Etusivu » viisi viikon varrelta – #perheonparas

viisi viikon varrelta – #perheonparas

Viikonloppu sujui isolla kirkolla verkostoitumisen, perhejuhlan ja oman murun kanssa. Helsinki kohteli meitä hyvin vaikka sää olikin viileän kylmä. Huomasin ainakin lähteeni liian kevyillä vaatteilla liikenteeseen ja pipokin oli jäänyt kotiin. Valitsemme usein hotellin keskustasta niin, että voimme reippaasti kävellä paikasta toiseen. 

Kuten huomaat tällä kertaa kävimme sananmukaisesti ison kirkon portailla. Yllättävän paljon porukkaa oli liikenteessä vaikka sää oli pikkasen jäätävä. Tottakai otimme muutaman asukuvan. Muuten pidin pienen someloman viikonlopun aikana, koska aika perheen kanssa on aina kullanarvoista!

Lauantaina vietimme ihastuttavat synttärijuhlat Brondassa. Minulle tämä oli ensi kosketus tähän ravintolaan. Ravintola sijaitsee todella avarassa ja korkeassa tilassa. Onneksi meidän seurueella oli rauhallisempi paikka matalassa sivuosassa. 

Näillä alkupaloilla aloitettiin Brondan ilta; Tryffelibriossia, manchejuustoa, tryffelimajoneesia ja ankanmaksacremea. Pieni annoskateus iski, kun murulla oli herkullinen paahdetulla tomaatti-jalopenosalsalla täytetty tacolettunen. Pääruokana minulla oli paahdettua kukkakaalia. Otan usein ravintolassa kasvisruuan ja ne ovat osoittautuneet usein hyväksi vaihtoehdoksi. Tällä kertaa valinta osui jälleen kohdalleen.
Sunnuntaina vietimme päivän Messukeskuksessa. Päivän herkkuhetken kruunasi suklainen donitsipulla. Nam, nam! Härkistäytteinen leipä oli kanssa ihan OK! Täytyypä kokeilla härkispapuja myös kotikeittiössä. Onhan se todellinen proteiinipommi!

Lopuksi vielä golfpropagandaa! Viikonloppuni pyöri paljon golfin ympärillä niin harrastuksen kuin työn puitteissa. Tässä Golfliiton julisteessa tiivistyy monta tärkeää terveyspointtia golfista. Tiesitkö, että golfari ottaa keskimäärin 14 000 askelta kierroksen aikana ja bägiä kantava kuluttaa jopa 2000 kcal kierroksen aikana. Sokerina pohjalla sinulla on mahdollisuus elää viisi vuotta pidempään pelaamalla golfia. 

Yleisen mielipiteen mukaan golf ei ole urheilua. Mitään hikiliikuntaa se ei olekaan mutta golf on pitkäkestoista liikuntaa. Matala aerobinen liikkuminen on tehokasta ja kuntoa kohottavaa. Samoin golfin liikeradat ovat kehon liikkuvuutta ylläpitäviä.


Näillä mietteillä kohti uutta viikkoa!


-tuulanneli

10 Comments

  1. A. Buchanan
    Kirjoittaja
    18.3.2019 / 20:51

    Aika perheen kanssa on kyllä parasta ikinä – ja ihan täydellinen syy somelomailuun! 🙂 Varsin hyvännäköiset ruoat on olleet myös, kateellisena (ja nälkäisenä!) täällä katselen 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.3.2019 / 06:05

      Kiitos 🙂

      Mammalla on aina juhlaa, kun saa koko perheen kokoon. Parin päivän someloma tekee aina hyvää ja sitten taas on virtaa hillua täällä somessa!

      Bronda oli positiivinen yllätys!

  2. Melissa
    Kirjoittaja
    19.3.2019 / 04:53

    Niin monenlaista ihanaa. Helsinki on aika tuulinen paikka…

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.3.2019 / 06:09

      Viikonloppuun mahtui todella paljon kivoja juttuja! Olet niin oikeassa, että Hesassa todellakin tuulee 🙂

  3. Unknown
    Kirjoittaja
    19.3.2019 / 06:07

    Ihanalta kuulostaa, perheen kanssa vietetty aika tosiaan on parasta 🙂

    Ja jälleen kerran ihania kuvia!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.3.2019 / 06:15

      Kiitos Minna 🙂

      Lasten muutettua pois kotoa niin yhteinen aika on aina vaan arvokkaampaa!

  4. Life with Satu
    Kirjoittaja
    19.3.2019 / 07:14

    Perjaiaka on ihan parasta <3 Ja se jos mikä on syy somelomaan. Bronda ruuat on niin hyviä, muutaman kerran olen käynyt siellä ja joka kerta yhtä herkkua <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.3.2019 / 06:17

      Kiitos Satu 🙂

      Brondan ruoka oli kyllä huippua ja omat valintani osuivat kohdalleen. Vaikka meillä oli isompi seurue niin ruokailu sujui todella mallikkaasti.

  5. Anna Valta / Kello neljän aamukahvi
    Kirjoittaja
    20.3.2019 / 13:22

    ihanan näköisiä ruokia! 🙂

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      21.3.2019 / 06:18

      Kiitos 🙂

      Viikonloppu oli herkkuja täynnä!


Looking for Something?