
Viime viikolla pyyhittiin pölyt mailoista! Pääsin parin viikon tauon jälkeen vähän juoksemaan valkoisen kolopallon perässä. Kylläpä tuntui taas kivalta pelaaminen. Minulla on ollut vähän motivaatioa kateissa. Tauko tekee aina hyvää. Tulevana viikonloppuna aion vähän kisailla. Katsotaan kuinka tytön käy!

Parasta juuri nyt – alennusmyyntien loppualet! Naisella ei voi olla koskaan liikaa valkoisia lenkkareita. Eihän näitä kaunottaria voinut jättää kauppaan ja vielä kun jäljellä oleva koko oli juuri minun kokoni. Nyt tekee todellisia huippulöytöjä. Näiden lenkkareiden lisäksi löysin alle kymmennellä eurolla vaaleansinisen oversize paitiksen.

Lounashetket ystävien kanssa ovat aina superjuttu! Kesäni on ollut niin kiireinen, että en ole montaa kertaa ehtinyt kaupungille lounaalle, joten viime viikkoinen vapaapäivä kaupungilla oli todellinen luksushetki kiireen keskellä. Kaiken kruunasi täydellinen vuohenjuustosalaatti kera punajuuren.

Kookosjäätelö on lempparijäätelöni numero yksi. Se on vaan harmi, että sitä on niin vaikea saada täällä Suomessa. Lidlin pakastealtaasta löytyy aina silloin tällöin. Tämä yksi olikin jäänyt kotipakasteeseen keväältä. Mikä herkku tuoreiden mansikoiden ja pensasmustikoiden kanssa.

Puuro naisen tiellä pitää. Olen koko kesän keittänyt aamuisin kunnon luomukaurapuuron. Aamu lähtee reippaasti liikkeelle ja vatsa kiittää. Kaurapuuron rakenteesta tulee ihanan pehmeä, kun sekoittaa joukkoon kananmunan. Omenan ja mustikoiden yhdistelmästä syntyy herkullinen combo. Suosittelen kokeilemaan!
![]() |
Kuva // Hovisepät, Antti Luoma-aho |
Lopuksi vielä unelmien sormus kahden karaatin timantilla. Sormus on upea käsityön taidonnäyte, jonka muru on tehnyt asiakkaan toiveiden mukaan. Kultasepän ammattitaitoa parhaimmillaan!
Aurinkoista hetkiä ihanuudet!
-tuulanneli
Kirjoittaja
Vitsi, miten houkuttelee tuo salaattisi. Vuohenjuustoa ja punajuurta, enpä ole aiemmin sellaista yhdistelmää ajatellut, mutta nyt… tottakai!
Kookosjäätelö on minunkin suosikkini, pistaasin ohella. Parasta kookosta on mielestäni ehkä Ciao Cafen oma jäätelö – ja Pappagallo on myös tosi hyvää!
Upea timanttisormus. Kyllä minäkin tuollaisen ottaisin. Pitäisiköhän pyytää 20-vuotishääpäivälahjaksi 🙂
Ihanaa kesää <3
Kirjoittaja
Tässä tulee ihan nälkä kun katselee kuvia…
Kirjoittaja
Ihana salaatti ja jäätelö… Mä teen puuroni joskus Alpron kookosmaitoon, ja mustikkaa pääälle, nam. Jätskeistä suosikki on Beb & Jerry's maidoton peanutbutter & cookies.
Kirjoittaja
Voi tuota kookosjäätelöä pitää maistaa! Jospa sitä täällä Lidlissä olisi? 🙂
Kirjoittaja
Upea tuo sormus, juuri jotain tuonkaltaista haikailisin itselleni aikanaan hääsormukseksi <3
Kirjoittaja
Oh härregyd mitä kuvia! <3 Mutta tuo sormus. Valloittavan upea ilmestys!
Kirjoittaja
Ihanan näköinen annos puuroa! Kiva, että olet päässyt golfailemaan, tsemppiä kisaan!
Kirjoittaja
Jos joskus tulee ajankohtaiseksi hankkia sellainen tietty sormus, todennäköisesti joudun teetättämään sen kultasepällä, sillä en ole vielä missään nähnyt täydellistä sormusta. Ja jos sitä pitää, vai saa, käyttää ikuisesti, sen pitää olla täydellinen.
Kirjoittaja
Juuri istun aamiaispöydässä ja taas tuli nälkä näistä sinun herkkukuvistasi 🙂
Pakko vain todeta täälläkin, että tuo sormus on upea! En itse ehkä osaisi käyttää sitä tai siis pelkäisin koko ajan hukkaavani kaunottaren. Toisaalta voisin vain tuijottaa sitä ihaillen sillä niin kaunis se on!
Aurinkoa päivääsi ja rapsuja Hansille ♥