Etusivu » valkoiset piparit kera jouluisen juustokakun

valkoiset piparit kera jouluisen juustokakun

Enää muutama yö jouluun. Huomenna maanantaina on talvipäivänseisaus ja näin matka kohti kevättä alkaa. Tänään leivoimme joulun ensimmäiset valkoiset piparit. Meidän piparimme ovat perinteisesti valkoiset. Anopin ohjeella olemmet tehneet piparit jo vuosien ajan. Pipariohjeesta on tullut blogini suosituin ohje, joka nousee googlehaulla kärkeen jouluisin.

Tänä vuonna koristelen juustokakun näillä valkoisilla pipareilla. Laitoin muutaman piparin myös pikeerimassalla kiinni tikkuihin ja koristeeksi kakun päälle. Vaikka piparit ovat kakun reunalla niin ne eivät häiritse kakun leikkaamista. 

Tällä kertaa tein juustokakun maustetulla rahkalla, jossa on makuna Irish Cream & Coffee. Olen aikaisemminkin käyttänyt jouluisen juustokakun tekoon tätä samaista makurahkaa. Se antaa kakulle ihanan jouluisen maun.

Jouluinen juustokakku

2 munaa
1 prk rahka
2 dl manteli/kookosjauhoja
1 tl leivinjauhe

2 dl vaahtoutuvaa kaurapohjaista vaniljakastiketta 
2 dl maustettua rahkaa, esim. Irish Cream & Coffee
2 dl kreikkalainen jogurtti
raastettua raakasuklaata
4 liivatelehteä

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Lusikoi pohjaseos vuoan pohjalle ja paista uunissa 175 C noin 25 minuuttia.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike ja lisää vahtoon maustettu rahka ja kreikkalainen jogurtti. Vatkaa lopuksi seos vielä tasaiseksi. Sekoita joukkoon vielä raastettu raakasuklaa ja halutessasi voit jättää suklaasta sattumia joukkoon antamaa extramakua.

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet kiehuvaan veteen. Kaada juokseva ja tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna kakun jäähtyä rauhassa ainakin pari tuntia jääkaapissa.

Koristele kakku haluamallasi tavalla.
Valkoiset piparit
500g sokeria
5 kpl kananmunia
500g voita
1 kg vehnäjauhoja
1 tl soodaa


Sekoita huonelämmin voi, sokeri ja kananmunta keskenään monitoimikoneella. Lisää joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu sooda joukkoon. Laita taikina yön yli jääkaappiin tekeytymään. Paista pipareita 175 C ja n. 8 minuuttia. 

Koristelun teimme perinteisellä, jäykemmällä pikeerimassalla. Laitan reilusti tomusokeria (4 dl) yhden kananmunan valkuaisen kanssa. Minulle on helpompaa tehdä kuvioita, kun massa on todella jäykkää.

Tästä ohjeesta tulee monta pelillistä ja tottakai piparien määrään vaikuttavat myös mitä muotteja käyttää. 

Lämminhenkistä joulun odotusta ?


-tuulanneli

1 Comment

  1. Nimetön
    Kirjoittaja
    22.12.2020 / 13:00

    Minkä painoisia liivatelehtiä käytit?


Looking for Something?