Etusivu » ajatuksenvirtaa kuluneesta vuodesta 2016

ajatuksenvirtaa kuluneesta vuodesta 2016

Heippa kaikille! Palataan vielä kerran viime vuoteen. Tein tämän saman postauksen viime vuonna ja voit lukea sen täältä (klik). Olen aikoinaan saanut idean tähän postaukseen ihanan Marjukan blogista. Tervetuloa mukaan bloggarin ajatusvirtaan viime vuodesta ja vähän jo tulevasta.





1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Elämäni oli aika tasainen. Olenkohan vähän tylsimys, kun en räväyttänyt mitään. Taisin tehdä niin ison elämänmuutoksen edellisenä vuonna että välivuosi  tekee tässä vaiheessa terää.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset? 

Viime vuonna en tehnyt mitää julkisia lupauksia. Toisaalta en asettanut myöskään mitään selkeitä tavoitteita ja se ei ollut mikään järkevä ratkaisu. Olen luonteeltani (pikkasen) suorittaja, jolla pitää olla muutamia numeerisia tavoitteita.


3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Kyllä. Sosiaalisena ihmisenä tutustuin moneen mielenkiintoiseen ihmiseen viime aikana.

4. Menetitkö ketään läheistäsi? En onneksi.





5. Missä maissa vierailit?
Kesän vierähti kotimaassa golfaten. Syksyllä piipahdimme kivalla reissulla Roomassa.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Odotin sitä liikuntamoodia takaisin koko vuoden. Nyt se taitaa olla nurkan takana. Olen koko joulukuun käynyt reippaasti sauvakävelemässä. 

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Jokainen päivä on / oli ikimuistoinen omalla tavallaan. Meidän tulisi muistaa elää tässä hetkessä.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Sain valmiiksi kanditutkintoni, nyt on osaaminen päivitetty mutta matka jatkuu!










9. Mikä oli paras ostoksesi?
Viime vuonna olin todella harkitsevainen hankintojeni suhteen. By Malene Birgerin talvihuivia arabian flower kuviolla olen himoinnut jo useamman vuoden ja nyt se on minulla. Todella monikäyttöinen ja ajaton hankinta.


10. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten? 
Olen avoin luonteeltani ja haluan luottaa ihmisiin. Viime vuonna törmäsin työyhteisössä todella pöyristyttävään tapaukseen. Kyseinen henkilö ei onneksi työskennellyt yhteisössä mutta vaikutti läheisesti toimintaan. Harvoin kohtaan tälläistä kaksinaamaisuutta ja valitettavasti avoimena ja ihmisiin luottavana jouduin kärsimään nahoissani hänen käyttäytymisestä.


11. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Viime vuodesta voin antaa itselleni papukaijamerkin. Olin harkitsevainen ja mietin hankintani. No myönnettäköön, että mukaan mahtuu muutama haksahdus.


12. Mistä ihan todella, todella innostuit?
Sain bloggaamisen innon takaisin syksyllä I love me -messujen yhteydessä. Innostuin myös leipomaan pitkästä aikaa joulun alla. Voi hitsi, kun oli kivaa sotkea kätensä jauhoihin.






13. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Apua, nyt tuli vaikea kysymys. Olen kaikkiruokainen musiikin suhteen. 

14. Viime kauteen verrattuna, oletko
¤ onnellisempi vain onnettomampa; ehdottamasti onnellisempi
¤ laihempi vai lihavampi: onnellisesti pyöreämpi kuin edellisenä vuonna
¤ rikkaampi vai köyhempi: huomattavasti rikkaampi henkisesti.

15. Mikä oli suurin pettymyksesi?
Taisinkin kirjoittaa joulun alla siitä meidän lasiterassista, jonka toimitus piti olla joulukuun alussa. Olin suunnitellut kaikki joulukoristelut terassille. Meillä oli tänä vuonna vähemmän koristeita, joka oli itse asiassa aika hyvä juttu. Tänä aamuna tuli muuten viesti, että meidän lasit ovat valmiina toimitukseen tehtaalta. Pääasia, että saadaan terassi kesäksi.

