Kiitos Merike!

Hiukset ovat tärkeä osa meidän ulkonäköä ja samoin on henkilö, joka pitää huolen meidän hiuksista. Tukkataiturit ovat meille tärkeitä monessa asiassa ja nämä arkielämän puurtajat takaavat meille kivan hemmotteluhetken. Kukapa meistä ei rakastaisi huolellisesti tehtyä päähierontaa, vaikka se pesutuoli ei…

Jaa:

Beauty Bayn pikkujoulu tunnelmia

Perjantaina piipahdin Beauty Bayn tunnelmallisissa pikkujouluissa. Olenkin aikaisemminkin kirjoittanut ihanasta Anastasiasta, joka pitänyt huolen minun kynsistäni jo useamman vuoden ajan. Näiden vuosien aikana hänen kauneushoitolansa on kasvanut askel askeleelta nykyisiin mittoihin. Beauty Baysta löydät kynsitaitureiden lisäksi muun muuassa kampaajan, kosmetologin,…

Jaa:

kosmetiikkaa apteekista

Vähän yli viikko sitten vietin todella kivan illan Vaasan Kirkkoapteekin kosmetiikkaillassa. Viimeisten vuosien aikana olen käyttänyt aktiivisesti apteekkikosmetiikkaa, siksi olinkin todella innoissani kutsusta bloggari-iltaan. Illan emäntänä toimi aivan ihastuttava farmaseutti-kosmetologi Sophia Hudd. Vaasan kirkkoapteekissa sinulla onkin ainutlaatuinen mahdollisuus saada ihonhoitoon…

Jaa:

Looking for Something?