Etusivu » After Workin juustokakut – makuina papaija, puolukka, suklaa

After Workin juustokakut – makuina papaija, puolukka, suklaa

Tiistaina järjestimme toisen kerran After Work Beauty -tapahtuman, jonka järjestivät Kikas, Karisma Vaasa ja allekirjoittanut. Meillä oli todella mukava ja tunnelmallinen ilta, jonka aloitimme pienellä joogahetkellä. Hyvin se onnistui meidän porukalla ja sopu tilaa antoi. Tilaisuuden stailausosioon ja meikkausvinkkeihin palaan myöhemmin täällä blogissani.

Tein tilaisuuteen kolme erilaista juustokakkua; yhden perinteisen kahden suklaan juustokakun ja kaksi ketoilijan juustokakkua. Olin itse tyytyväinen lopputuloksiin. Toisen ns. ketokakuista tein papajaista ja toisen puolukasta. Kaikissa kakuissa pohjana oli rahkaan tehty manteli-/kookosjauhopohja. 


Papaija juustokakku

2 munaa
1 prk rahka
2 dl manteli/kookosjauhoja
1 tl leivinjauhe
2 dl vaahtoutuvaa kaurapohjaista vaniljakastiketta 
2 dl mascrpone
1 pieni purkki papaijahedelmiä
4 liivatelehteä

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Lusikoi pohjaseos vuoan pohjalle ja paista uunissa 175 C noin 25 minuuttia.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike ja lisää vahtoon mascarpone ja soseutetut papaijat. Vatkaa lopuksi seos vielä tasaiseksi. 
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kiehuvaan veteen. Kaada juokseva ja tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna kakun jäähtyä rauhassa ainakin pari tuntia jääkaapissa.

Juustokakku puolukka twistillä
Kakku valmistetaan samalla tavalla kuin papaijakakku mutta papaijan tilalle laitetaan puolukat.
Tilaisuuteen jaoin seoksen kahteen osaan, koska tein kaksi pienempään kakkua. Toisen seoksen tein papaijan kanssa ja toiseen laitoin puolukat.
Puolukkajuustokakun koristelen pensasmustikoilla ja papaijakakun mantelilastuilla.
Kahden suklaan juustokakku
2 munaa
1 prk rahka
2 dl manteli/kookosjauhoja
1 tl leivinjauhe
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl mascrpone
1 dl tomusokeria
1 pss pätkiskarkkeja
4 liivatelehteä
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastikketta
2 dl mascarpone
1 dl tomusokeria
½ valkosuklaalevy 
4 liivatelehteä
Sekoita pohjan ainekset keskenään. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Muista ottaa riittävän korkeareunainen kakkuvuoka, jotta molemmat kerrokset mahtuvat. Lusikoi pohjaseos vuoan pohjalle ja paista uunissa 175 C noin 25 minuuttia.

Valmistetaan ensin pätkissuklaakerros. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike ja lisää vahtoon mascarpone, tomusokeri ja murskatut pätkiskarkit. Vatkaa lopuksi seos vielä tasaiseksi. 
Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kiehuvaan veteen. Kaada juokseva ja tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja laita siksi aikaa jääkaappiin, kun valmistat valkoisen suklaakerroksen.
Valkoinen suklaakerros valmistetaan samalla lailla kuin pätkissuklaakerros. Liivateseoksen lisäämisen jälkeen kaada seos jo pikkasen jähmettyneen pätkiskerroksen päälle. Anna kakun hyytyä rauhassa jääkaapissa vähintään pari tuntia.
Koriste kakku esimerkiksi pätkissuklaan ja valkosuklaan raasteella.
Puolukka- ja papaijajuustokakku olivat siis ilman varsinaista makeutusainetta. Papaijaversiossa makeus tulee hedelmästä ja puolukkaversiossa maku onkin sitten pikkasen kirpeämpi. Suklaakakussa olikin sitten sokeria ihan normaalisti. ns. Ketoilijan juustokakut saivat hyvän vastaanoton ja ne loppuivat ensimmäisenä. Ketoilu kiinnostaa! Vastailin illan aikana moniin kysymyksiin ruokavaliostani.

Omassa arjessani nämä kakut ovat tänä päivänä harvinaista herkkua. Onneksi on tilaisuuksia, joihin voi tehdä juustokakkuja!

Kakkuterveisin

tuulanneli 

12 Comments

  1. Life with Satu
    Kirjoittaja
    7.11.2019 / 06:51

    Oi mitä ihania kakkuja, vatsa ihan kurisee näitä reseptejä lukiessa <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.11.2019 / 19:59

      Kiitos Satu ❤️ Juustokakun ovat parasta !

  2. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    7.11.2019 / 16:52

    Niin herkullisen näköisiä kakkuja. Tuo papaija-juustokakku alkoi kiinnostaa, varmasti ihanan raikkaan makuinen.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Tuula!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.11.2019 / 20:00

      Olin itsekin yllättynyt kuinka hyvä tuosta papaijasta tuli. Onhan se vähän nyt trendihedelmä ❤️

  3. Melissa Laitakari
    Kirjoittaja
    8.11.2019 / 06:38

    Herkullisen näköiset tarjoilut 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.11.2019 / 20:01

      Kiitos Melissa ❤️ Hyviä olivat ja kaikki menivät !

  4. Mira / Blinger shimmer -blogi
    Kirjoittaja
    8.11.2019 / 10:00

    Oi kuinka herkulliselta näyttävät, en olekaan hetkeen juustokakkua syönyt 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.11.2019 / 20:02

      Kiitos Mira ❤️ Juustokakun ovat helppo ja herkullinen tarjottava ?

  5. Teija Hakula
    Kirjoittaja
    9.11.2019 / 06:50

    Minäkin rakastan juustokakkuja! Hauska kuulla, että teillä oli onnistunut After work -tapahtuma. Tuollaiset illanvietot ovat arjen luksusta.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.11.2019 / 20:04

      Kiitos Teija, näitä on kiva järjestää ja samalla voin tukea paikallista yrittäjää ?

  6. Niina Juutilainen
    Kirjoittaja
    10.11.2019 / 04:00

    Kiitos Tuula resepteistä ?? Herkullisen näköisiä kakkuja!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      10.11.2019 / 20:04

      Kiitos ❤️ Kakut onnistuivat todella hyvin ?


Looking for Something?