Etusivu » Huonot tapani x 5

Huonot tapani x 5

Moikka kaikille! Tässä asiassa en varmasti ole yksin. Meillä jokaisella on ärsyttäviä tapoja, joista haluamme päästä eroon tai sitten opetella elämään niiden kanssa niin, että ne eivät häiritse kovin pahoin arkeamme. Tässä muutama kehityskohteeni;

Päälle puhuminen

Voi hitsi, kun tätä oppisin hillitsemään itseäni. Olen lahjakas keskeyttämään ja puhumaan toisen päälle. Usein en jaksa odottaa siihen asti, että toinen saa sanottavansa sanottua vaan minä olen jo into piukassa kertomassa omaa mielipidettäni asiasta. Tottakai asiakaspalvelussa olen opetellut kuuntelemaan asiakasta loppuun asti mutta vapaa-ajalla on meno ihan toinen.

Vetkuttelu, aloittamisen vaikeus

Kuinka se voikaan olla joskus vaikeaa, niin nimittäin se aloittaminen. Varsinkin opiskelujen kanssa minulla on ollut tätä. Joskus tehtävän aloittaminen venyy ihan deadlineen ja sitten pakerretaan yötä myöten, että työ valmistuu ajoissa. Tästähän on usein vielä seurauksena, että työ on tehty vähän niin ja näin. Tämähän sitten taas harmittaa minunlaista perfektionistia.
Murehtiminen

Yksi helmasynneistäni on murehtiminen niin etukäteen kuin myös sitten jotkut tapahtuneet asiat mietityttävät monta päivää. Usein nämä murehtimiset on todellakin ihan turhaa. Varsinkin jos vielä samalla asiaan liittyy negatiivisuutta, niin turhaa energiaa kuuluu vaan. Onneksi iän myötä olen oppinut rennompaa otetta varsinkin tuleviin juttuihin. En mieti tulevia asioista etukäteen vaan otan päivä kerrallaan. Vielä kun oppisi, ettei tapahtuneita ikäviä asioita tarvitse säilöä tai vatvoa. Varsinkin silloin, kun niille ei voi mitään vaan parempi olisi mennä eteenpäin.

En näe aina metsää puilta

Joskus takerrun yksityiskohtiin unohtaen sen kokonaisuuden. Muistan aina, kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän termiin nuoruudessani erään soveltuvuustestin yhteydessä. Olen tietoisesti siitä lähtien pyrkinyt opettelemaan kokonaisuuksien hallintaa. Pakko myöntää, että vielä tänäkin päivänä joskus takerrun pieneen yksityiskohtaan, kun tärkempää olisi nähdä se kokonaisuus. 

On/off ihminen

Tässä on sekä positiivinen että negatiivinen puoli. Silloin kun innostun asioista menen tukka putkella kohti päämääriä enkä todellakaan näe välttämättä sitä metsää puilta. Elämänpolulla tämä on tullut kaikkein parhaiten esille laihduttamisprojektien kanssa. Yhdessä vaiheessa huomasin olevani todellinen jojo-laihduttaja. Onneksi ikä on tuonut järkeä lisää ja nyt viimeisin projekti ketoilun ympärillä on muuttunut pikku hiljaa elämäntavaksi.

Näillä ajatuksilla tänään. Olipas vaihteeksi kiva kirjoittaa vähän toisenlaisesta aiheesta ja samalla sain eetteriin nämä jo tammikuussa otetut asukuvat. Löytyikö meillä muuten yhtäläisyyksiä?

Mukavaa viikonjatkoa kaikille!

-tuulanneli

24 Comments

  1. Nimetön
    Kirjoittaja
    26.2.2020 / 12:08

    Yhtäläisyyksiä löytyy näytön tältä puolelta: voin rastittaa jokaisen kohdan.
    – Seijahannele

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.2.2020 / 13:17

      Kuten tuossa alussa kirjoitin, niin näiden asioiden kanssa emme ole tosiaan yksin ?

  2. Marjukka / Fab Forty Something
    Kirjoittaja
    26.2.2020 / 12:59

    Allekirjoitan samat! Lisäksi kasaan vaatteita makkarin tuolin päälle. Kotona on muuten siistiä, mutta vaatehuoneeni on sotkuinen lähes aina.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.2.2020 / 13:18

      Tuo sotkuinen vaatekaappi kuulostaa niin tutulta. Taitaa olla vaatebloggareiden helmasynti ???

