Etusivu » kosmetiikkaa apteekista

kosmetiikkaa apteekista

Vähän yli viikko sitten vietin todella kivan illan Vaasan Kirkkoapteekin kosmetiikkaillassa. Viimeisten vuosien aikana olen käyttänyt aktiivisesti apteekkikosmetiikkaa, siksi olinkin todella innoissani kutsusta bloggari-iltaan. Illan emäntänä toimi aivan ihastuttava farmaseutti-kosmetologi Sophia Hudd. Vaasan kirkkoapteekissa sinulla onkin ainutlaatuinen mahdollisuus saada ihonhoitoon liittyvän opastuksen  lisäksi ammattitaitoisia meikkivinkkejä niin arkeen kuin juhlaankin. Minusta onkin todella upeaa, että tänä päivänä löytyy apteekeista monipuolinen valikoima kosmetiikkaa. Apteekkien kosmetiikkasarjat ovatkin tehokkaita ja eivätkä sisällä mitään ylimääräisiä aineosia. Tuotteet ovat testattuja ja luotettavia. Monilla tuotteilla on allergia- ja astmaliiton tunnukset. 

Meillä oli illan aikana mahdollisuus kokeilla Youngbloodin mineraalimeikkejä. Itse annoin meikkaajalle ihan vapaat kädet ja niin minulle loihdittiin helppo arkimeikki hetkessä. Youngblood on täysi mineraalimeikkisarja, joka on ainona kokonaisena värikosmetiikkasarjana on saanut Allergia- ja Astmaliiton tunnuksen. Sarjan maahantuojana toimii vaasalainen Carpelan Cosmetics. Mielenkiintoisin tuote minulle oli pohjustuksena käytetty Hi-Definition Hydration Mineral Pefecting Powder. Todella tehokas punaisuuden vähentäjä. Minä kuulun niihin, joiden iho alkaa usein punoittaa yhdestä lasillisesta skumppaa ja tällä powderilla iho tasoittui todella upeasti ja iltani oli pelastettu.

Lopuksi saimme Pintariipaisujen Emman kanssa fiilistellä kaveriakuvia ja arvaatte varmaan, että tästä touhusta ei naurua puuttunut. Iso kiitos aivan upeasta illasta Vaasan Kirkkoapteekille ja illassa kaikille  mukana olleille. Tänä päivänä apteekkikosmetiikka tarjoaa todella hyvän ja laadukkaan vaihtoehdon meille kaikille ja erityisesti iho – ongelmista kärsiville. Itse olen näin talvisin käyttänyt Vichyn todella hyvin peittävää Dermablend värivoidetta. Oletko sinä jo tutustunut apteekkikosmetiikkaan vai onko apteekki sinulle vielä ihan uusi tuttavuus kauneudenhoidossa?




                            
                                         -tuulanneli




Lisäinfoa // Vaasan Kirkkoapteekki tai voit tutustua näihin tuotteisiin myös heidän nettikaupassaan täältä (klik


postauksen kaikki kuvat // Krista Luoma Photography

15 Comments

  1. Teija Hakula
    Kirjoittaja
    1.12.2015 / 07:11

    Tuo apteekkikosmetiikkasarja saattaisi olla ratkaisu
    minun herkälle iholleni. Onkohan Youngblood-sarja
    myynnissä myös täällä Turun seudun apteekeissa?

    Ihana kuva susta ja Emmasta <3

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:00

      Voi kiitos Teija 🙂

      Laitoinkin tuohon postaksen alareunaan vielä linkin heidän nettikauppaan 🙂

      Itse olen käyttänyt paljon apteekkikosmetiikkaa ja minulla on muutama todella hyvä suosikki.
      Kannattaa käydä tuttustumassa heidän valikoimiin!

      Meillä oli todella kivaa Emman kanssa ja uskon, että Emmalta tulee vielä kanssa lisää näitä kuvia!

  2. Jaana M / My life
    Kirjoittaja
    1.12.2015 / 09:05

    Tuosta dermablendistä oon kuullut ja kuulemma on hyvä 🙂 Kiva ilta ollut teillä!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:03

      Käytän juuri näin talvisin Dermablendia sen peittävyyden takia.
      kesällä kun on päivetystä niin mineraalipohjaiset meikkivoiteet ovat hyviä 🙂

  3. Marjukka / Fab Forty Something
    Kirjoittaja
    1.12.2015 / 11:57

    Dermablendiä omistan kahdessa värissä. Se on paras meikkivoide ikinä. Muusta apteekkikosmetiikasta tykkään Louis Widmeristä ja kropalle ihan kunnon Abo Basea!

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:05

      Dermablend on kyllä paras! sinun apteekkisuosikit kuulostavat parhailta!

      Kivaa päiväjatkoa 🙂

  4. Nimetön
    Kirjoittaja
    1.12.2015 / 16:36

    En olekaan tajunnut, että apteekeistakin saa meikkejä :).

    Liityin muuten lukijaksi ihanaan blogiisi :). Mukavaaa iltaa.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:11

      Heippa 🙂

      Tervetuloa mukaan! Mehän treffattiin pikaisesti ID-päivillä ja sinulla onkin aivan ihana blogi 🙂

      Tänä päivänä apteekeista löytyy todella hyvä valikoima kosmetiikkaa. Jotenkin tuntuu luonnolliselta,
      että he myyvät myös kauneudenhoitotuotteita, koska heiltä löytyy ammattitaitoa varsinkin ihonhoidonpuolelle.
      Sen lisäksi meitä iho-ongelmaisia on paljon tänä päivänä ja uskon, että valitettavasti erilaiset herkistymiset
      varmasti yleistyvät jatkossa.

      Kivaa päivänjatkoa 🙂

  5. Outi Krimou/Outi's life
    Kirjoittaja
    1.12.2015 / 17:08

    Ihanaa kuulla näistä herkän ihon tuotteista. Tyttären kasvoille ei mitä vaan voi laittaa allergioiden takia.
    Kivaa joulukuun alkua.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:12

      Kiitos Outi 🙂

      kannattaa käydä varmasti tutustumassa apteekkien valikoimiin 🙂

      kivaa päiväjatkoa!

  6. Belladonna
    Kirjoittaja
    1.12.2015 / 18:03

    Teillä on ollut antoisa ilta! Apteekin tuotteita innostun käyttämään tjoisinaan, nyt ne ovat olleet jo jonkin aikaa unohduksissa. Juttusi olikin hyvä muistutus niistä.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:28

      Kiitos Belladonna 🙂

      Tämä ilta oli todella kiva ja sain paljon tietoa juuri apteekkikosmetiikasta 🙂

      kivaa päivänjatkoa 🙂

  7. Life with Satu
    Kirjoittaja
    2.12.2015 / 06:12

    Voiteita kyllä olen apteekista hakent, mutta meikkejä on. Pitänee tutustua niihin jossain vaiheessa.

    • tuulanneli
      Kirjoittaja
      2.12.2015 / 07:29

      Heippa Satu 🙂

      kannattaa tutustua, koska sieltä löytyy todella kivoja juttuja ja uutuustuotteita 🙂

  8. Sari
    Kirjoittaja
    16.2.2021 / 13:34

    Kiva kun tuo kosmetiikan määrä apteekeissa tuntuu olevan nousussa. Itsekin olen täällä Lahdessa kokeillut jonkun verran juurikin tuollaisia mineraalimeikkejä, jotka ovat sopineet omalle aknesta kärsivälle iholle. Tuo on myös tärkeää, että tuotteita löytyy allergikoille ja astmaatikoille.


Looking for Something?