
// Sisältöyhteistyö Karisma Vaasa ja Kika´s Natural Green Beauty and Spa //
Tänään palataan meidän After Work Beauty -tapahtumaan, jonka järjestin yhdessä Karisma Vaasan ja Kika´sin kanssa. Rohkeasti päätin tällä kertaa olla kameralinssin toisella puolella. Pieniä perhosia oli vatsassa ennen iltaa mutta kuten varmaa arvata saattaakin, niin hauskaa oli. Carola stailasi ammattitaidolla toimivat asukokonaisuudet. Hiukset ovat Kika´sin ekokampaajan Annen loihtimat ja meikin takaa löytyy aina niin taitava Anne Bonnay. Postauksen valokuvat on ottanut taitava Nelly Björkholm.

// musta neulemekko //
Rakensimme asukokonaisuuksia muutaman hyvän perusvaatteen ympärille. Carola valitsi ikuisen klassikon Tiger of Swedenin mustan neulemekon, jonka ympärille rakensimme stailaukset niin arkeen kuin juhlaan. Tässä kohtaa Carola laittoi minulle korkeat korot! huh, huh ajattelin ensin. Näissä upeissa ATP Atelier saapikkaissa on kertakaikkiaan hyvä lesti, joten minäkin lenkkarityttö pärjäsin hyvin niillä enkä kompuroinut.
Arkikokonaisuudessa neulemekon päälle puettiin My Malene Birgerin ihastuttava valkoinen neule. Huomaatko kuinka Carola ryttyää neulee hihat, näin saadaan rennompi ja kevyempi ilme asulle. Kaiken kruunaa Balmurin klasikkohuivi sävy sävyyn.


//neuleliivit//
Neuleliivit tuovat moniin asukokonaisuuksiin uutta ilmettä. Mustan neulemekon ja valkoisen neuleen päälle puettiin vielä kaunis ja muhkea Malenen neuleliivi. Tällä asukokonaisuudella voi vaikka viettää tyttöjen iltaa muutaman lasillisen ääressä.


//musta blazer//
Musta neulemekko muuttuu juhlakäyttöön kauniilla mustalla jakulla. Usein tämä asukokonaisuus stailataan mustilla kengillä, joka on toimiva ja tyylikäs vaihtoehto. Jännittävän yhdistelmä syntyy, kun laitamme yhdistelmään beigen väriset nilkkurit ja sävy sävyyn mokkalaukku. Mustan ja beigen väriliitto on trendikäs.



//kukkamekko//
Kukkamekko muuntautuu talven menoihin ihanien lämpimien neuleiden kanssa. Tästä raikkaasta asukokonaisuudesta tykkäsin sata lasissa. Malenen mekko on pitkä ja valkoinen pehmoinen neule istuu päälle todella hyvin. Ruskean sävyinen laukku matsaa hyvin kokonaisuuteen. Busnelin täyspitkä neuletakki näyttää myös tosimakeelta kukkamekon kanssa.



//eläinkuosit//
Leopardit ja seeprat jatkavat voittokulkuaan. Nämä ovat todella helppoja yhdistää esimerkiksi mustan neulemekon ja monen muun asun kanssa. Eriväriset asusteet tekevät aina asusta erinäköisen. Taitava stailaaja sekoittaa eri kuoseja keskenään ja näin syntyy
huikeita lopputuloksia. Itse olen rauhallisempien yhdistelmien ystävä, joten eläinkuosit yksiväristen kanssa on minun juttu.



//musta haalari//
Tämän mustan haalarin nimesin vuosi sitten housutytön helpoksi juhlavaatteeksi eräässä postauksessani. Omistan itsekin haalarin, joka on hihaton. Tässä By Malene Birgerin Zhou jumpsuitissa on hihat, mikä tekee haalarista vielä käytännöllisemmän ja monikäyttöisemmän. Haalari taipuu sekä työ- että juhlakäyttöön. Haalarin materiaali on helppohoitoinen polyester/elastaani. Jumpsuit oli kiva päällä ja materiaali oli todella ryhdikkään oloinen eikä nuollut ihoa.



