kuplivaa illanviettoa

Punaista, helmeilevää kuplivaa ja iloista naurun solinaa. Siitä lähtee liikkeelle kiva ilta ystävien kanssa. Suosittu Fresita on pukeutunut talveksi lämpimään punaiseen väriin ja Fresita Winter Edition on näyttävä alkujuoma loppuvuoden juhliin. Tumman rubiininvärinen pullo on myös varmasti mieluinen tuliaislahja illan isäntäperheelle. Voit…

Jaa:

Beauty Bayn pikkujoulu tunnelmia

Perjantaina piipahdin Beauty Bayn tunnelmallisissa pikkujouluissa. Olenkin aikaisemminkin kirjoittanut ihanasta Anastasiasta, joka pitänyt huolen minun kynsistäni jo useamman vuoden ajan. Näiden vuosien aikana hänen kauneushoitolansa on kasvanut askel askeleelta nykyisiin mittoihin. Beauty Baysta löydät kynsitaitureiden lisäksi muun muuassa kampaajan, kosmetologin,…

Jaa:

10 kysymystä (haaste)

Pitkästä aikaa muutaman haastekysymyksen pariin. Sain ihanalta Reetalta kivan haasteen. Näitä on aina kiva tehdä ja tykkään lukea myös toisten  ajatuksia. Vastauksia minun ei tarvinnut kauan miettiä vaan kuvien kanssa oli vähän hankalampaa. Onneksi löysin arkistoista julkaisemattomat kuvat juhannuksen tienoilta. Valoisia ja aurinkoisia…

Jaa:

Looking for Something?