Etusivu » Vadelmainen juustokakku oman puutarhan marjoista

Vadelmainen juustokakku oman puutarhan marjoista

Aurinkoista elokuun sunnuntaita kaikille. Tänään leivotaan juustokakku oman puutarhan marjoista. Meillä on muutama vadelmapensas ja tänä vuonna niistä on tullut yllättävän paljon marjoja. Mikä onkaan parasta, kun ihan tuoreet marjat!

Tähän juustokakkuun vaihdoin murupohjaksi digestivekeksit. Mansikkajäädykekakussa käytin tätä samaa pohjaa, joka on rapeampi sekä huomattavasti helpompi leikata. Pieni paahtaminen uunissa lisää myös pohjan tasaisuutta ja rapeutta. Vadelman, mascarponen ja vaniljakastikkeen combo toimii aina. Kakku on maultaan todella raikas ja raastettu valkosuklaa kruunaa kaiken.

Vadelmainen juustokakku vaniljatwistillä

150g Digestivekeksejä
75g voita

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl mascarpone 
1 dl tomusokeria
2 dl vadelmia
5 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Murskaa keksit, sulata voi ja lisää keksimurusiin. Vuoraa n. 20 cm:n kokoinen irtopohjaisen kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Painele keksiseos pohja päälle ja paista pohjaa 175-asteisessa uunissa n. 7 minuuttia.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää mascarpone, tomusokeri sekä sekä soseutetut vadelmat joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet keihuvaa veteen. Kaada juokseva, tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin vähintään pari tuntia.

Koristele kakku vadelmoilla ja valkosuklaaraasteella





Herkullisia kakkuhetkiä ?

-tuulanneli







6 Comments

  1. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    27.8.2017 / 17:44

    Voi miten herkullisen näköinen kakku. Tänä viikonloppuna on tullut rehkittyä oikein kunnolla ja tuollainen kakkupalanen kahvin kanssa tekisi kyllä niin hyvää.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.8.2017 / 20:11

      Tämä kakku oli todella herkullinen ja tuoreet vadelmat kruunasivat koko komeuden!

  2. Marjo
    Kirjoittaja
    28.8.2017 / 06:00

    Wau mikä kakku 🙂 tuota olisi kiva mutustella kaffen kera. Hyvää alkavaa viikkoa ihanuus!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.8.2017 / 20:13

      Kiitos ihana Marjo 🙂 Olen ylpeä tästä kakusta ja loppujen lopuksi juustokakku on nopea ja helppo valmistaa!

  3. Tuuli - Lumo Lifestyle
    Kirjoittaja
    28.8.2017 / 18:44

    Nam❤

    Tänä vuonna marjoja on tullut hyvin, olen poiminut valtavasti villivadelmaa ja eilen tyhjenain loput anoppilan herukka- ja karviaispensaat

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      29.8.2017 / 20:15

      Tuoreet marjat ovat parasta! Nyt näistä kotimaisen luonnon supertuotteista pitää nauttia 🙂


Looking for Something?