Bloggaajan käsikirja

// Käsikirja on saatu arvostelukappaleena // Ihana bloggaajakamuni ja mentorini Rouva Sana / Minna Luoma julkaisi kuukausi sitten mielenkiintoisen oppaan bloggaajille. Kirja on tuhti paketti blogista haaveileville, aloitteleville ja jo blogia useamman vuoden kirjoittaneille. Kirjan pääpaino on tavoitteellisessa bloggaamisessa mutta…

Jaa:

ne ruskeat suosikkihousut ja mörkömania

// Sisältää mainoslinkin// Enpäs olisi vielä eilen uskonut kirjoittavani jääkiekosta täällä blogissani. Käsittelen kuvat valmiiksi sunnuntai-iltana ja sitten jäin pyörittelemään otsikkoa. Halusin kirjoittaa näistä ruskeista suosikkihousuistani sekä sen lisäksi jostain muusta. Suomen leijonat tekivät eilen jotain niin uskomatonta ja mieleenpainuvaa,…

Jaa:

Kevään juhliin ripaus syksyn uusia trendejä!

Viime lauantaina taputeltiin meidän kevään viimeinen muotia ja brunssia -tapahtuma. Kylläpäs tämä kevät hurahti nopeasti, juurihan me aloiteltiin maaliskuussa. Tämä kevät oli seitsemäs ja tällä hetkellä alkuperäisestä kokoonpanosta ovat mukana mm. Karisma, Iris Optikko ja allekirjoittanut sekä itseoikeutetusti meidän ihastuttava…

Jaa:

Looking for Something?