Etusivu » juhlalook ja kuinkas sitten kävikään?

juhlalook ja kuinkas sitten kävikään?

Heipparallaa kaikki ihanuudet! Viikonlopulla juhlittiin nuorten valmistujaisia monessa perheessä. Meilläkin oli tänä vuonna yo-juhlat perhepiirissä. Nämä olivatkin ne viimeiset miedän suvussa ennen kuin se seuraava sukupolvi juhlii omiaan. Toisaalta emmehän me tiedä, mitä silloin juhlitaan. Se on jännää kuinka tämä yo-perinne on pitänyt pintansa nykymaailmassa. Muistan, että jo omassa nuoruudessani kyseenalaistettiin valkolakkijuhlat. Perheet haluavat näköjän kokoontua edes muutaman perhejuhlan merkeissä. Nuorten valmistujaisjuhlat tarjoavat tähän oivan tilaisuuden. Omien sukulaisten tapaaminen on vaan harmillisen harvinaista tänä päivänä.
Loppuviikosta pähkäilin juhlalookin kanssa. Mietin joko vaaleita tai mustia housuja seeprapaidan kanssa. Pilvinen sää painoi vaakakupin mustien puolelle. Itseäni hymyilytti, kun olin edellisessä postauksessa neuvonut laittamaan mustat housut hyllylle. Naisella on lupa muuttaa mieltään ja kääntää takkiaan vaikka joka päivä mitä vaatteisiin tulee!

Seuraaviin juhliin asustan paitiksen vaaleilla housuilla. Asukokonaisuus näyttää silloin kesäisemmältä. Seeprapaitis on hyvä esimerkki siitä, kuinka kannattaa satsata yhteen hyvään tuotteeseen eikä ostaa kymmentä halpaa. Seeprapaitis menee moneen erilaiseen tilaisuuteen. Värimaailma muuttuu yhdistettäessä se vaalean, farkun tai mustan alaosan kanssa. By Malene Birgerin paitiksen sävymaailma on muutenkin rauhallinen ja sopii hyvin omaan makuun. Seeprapaitis on kuosina yllättävän ajaton ja toimii varmasti vuosien kuluttuakin.
Nahkatakin jouduin heittämään hartioille lauantaina sen verran oli vilpoista ja tihkutti sadetta. Pakko myöntää, että yo-juhliin tämä tummempi look toimi paremmin. Tietyntyyppisiin juhliin sitä näköjään haluaa pukeutua tutulla ja turvallisella kaavalla. Miettiessäni kastejuhlan lookia, niin minulle on itsestäänselvyys vaaleat värit. Ristiäisillä on minulle aivan erityinen merkitys. Vaaleat värit merkitsevät minulle elämän jatkumoa ja puhtautta.

Nyt on luvattu loppuviikosta aivan huippukelejä. Pari intensiivistä työpäivää ja sitten otan vähän rennommin. Jokaisesta aurinkoisesta ja lämpimästä kesäpäivästä pitää nauttia vaan niin kuin viimeistä päivää. Harvoin on ollut niin tarttuvaa mainoslausetta kuin Lidlin kesämainos. Piipahdin pari päivää sitten ruokaostoksilla ja koko ajan minulla pyöri päässä; ”Elä kuin viimeistä kesäpäivää!” Loppujen lopuksi loistava muistutus meidän kesän lyhyydestä.

Rentoa ja leppoisaa viikkoa!


 -tuulanneli



Seeprapaitis // By Malene Birger
Housut // Cellbes
Nahkatakki // Mango
Laukku // By Malene Birger
Avokkaat // Uterque
Aurinkolasit // Celiné


14 Comments

  1. Nimetön
    Kirjoittaja
    4.6.2019 / 19:50

    Näyttää tosi tyylikkäältä ja väriton kovin mun makuun! Vaatekaapista löytyy itseltänikin melkein vain mustaa, valkoista ja beigen sävyjä…. Mukavia kesäkelejä toivotellen, Päivi

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:34

      Kauniis kiitos kommentistasi Päivi.

      Mainitsemasi värit ovat meidän vaatekaapin peruvärejä ja niitä on kiva piristää uusille värikokeiluilla1

  2. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    5.6.2019 / 15:05

    Tottakai naisella on oikeus muuttaa mieltään! Tyylikäs asukokonaisuus.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:36

      Kiitos Tuuli 🙂

      Joskus tuntuu, että olen todellinen tuuliviiri mitä tulee pukeutumiseen. Tänään jotain muuta ja huomenna ihan jotain toista. Onneksi naisen ei tarvitse pysyä mielipiteissään 😉

  3. Rva
    Kirjoittaja
    5.6.2019 / 16:01

    Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:37

      Hei kiitos kannustavasta kommentistasi! Arvostan ammattilaisten palautetta suuresti ja se merkitsee todella plajon minulle 🙂

      Iso kiitos!

  4. A. Buchanan
    Kirjoittaja
    5.6.2019 / 19:14

    Tää on kyllä ollut aivan ihana juhlalook! 🙂 Ihanan ajaton myös, ja näen tässä kovin paljon itseäni. Mulla on nimittäin koko vaatekaapin sisältö pitkälti tummia sävyjä – voisin hyvinkin nähdä samanlaisen asukokonaisuuden myös itseni yllä. Ihanaa kesää! <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:45

      Kiitos Mrs B 🙂

      tummat värit toimivat aina myös kesälläkin. Itseäni aina huvittaa, kun yritän välttää tummia värejä kesällä mutta siltikin palaan niihin säännöllisin väliajoin.

      Mukavaa kesää sinulle myös 🙂

  5. Minna M
    Kirjoittaja
    6.6.2019 / 04:10

    Tykkään tästä asukokonaisuudesta! Ja naisella on todellakin oikeus muuttaa mieltään!
    Ihania aurinkoisia päiviä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:48

      Kiitos Minna 🙂

      Joka päivä tulee uusia mielenkiintoisia asioista eteen ja niin se mieli vaihtuu ihan lennossa!

      Aurinkoisia lomapäiviä myös sinne 🙂

  6. Life with Satu
    Kirjoittaja
    6.6.2019 / 08:40

    Onpas kiva lookki ja todella toimiva myös kesällä. Jotenkin itse miellän mustan aina talveen mutta hyvinhän tämä toimii kesässäkin 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:50

      Kiitos Satu 🙂

      Kyllä se musta vaan toimii kesälläkin. Itse vaihdan into piukassa vaaleisiin väreihin ja sitten taas yhtä nopeasti tummiin väreihin.

      Mukavaa alkavaa kesää sinulle Satu 🙂

  7. Art LilyKristin | M.Hartikainen
    Kirjoittaja
    7.6.2019 / 21:58

    Kaunis juhlalook <3 Tuo seeprapaitis on kyllä todella tyylikäs.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.6.2019 / 20:50

      Kiitos 🙂

      Seeprapaitis on ollut nyt todella kovassa käytössä 🙂


Looking for Something?