Etusivu » 6x huhtikuussa – asuja vuosien varrelta 2015-2020

6x huhtikuussa – asuja vuosien varrelta 2015-2020

Heippa kaikille ja tervetuloa blogini aikamatkalle. Näitä kuvia katsellessa tajusin kuinka nopeasti se aika todellisuudessa hujahtaa ohi. Monen kuvan kohdalla tuli tunne siitä, että ihan justiinsa nämä asukuvat otettiin. Tämä antaa toivoa ajan nopeasti kulumisesta juuri nyt.

huhtikuu 2015

Huhtikuussa 2015 minulla oli todellisuudessa takana bloggaamista jo vuosi. Aloitin blogin huhtikuussa 2014 mutta aluksi aiheina olivat kukat ja mehiläiset. Blogi oli salainen haaveeni ja kirjoitin sitä salassa kaikilta tutuiltani ja kasvojani en blogiin laittanut. Näitä asukuvia katsellessa huomaan kuinka nopeasti se blogin linja muuttui ensimmäisen vuoden aikana. Vuonna 2015 bloggaamisen into oli edelleen huima ja postasin joka päivä. Näiltä ajoilta on peräisin blogihistoriani yksi suosituimmista postauksista, jossa kirjoittelen päärynävartalostani. Tuolloin lyhyen farkkujakun käyttäminen merkitsi minulle epämukavuusalueelle menoa. Kuten huomaat värimaailma oli hyvin musta sävytteinen.

huhtikuu 2016

Keväällä 2016 inspiraationi oli hukassa asupostauksien kanssa. Löysin ihan muutaman asupostauskuvan ja tämä kertoo tyylini olleen hyvin arkinen ja sporttinen. Keväällä 2016 opiskelin yliopistossa tiiviisti ja sainkin KTK tutkintoni valmiiksi. Blogini aihepiirit pyörivät enevässä määrin muotinäytösten ympärillä ja samalla taitoni näytösten kuvaamisessa kehittyivät.

huhtikuu 2017

Huhtkuussa 2017 asukuvissa oli itseoiketusti mukana meidän rakas karvapallero. Voi hitsi, kun tuo meidän vauveli onkin pieni näisssä kuvissa. Blogin aihepiirit pyörivät muotinäytösten ympärillä ja jaoin sitä kautta asuinspiraatiota lukijoille. Bloggari itse pysyi taka-alalla. 

huhtikuu 2018

Yllätyin kuinka paljon asupostauksia olinkin tehnyt huhtikuussa 2018. Olin palannut blogini alkujuurille ja pääpaino oli jälleen siirtynyt rättipuolelle. Suosituimpiin postauksiin kuului housutytön helppo juhlavaate eli musta jumpsuit. Tämä vaatekappale taipuu moneen niin juhlaan kuin rentoon arkeen. Muistan miettiini tätä haalaria myös kukkaversiona, joka tuolloin tuntui aika päheeltä vaihtoehdolta. Onneksi olin järkevä ja hankin haalarin mustan värisenä. Näin se on klassikko, joka toimii vielä monta vuotta. Kukkaversion olisin varmasti kierrättänyt jo pois!

huhtikuu 2019

Viime keväänä käyttämäni värimaailmani laajeni vaaleisiin maanläheisiin sävyihin. Sinisellä värillä oli myös tärkeä rooli varsinkin työpukeutumisessa. Hankin pitkän harkinnan jälkeen ruskeat housut, jotka olivatkin yksi kevään parhaimmista hankinnoista. Olin omistanut jotain ruskeaa edellisen kerran yli kymmenen vuotta sitten. Näissä kuvissa on mukana yksi minun vintageaarteistani. Sisleyn keväinen vaalea nahkatakki on hankittu yli parikymmentä vuotta sitten. Tänä vuonna en olekaan vielä ehtinyt käyttää sitä, kun on ollut vähän viileampää.

huhtikuu 2020

Tämä kuukausi menee historiankirjoihin poikkeuksellisena kuukautena, jolloin joudumme ihan uuden eteen. Aluksi arkailin asupostauksien teon kanssa mutta pikku hiljaa pääsin normaaliin postaustahtiin. Olen jo muutaman kuukauden jättänyt tarkoituksella tuotetiedot pois asujutuista. En todellakaan hanki aina uutta vaan pyrin käyttämään lempivaatteitani monta vuotta. Yhdistelmällä rakkaita asuja uudelleen löytyy usein kivoja uusia asuyhdistelmiä. Esimerkiksi yllä olevien kuvien tyyleissä on yhdistelty uutta ja vanhaa. Näin syntyy asukokonaisuuksia, joissa viihdyn hyvin arkisin. 

Rentoa ja mukavaa loppuviikkoa kaikille! Pidetään huoli itsestämme ja läheisistämme ?

-tuulanneli

5 Comments

  1. Pirkko / Meriharakka
    Kirjoittaja
    29.4.2020 / 07:45

    Vaaleat ja kirkkaat värit takeissa(kin) ovat kyllä kivoja – vaikka musta olisi miten klassinen, monikäyttöinen ja turvallinen. Itse ostin tänä keväänä keltaisen ulkoilutakin, melkein räikeä, mutta ihan kiva fiilis siitä tulee!

  2. Tiia Koivusalo
    Kirjoittaja
    29.4.2020 / 12:10

    Ihania asuja kaikki ja tuo Busnelin merimiesneuletakki olisi just eikä melkein omaan makuun ja tuli tästä mieleen ajat, kun tuli käytettyä paljonkin Busnelin neuleita. <3

    Mukavaa vappua Tuulaanneli teille. <3

  3. Melissa Laitakari
    Kirjoittaja
    30.4.2020 / 04:44

    Kaikki asut ovatsellaisia, joita voi käyttää tänä päivänäkin 🙂 Hyvin klassisia ja ajattomia.

  4. Marjo
    Kirjoittaja
    30.4.2020 / 12:34

    Kivoja asuja! Mustaa sinulla näkee nykyään harvemmin mutta värinä toki klassikko. Vaalean sävyt ja terrakotta sopivat vaaleaan tukkaasi äärimmäisen hyvin. Noita seepra-avokkaita kuolaan edelleen – erittäin hyvännäköiset. Voi miten pieni Hans on noissa kuvissa. Ja juuri tuollainen "pitkä pötkylä" kuten Minnie myös pentuna.


Looking for Something?