16. Sairastuitko tai loukkaannuitko?
Pakko koputtaa pöytää! Olen ollut viime vuodet todella terve. Nyt on vähän nenä tukossa mutta se menee nopeasti ohi ja toivottavasti taas loppuviikosta pääsen ulkoilemaan, kun pakkaslukemat laskevat. Entisenä tupakoitsijana ja astmaatikkona välttelen ulkoilua kovassa pakkasessa. 






17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Ulkoilmaihmisenä ulkoilin ihan liian vähän. Asia korjataan tänä vuonna. Olen jo nyt aloittanut kohottamaan peruskuntoani sauvakävelyllä ja kohta uskallan taas mennä salille. Kesäksi olemme sopineet yhden golfkamuni kanssa tavoitekierrosmäärät. Selvillä tavoiteluvuilla, sinä teet sitä, mitä tavoittelet. Itse uskon sata lasissa tämän tavoitteen saavuttamiseen.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? 
Joskus tuntuu, että roikun liikaa täällä somessa. Insta koukuttaa varsinkin, jos olet julkaisut mielenkiintoisen kuvan. Kuulostaako tutulta blogikamut?








19. Miten vietit joulua ja juhannusta?
Joulun vietin rauhallisesti perheen kanssa ja samoissa merkeissä meni juhannus.

20. Raskastuitko kauden aikana?
Minulla on maailman ihanin muru, johon rakastun aina uudelleen ja uudelleen. Helmikuussa meillä tulee yhteistä taivalta kasaan 36 vuotta. 

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Katsoin suorina kaikki Vain elämää -jaksot televisiosta. Joulun aikaan innostuin katsomaan Yle Areenasta Etsivä Sorjosen jaksot samoin hurahdin Netflixissa the Fall -sarjaan. Minusta on paljon mukavampi katsoa sarjoja silloin, kun huvittaa. Onneksi siihen on nykyään paljon mahdollisuuksia. Näiden sarjamaratoonien jälkeen on taasen sarjakiintiö täynnä vähän aikaan.

22. Vihaatko mitään tai ketään?
No commets – aina meillä on joku tai jokin, mikä nostattaa niskakarvoja.






23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Olen todella huono lukemaan kirjoja. Tällä hetkellä luen niin paljon opiskeluun liittyvää kirjallisuutta ja artikkeleita, että vapaa-ajalla parasta lukemista ovat naisten lehdet. 

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Tähän vastaan taas, että olen kaikkiruokainen musiikin suhteen.

25. Mitä halusit ja mitä sait?
Halusin tasapainon elämääni ja sain sen. Vuoden tapahtumat vahvistivat sitä, että olen oikealla polulla.

26. Mitä halusit ja mitä et saanut? 
No, sen hemmitin lasiterassi. Me ollaan kauan haaveiltu siitä ja Seinäjoen asuntomessujen jälkeen me päätettiin tilata se. Näköjään moni muukin tilasi lasiterassin itselleen, joten toimitusajat tökkivät.







28. Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
Synttärit osuivat viikolle, joten herkuttelimme perinteisesti mansikkakakulla.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisemman?
Viime vuosi oli näin jälkeen päin ajateltuna ihan sopiva kattaus. Normaaliin elämään kuuluu onnistumisia ja pettymyksiä. Vastoinkäymisten kautta opimme parhaiten ja samalla arvostamme sitä, mitä meillä on.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva? 
Olin kutsuvierastilaisuudessa joulukuussa Vaasan BioRexin avajaisissa. Tilaisuudessa meille näytettiin nyt tammikuussa elokuvateattereihin tuleva La La Land -elokuva. Itse en varmasti normaalisti menisi katsomaan tätä elokuvaa mutta se yllätti minut täydellisesti. Suosittelen kaikille romantikoille.






30. Mikä piti sinut järjissäsi? 
Kyllä se on minun oma muru, joka laittaa tarvittaessa rouvan ajatusmaailman järjestykseen sekä pitää samalla jalat maassa sopivasti.