Kiitos aivan ihastuttavasti illasta Marika ja Carola sekä kaikki te ihanat iltaan osallistuneet. Näitä iltoja on aina kiva järjestää ja samalla tuoda esille oman paikkakuntansa osaamista. Meillä jokaisella on omilla hoodeilla upeaa naisyrittäjyyttä. Erityiskiitos myös Nellylle näistä aivan upeista valokuvista! I love you all ?
Löysitkö omaa suosikkiasi näistä asukokonaisuuksista?
-tuulanneli
Asukokonaisuudet // Karisma Vaasa
Hiukset // Anne L, Kika`s Natural Green Beauty & Spa
Meikki // Anne Bonnay, Kika´s Natural Green Beauty & Spa
Valokuvat // Nelly, Click by Nelly
Kirjoittaja
Hei, kauniita asukokonaisuuksia! Ihastuin tuohon mustaan neulemekkoon ja erityisesti ruskeaan käsilaukkuun ketjuhihnalla, minkä merkkinen se on? Kiitos!
Terveisin, Susanne
Kirjoittaja
Moikka Susanne 🙂
Musta neulemekko on Tiger of Swedenin mallistosta (Dianella Dress) Aivan ihana neulemekko ja riittävän pitkä. Minulla on monet neulemekot jääneet liian lyhyeksi. Minulla on tämä neulemekko itselläni ja olen pitänyt sitä todella paljon nyt. Lenkkarityttönä yhdistän sen mataliin sneakereihin.
Jos muista oikein laukku on Decadent -mallistosta. Laukku löytyy Karisman valikoimasta.
Mukavaa viikonjatkoa sinulle 🙂
Kirjoittaja
Kivoja asustuksia, yksinkertaisia ja tyylikkäitä. Hihojenkin runttaaminen tai kääriminen on pieni asia, mutta antaa monesti ilmettä. Tämä oli kiinnostava ja hyvin tehty juttu, mitä oli ilo lukea.
Mullakin on samantyyppiset beiget nilkkurit, pitääkin ottaa aktiivisemmin käyttöön.
Niin, ja sinulle sopii tosi hyvin hiukset taaksekammattuina <3
Kirjoittaja
Kiitos Maarit ihanasta kommentista. Näistä sydäntä lähellä olevista asioista on aina helppo kirjoittaa 🙂
Ota rohkesti vain beiget nilkkurit käyttöön!
Halusin näihin kuviin minulle epätyypillisen lookin. Todella rohkea valinta minulle ja vähän oli outo olo aluksi 😉
Mukavaa viikonjatkoa sinulle ihanainen 🙂
ps. yritän ehtiä vierailulle myös sinun blogiisi. Otin tässä itselleni pienen jouluprojektin ja aikataulut ovat olleet vähän tiukat. Nyt pitäisi helpottaa muutaman päivän päästä!
Kirjoittaja
Tosi tyylikkäitä asukokonaisuuksia!
Kirjoittaja
Kiitos Kristiina 🙂
Carola on taitava stailaaja!
Kirjoittaja
Tuo Malenan mekko on ihana ja sopii moneen tilaisuuteen!
Kirjoittaja
Kiitos Kaisa 🙂
Mekossa on todella kaunis kuosi ja ihana värimaailma!
Kirjoittaja
Ihania asuja kaikki, sopii niin hyvin sinulle 🙂
Kirjoittaja
Kaunis kiitos Melissa <3
Kirjoittaja
Vautsi mitä asuja ja tyylejä! Upeita!
Kirjoittaja
Voi kaunis kiitos ihanainen 🙂
Kirjoittaja
Olisi mahtavaa päästä joskus ammattilaisen stailattavaksi 🙂
Kirjoittaja
Ammattilainen näkee asiat aina pikkasen erilailla, joten tämä oli minulle ainakin silmiä avaava kokemus!
Kirjoittaja
Tyylikkäitä asuja! Tyylikäs ja nuorekas malli. Tämä ensimmäinen asukokonaisuus näytti tosin hieman kuumalta ja epäkäytännölliseltä- kolme neuletta päällekkäin! Yt Sanna
Kirjoittaja
Kiitos Sanna 🙂
Tottakai kolmella neuleella tulee kuuma tietyissä tiloissa mutta itse olen vilukissa, joka rakastaa pitää kerroksia 🙂
Kirjoittaja
Tuo musta haalari on kyllä supertyylikäs! <3 Jotain mustaa ja klassista pitäisi kyllä taipua omaankin kaappiin hommaamaan, että olisi tarvittessa edustava! Mukavaa itsenäisyyspäivää!
Kirjoittaja
Musta on aina tyylikäs ja helppo valinta moneen menoon!
Mukavaa viikkoa myös sinulle 🙂
Kirjoittaja
Musta neulemekko on sellainen, jota olen itse pitkään etsinyt . Vielä ei ole sopivaa löytynyt 🙂
Kirjoittaja
Hankin itselleni tuon mustan neulemekon ja olen pitänyt sitä nyt ahkerasti töissä. Todella loistava vaate!