimet aivan loistoluokkaa! Näistä malleista sydämeni varasti nuo vaaleanvihreät lenkkarit. Muotitietoisimmat vannovat keväällä sage / salvianvihreän nimeen. Jotain ihanan pehmeää ja uutta siinä värissä on!
Lopuksi vielä rentoa lenkkaria vapaa-aikaan ja työhön. Juuri nämä lenkkarit tai ensimmäisen kollaasin citylenkkarit näen itselläni nilkkapituisten housujen kanssa. Nykyisin haluan hillittyä väriä lenkkareihin ihan käytännön syistä. Valkoiset likaantuvat niin nopeasti töissä, kun sinä potkit työtuoliasi ja pöydän jalkoja. Oletko törmännyt samaan ongelmaan? Samoin haluan lenkkareissa olevan tukevan ja paksumman pohjan, koska ne ovat paremmat selälle. Tottakai yhdet valkoiset pitää löytyä sitten muihin menoihin!



Löytyikö näistä sinun suosikkejasi? Oletko jo tutustunut Spartoon valikoimiin?
 Pääset tutustumaan heidän valikoimaan tästä (klik)!
(linkki ei ole mainoslinkki, joten en saa komissiota klikkauksista)

Keväisin lenkkariterveisin
-tuulanneli

14 Comments

  1. Melissa Laitakari
    Kirjoittaja
    22.2.2020 / 06:36

    Söpöjä tossuja 🙂 Omaan makuun on enemmän tuo ylin ryhmä.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2020 / 17:56

      Tänä päivänä on todella paljon kivoja tossuja moneen menoon!

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    22.2.2020 / 18:07

    Mä odotan jo kovasti sitä kun pääsee talvisaappaista kevyempään vaihtamaan <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2020 / 17:59

      Meillä ovat lumet kadonneet kokonaan ja kadut ovat jo paljaat. Tänä talvena olen käyttänyt todella vähän nilkkureita!

  3. Nimetön
    Kirjoittaja
    23.2.2020 / 05:55

    Kauniita! Glitterlenkkarit on suosikit pinkkeinä ?

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2020 / 18:01

      Kiitos 🙂 Varmaan ymmärrät miksi hurahdin glittereihin matkallani 😉

  4. Johanna
    Kirjoittaja
    23.2.2020 / 19:38

    Onpa nättejä! Glitterlenkkarit vielä joskus haluaisin 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2020 / 18:02

      Kiitos 🙂 Glitterit kiehtovat meitä naisia aina!

  5. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    24.2.2020 / 05:55

    Olen kulkenut tänä "talvena" paljon lenkkareilla, ostin juuri valkoiset nahkalenkkarit mustien ja beigejen mokkaisten lisäksi, vaaleanpunainen glittekangasvaihtoehtokin llutyy ja nekin palaavat taas käyttöön kun vähän lämpenee.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2020 / 18:09

      Meillä on ollut tässä rannikolla hyvin samanlaiset kelit ja lenkkareilla on pärjännyt todella hyvin. Ja nyt kevät tuntuu tulevan kovaa vauhtia!

  6. KastehelmiB
    Kirjoittaja
    24.2.2020 / 07:23

    Kauniita poimintoja. Lenkkarit ovat liittyneet elämääni vasta muutamana viime vuotena. Nilkkurit sen sijaan ovat aina olleet mieluisia kenkiä. Kävelisin niillä kesälläkin, jos eivät olisi niin kuumat. Valkoiset lenkkarit ovat yksi suosikkini kesällä. Viime kesänä kotiutin jopa yhdet vaalenpunaisetkin ja sitä edellisenä kesänä kukalliset lenkkarit olivat suosikkini. Mustat citylenkkarit on vielä käyttökelpoisessa kunnossa, mutta olen etsiskellyt kesäksi vaaleampia. Täytyypä käypä kurkkaamassa ehdotukisiasi. Kiitos ja ihanaa viikkoa, ehkä aurinkoa palaa maisemiin.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      24.2.2020 / 18:14

      Kiitos oikein paljon 🙂 Kollaaseja on aina kiva tehdä ja rakentaa erilaisia kokonaisuuksia. Näin itsekin löytää uusia kivoja malleja sekä uusia mielenkiintoisia brändejä.

      Lenkkarit / sneakerit ovat minulle todella rakkaita ja niitä kuluu minulla muutamat sesongissa!

      Mukavaa viikkoa sinulle myös!

  7. Minnea
    Kirjoittaja
    24.2.2020 / 18:02

    Spartoo on tuttu kauppa, ja pidän heidän laajasta valikoimastaan. Ihania lenkkareita olet bongaillut. Tulee ihan keväinen fiilis, ja kaipuu tennarikeleihin. Minäkin haluaisin glittertennarit kevääksi!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 19:13

      Kiitos Minnea 🙂 Olin todella yllättynyt heidän valikoimistaan! ja paljon kivoja malleja jäi pois näistä kuvakollaaseista.


Looking for Something?