31. Ketä julkkista himoitsit eniten?
Tässä kohtaan ei tule ketään mieleen. 

31. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Viime vuonna tapahtui taas paljon käsittämättömiä asioita, joita ei aina näin pieni ihminen ymmärrä. Rooman matkalla käydessämme historiallisissa kohteissa, puhuin murulle siitä, että kuinka raadollinen ihminen on ollut toiselle läpi vuosisatojen. Kaikki tämä on tapahtunut aina uskonnon varjolla, niin kuin tänäkin päivänä.







33. Ketä kaipasit? 
Enkeliäitini nukkui pois kymmenen vuotta sitten. Kaipuu ei hellitä varmaan koskaan.

34. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Viime vuonna tutustuin taas moneen mielenkiintoiseen henkilöön. Jokainen heistä on tärkeä omalla persoonallaan. Olen kiitollinen jokaisesta nykyisestä ja uudesta ystävästäni.

35. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Jokainen päivä on yllätys. Vuoden parhaat yllätykset liittyivät kyllä omien lasten saavutuksiin. Olen heistä niin ylpeä!

36. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle? 
Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

1. Olen armollisempi itselleni
2. Kuuntelen ja olen läsnä
3. Päivittäinen hyötyliikunta
4. Vähemmän valkoista sokeria 
5. Kiitollisuuspäiväkirja

Todella kiva juttu, kun jaksoit lukea tämän maratonpostaukseni loppuun asti. Minulle oli tärkeää kirjoittaa näistä asioista. Pysähtyminen tässä kiireissä elämänrytmissä kannattaa aina. Mitä ajatuksia sinulle heräsi? 



Nyt katse uuteen vuoteen 2017. Uudet puhtaat sivut odottavat sinua ja minua!



-tuulanneli

8 Comments

  1. Annukka
    Kirjoittaja
    4.1.2017 / 16:34

    Olipas kiva lukea näitä huolella harkittuja ihan sun näköisiä vastauksia. Ja ai vitsit, mutta kesäinen golfkuva näytti niin kertakaikkisen kesältä 🙂

    Mulla on nyt päässä niin paljon pohdittavaa, että en oikein pysty keskittymään muuhun, mutta alkoi kyllä houkuttaa näihin vastaaminen itsekin. Saa varmaan kopioida kysymykset, jos niikseen tulee?

    Kaikkea hyvää tähän vuoteen Tuulanneli <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2017 / 18:02

      Moikka annukka 🙂

      Ilman muuta nappaa kysymykset! Olen ne alkujaan itsekin kopioinut Marjukan blogista.

      Aika hyvin tunnet minut, muutaman kysymyksen vastausta olen viilaillut muutamaan kertaan.
      Ei huvittanut lukea tenttiin vaan kirjoittelin blogipostausta.

      Samoin kivaa vuoden alkua sinulle 🙂

  2. Jaana M / My life
    Kirjoittaja
    4.1.2017 / 17:19

    Olipa kiva postaus. Lasit terassille ovat upea juttu! Ihanaa uutta vuotta ❤

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2017 / 18:03

      Kiitos Jaana 🙂

      Se lasiterassi on tällä hetkellä unelmien täyttymys! Sitä varmaankin kuvaa sitten myös tänne blogiin.

  3. Marjo
    Kirjoittaja
    4.1.2017 / 18:50

    Mielenkiintoinen postaus ❤ ja ajatuksia herättävä. Hyvin sinun näköisesi ja ihania kuvia!
    Moneen kysymykseen jäin itse miettimään mitä vastaisin…
    Kirpsakkaa pakkasviikkoa ❤

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2017 / 18:13

      Kiitos Marjo 🙂

      Nappaa kysymykset tästä ja vastaile niin rauhassa. Näitä on kiva tehdä ja yhtämukava lukea myös toisten vastauksia.

      Suloista loppiaista sinulle 🙂

  4. Belladonna
    Kirjoittaja
    4.1.2017 / 20:03

    Mukava lukea näitä vastauksiasi. Hyviä ja realistisia tavoitteita olet itsellesi asettanut, sopisivat monelle, myös minulle 🙂 Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      5.1.2017 / 18:19

      Kiitos Belladonna 🙂

      Tavoitteiden kanssa kannattaa olla realistinen. Pääasia on, että on tavotteita ilman niitä eivät unelmat toteudu.

      Suloista loppiaisen aikaa sinulle 🙂


Looking for Something?