Etusivu » Hei, kaikesta ei tarvitse kantaa syyllisyyttä

Hei, kaikesta ei tarvitse kantaa syyllisyyttä










Hei, kuulutko sinäkin ihmisiin, jotka harmittelevat ihan joskus turhanpäiväisiä asioita. Täytyypä myöntää, että allekirjoittaneella kuluu joskus kallisarvoista energiaa tiettyjen asioiden murehtimiseen. Todellakin kaikesta ei tarvitse kantaa syyllisyyttä;


# siitä, että joskus se ystävyys vain laimenee – elämäntilanteet heittävät meitä uusiin haasteisiin ja valitettavasti joskus se aika vain ei riitä yhteydenpitoon. Harmittaa, mutta onneksi tämä some helpottaa edes vähän kontaktointia.

# siitä, että et halua olla tekemisissä ikävien ihmisten kanssa.  

# siitä, että valitsit sanasi väärin tilanteessa – tämä kohta aiheuttaa joskus kaikkein eniten harmia. Niin se jälkiviisaus! 

# siitä, että joskus menet nukkumaan meikeissä. 

# siitä, että en aina jaksa läheä ulos lenkille – keväällä jäivät lenkit tekemättä ja se näkyi kesällä heikkona peruskestävyytenä. Hans on nyt hyvä treenari ja muistuttaa aina lenkille lähdöstä. Nyt on suunta ylöspäin!

# siitä, että aina jaksa pestä hiuksia aamulla ja vedät vain ponnarin tiukemmalle ennen töihin lähtöä.

# siitä, että et ehdi kommentoimaan postauksia tai onnittelemaan facebookissa – jälkimmäisestä asiassa olen todella huono mutta koska oma synttäripäivänikään ei näy facessa, niin miksipä kantaa asiasta huonoa omaatuntoa.

Joku viisas on joskus sanonut, että ihmisaivojen tärkein tehtävä ei ole olekaan muistaminen vaan unohtaminen. Tuossa ajatuksessa on perää! Elämässä tulee eteen tilanteita, että turha asioiden jälkipuinti ei vain toimi. Uusia tilaisuuksia tulee aina eteen. 









-tuulanneli








10 Comments

  1. Taru
    Kirjoittaja
    2.9.2017 / 10:25

    Ihana postaus – näin se on, on tärkeää tuntea armollisuutta itseä kohtaan.

    <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.9.2017 / 20:53

      Kiitos Taru 🙂 Usein se tärkein eli minä itse unohtuu! Armollisuutta itseäni kohtaan olen opetellut viimeisten vuosien aikana!

  2. Marina / Dioriina
    Kirjoittaja
    2.9.2017 / 10:36

    Itse olen kyllä yksi harmittelia ja varsinkin juuri sellaisten turhien. Opettelen pääsemään siitä (kin) eroon. ?

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.9.2017 / 21:09

      Kyllä joskus tulee harmiteltua ihan mitättömiä asioita. Ihan turhaa energian tuhlausta.

      Kyllä unohtamisen taito on on myös tärkeää!

  3. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    2.9.2017 / 21:52

    Minulla on sellaisia harmittelukausia. Harmittelen vähän kaikkea ja sitten lopetan, ennen kuin taas tulee uudet harmitukset mieleen.
    Ihanaa syyskuun alkua Tuulanneli <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      9.9.2017 / 21:22

      Meidän naisten pitäisi oppia vaan siirtymään eteenpäin ja unohtaa tarvittaessa menneet!

      Aurinkoista syyskuun jatkoa sinulle 🙂

  4. Tuula
    Kirjoittaja
    4.9.2017 / 08:38

    Tuttua. Vasta viime aikoina olen vähän päässyt eroon liiallisista syyllisyyksistä. Silti mm. moni noista mainitsemistasi asioista välillä pyörii mielessä…
    Unohtaminen ja asioiden liiallisen pyörittelemisen unohtaminen todellakin on tärkeä taito <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.9.2017 / 07:19

      Ihailen joskus miehiä, jotka osaavat mennä nopeasti asioiden tilanteiden yli. He ovat jo seuraavan asian kimpussa, kun naiset vielä vatvovat edellisestä sekä miettimät mitä sillä nyt takoitettiin. Yritetään lukea rivien välistä. Unohtamisen taito on jossan tilanteissa todella tärkeää!

  5. Marjo
    Kirjoittaja
    5.9.2017 / 19:18

    Olen joskus harmitellut asioita mutta päässyt siitä aika hyvin eroon jo monia vuosia sitten. Omaa itseään on ihan turhan turha soimata kaiken maailman jutusta. Mieluummin olen armollinen itselleni ja annan asioiden soljua elämässä eteenpäin stressaamatta niistä turhaan. Luulen, että kun ikä on lisääntynyt on myös armollisuus lisääntynyt 🙂
    Mukavaa alkanutta syyskuuta ihanuus ja rapsuja Hansille 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.9.2017 / 07:21

      Kiitos Marjo 🙂

      Allekirjoitan kommentin täysin. Elämässä tulee uusia tilanteita ja ihmisiä eteen päivittäin. Mitä turhaa sitä jäämään vellomaan entiseen.

      Suloista syksyn jatkoa!


Looking for Something?