
Jokaiseen jouluun kuuluu edes muutama jouluhaaste. Tämän haasteen olen tehnyt ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Olen tehnyt paljon erilaisia haasteita. Tämä oli ehdottomasti yksi kivoimmista.
Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?
- Tämä oli heti vähän vaikea valinta, koska tykkään molemmista. Vaaka kallistuu tällä hetkellä joulutorttujen puolelle.
Katsoisitko mieluummin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?
- Nyt on pakko tunnustaa, että nämä molemmat elokuvat ovat minulle outoja. Tiedän niiden olevan kai jotain jouluklassikoita mutta minä en fanita oikein näitä siirappisia jouluelokuvia.
Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?
- Itse asiassa söisin molempia. Jotenkin jouluun kuuluu kinkku, joten valitsen sen.
Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?
- Nyt tuli vaikea, koska olemme jo usean vuoden haaveilleet siitä joulusta jossain lämpimässä. Toisaalta saattaa olla, että se joulu ei tunnu joululta ilman lumisadetta. Loppupeleissä järkevän ihmisen valinta on joulu kotona lumisateessa.
Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?
- Tämä on helppo eli luovun ensimmäisenä glögistä.

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin ”Kulkuset” vai Cascadan dance -version Last Christmasista?
- Valitsen Cascadan version.
Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?
- Tykkään paketoida lahjoja eli tässä valinta on helppo.
Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vaan kokonaan kalju?
- Minä haluan pukin pitkät hiukset mutten partaa.
Kiertäisitkö mieluummin viisi tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle, vai laulaisitko yhden videolla, jonka julkaisisit Facebookissa kaikille kavereille?
- Tässä kohtaan ehkä valitsen tuon videovaihtoehdon sen takia, että niitä videoita pystyy editoimaan ja omaa surkeaa lauluääntä vähän muuntamaan. Olen ymmärtänyt tekniikan olevan ihmeellistä.
Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?
- Tottakai pulkkamäkeen! Mäkeä on aina kiva tulla alas eri vaihtoehdoilla. Luistelu on ollut minulle aina vähän vaikeaa. Nuorempana yritin luistella huonolla menestyksellä. Katselin innokkaasti nenä ruudussa taitoluistelukisoja ja kuvittelen, että minustakin voisi tulla jääprinsessa. Totuus oli kyllä jotain muuta, eikä meistä koskaan tullut kavereita luistimien kanssa.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?
- Nyt käsi sydämelle ? Tottakai lahjat tulisi ostaa joulumarkkinoilta mutta mikä onkaan se totuus meidän monen kohdalla. Postipoika tuo paketteja kotiovelle tai pakettiautomaattiin.
Söisitkö mieluummin porkkanaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?
- Jouluna syön tottakai lanttulaatikkoa ja muuten porkkanaraastetta. En edes tee jouluksi porkkanaraastetta, koska jouluun kuuluvat lämpimien laatikkojen tuoksut.
Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?
- Vannon tässä jenkkityyliin. Valot tuovat niin paljon iloa meidän pimeään syksyyn.
Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?
- Tämä oli helppo! Tottakai Petteri Punakuono. En halua missään tapauksessa olla mikään vihreä heppu.
Luopuisitko mieluummin joululahjoista vai synttärilahjoista?
- Olen jo vuosia sitten luopunut synttärilahjoista mutta aina se joulupukki on muutaman lahjan tuonut jouluna.

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki, joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?
- Tottakai suomalainen joulupukki, koska tykkään itse antaa lahjoja. Lahjasaajan iloa on aina niin mukava seurata.
Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?
- Kuuma glögi on valintani.
Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?
- Heh, hee, tämä on helppo. Olen niin heikkona pipareihin, että kyllä tommoinen talo menee helposti parempiin suihin.
Jonottaisitko mieluummin viisi tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?
- Kyllä se joulupukin kainalo on paljon mieluisampi paikka.
Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?
- Joulussa parasta on lahjan antaminen. Olen mieluummin vaikka itse ilman, että voisin antaa lahjan kaikkein rakkaimalle ihmiselle.
Löytyikö meille yhtäläisyyksiä? Tämä jouluhaaste oli supermukava ja sormet hyppivät jouluisan iloisesti näppäimistöllä!
Mukavaa joulun odotusta kaikille!


Hauska haaste 😀
Jouluiset blogihaasteet ovat tosi kivoja! Nyt pyörii 10 joulufaktaa -haaste, johon itsekin olen osallistunut (https://viaperasperaadastra.com/2022/11/25/10-joulufaktaa-joulu-2022/). Niitä on kivaa sekä tehdä että lukea.
Tässä listassa oli muutama kohde, jossa mullakin menisi sormi suuhun. Ja taas, oli sellaisiakin, että en valitsisi kumpaakaan: en syö papereita enkä joulutorttuja.
Lahjoja olisi tosi kivaa ostaa joulumarkkinoilta, mutta harvoin sieltä löytyy kaikki, mitä kukakin on toivonut. Eihän lapset toivo enää sukkia ja suklaata, heille pitää löytää jotain pelejä, kännyköitä ja muita vempaimia. Näin ollen saa postitonttu paljon töitä 🙂.