  3. Kristiina Kortelahti
    Kirjoittaja
    26.2.2020 / 13:13

    Kyllä löytyi yhtäläisyyksiä: päälle puhuminen, murehtiminen ja vetkuttelu.
    Kiva postaus.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.2.2020 / 13:20

      Kiitos Kristiina ?
      Sitä asiaa on joskus niin paljon, että pakko puhua päälle muuten ei sanoa kaikkea tarpeellista ?

  4. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    26.2.2020 / 15:33

    Minulla on paha tapa tehdä kasoja keittiönpöydälle, lisäksi voisin sanoa samaa tuosta yksityiskohtiin takertumisesta kuin sinäkin 🙂
    Ollaan me vikoinemme kaikkinemme kuitenkin ihan mahtavia naisia <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.2.2020 / 13:23

      Kiitos Outi ?

      Se on juuri näin, me olemme huippuyksilöitä jokainen ??

      Mukavaa tulevaa viikonloppua ?

  5. Tuovi Pietilä
    Kirjoittaja
    26.2.2020 / 19:35

    Ekaa kertaa luen blogiasi ja hetken jo luulin,että kirjoitat minusta!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.2.2020 / 13:24

      Tervetuloa tuulannelin matkaan ? toivottavasti viihdyt.

      Mukavaa tulevaa viikonloppua ?

  6. KastehelmiB
    Kirjoittaja
    27.2.2020 / 06:13

    Yhtäläisyyksiä täälläkin. Vanhemmiten olen "oppinut" puhumaan päälle. Murehtia olen aina osannut. Onneksi se on saanut vähän maltillisemmat mittasuhteet iän karttuessa ja osaan ottaa asiat jo rennommin. Eikös se ole kuitenkin niin, että vanhemmiten naiset alkavat kukoistaa <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      27.2.2020 / 13:26

      Hei ?
      Kyllä se on juuri näin ? vanhoissa naisissa asuu viisaus ?

  7. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    27.2.2020 / 18:08

    Tekee hyvää kun osaa tunnistaa itsessään niin hyvät kuin huonot puolet 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 18:02

      Elämässä pitää olla juuri tämä tasapaino niin hyvässä kuin pahassa!

  8. Katta
    Kirjoittaja
    27.2.2020 / 18:16

    Minulla tahtoo olla myös tapana puhua päälle. Siitä opettelen kovasti pois. Pitää kuitenkin olla armollinen. Sallitaan pienet määrät huonoja tapoja jokaiselle. -Katta /Arki(paska)ruokaa http://www.arkipaskaruokaa.fi

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 18:03

      Olen niin oikeassa! Yritän kanssa opetella sitä kuuntelemisen jaloa taitoa! Joskus se onnistuu, taas toisinaan sitä on vaan niin innokas, että oma mielipiteet pitää saada esille!

  9. Souliina
    Kirjoittaja
    28.2.2020 / 06:33

    No täällä ainakin löytyy sama huono tapa, tuo päälle puhuminen:)
    Yritän nykyään keskittyä, etten tekisi sitä ainakaan niin usein, mutta kun innostuu jostain aiheesta niin…

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 18:05

      Älä muuta sanokaan! sitä vaan todellakin innostuu joskus niin jostain, ettei ole todellakaan aikaa kuunnella mitä toinen sanoo!

  10. Satu
    Kirjoittaja
    29.2.2020 / 07:18

    Hauska aihe kirjoittaa. Tunnistan itseni useammasta kohdasta.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 18:07

      Nämä taitavat olla aika monen helmasyntejä!

  11. Sari Riekkola
    Kirjoittaja
    29.2.2020 / 15:54

    Kiva postaus, juu, täältäki löytyy samoja yhtymäkohtia.

    Ihanaa viikonloppua sinulle Tuula ♥

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 18:08

      Kiitos Sari 🙂

      Sinulle kanssa Sari oikein mukavaa alkanutta maaliskuuta!

  12. Mia / Beauty Highlights
    Kirjoittaja
    2.3.2020 / 09:35

    Tässäpä kiva postausaihe! Terveisin toinen murehtija 😀

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.3.2020 / 18:10

      Kiitos Mia 🙂 Nappaa haaste tästä itsellesi. Minusta on niin kiva jakaa inspiraaiota täällä blogistanissa. Näitä haasteita on myös niin kiva lukea!


Looking for Something?