Mikä inspiroi juuri nyt?

Kuvat // Pinterest Heipparallaa kaikille! Olen viime päivinä surffaillut netissä tutkailemassa kevään mallistoja. Klassisen pukeutumisen kannattajana olen jälleen tullut siihen tulokseen, että kovin montaa uutta juttua en vaatekaappiini tarvitse. Silmiinpistävin juttu on ollut liehuvat lahkeet. Apua, sanoin minä ensin. Nyt olen…

Jaa:

Kirjoittamisen tuska

Harvoin minulle käy näin mutta nyt tänään iski pieni kirjoittamisen tuska. Oikeastaan se alkoi jo eilen. Kävin minulle niin varmoja inspiraariolähteitä läpi mutta ei lähtenyt tekstiä syntymään. Ajattelin antaan asian olla! Luotin tähän päivään ja siihen, että olisin koko päivän…

Jaa:

maanantain kuulumiset

Moikka kaikille! Vähän erilainen viikonloppu takana siinä mielessä, että omistin sen täydellisesti opiskeluille. Nyt on taas yksi tentti onnellisesti ohi ja voin hyvällä omatunnolla naputella tekstiä tänne blogin puolelle. Blogeissa tuntuikin viikonlopulla oli aiheita laidasta laitaan. Itselleni tuli paljon pohdittavaa…

Jaa:

Looking for Something?